Joulun ihmemaa

Jouluaatto vasta meneillään, mutta minä olen jo saanut tarpeekseni tästä joulun ihmeestä. En taas kykene sulattamaan näitä kummia juttuja, jotka jouluun niin automaattisesti kuuluu ja siksipä sulkeudunkin aattoiltana omaan huoneeseeni pohtimaan syntyjä syviä. Mikä ei kyllä sinänsä ole ollenkaan huono juttu. Tässä kirjoitellessa syntyi erittäin antoisa mesekeskustelu ja taisinpa saada yöpaikankin järkkäiltyä tammikuun ekalle viikolle.

Meidän joulussa on kuitenkin monta epäkohtaa, jotka haluaisin tuoda nyt julki kaikille kahdelle blogini lukijalle (toinen lukija olen minä itse, toinen on kaksoispersoonani Irina, sanokaa hei Irinalle). Ensimmäinen epäkohta on joulukuusi. Itsehän toki rakastan moista hökötystä. Ei minulle joulua tulisi ilman. Kuitenkin se on joka vuosi kuivahtanut jo ennen kuin se taloon kannetaan ja puolet neulasista jää matkan varrelle. Koristeetkin on jotkut iänikuiset lapsena askarrellut tosi sympaattiset ja kuusenkynttilöiden toimimattomuuden huomaan joka vuosi vasta sen jälkeen kun olen urheasti saanut ne kiedottua kuusen ympärille. Lisäksi joulukuusi saa ihmiset aivastelemaan, mutta mielestäni se on vain hyvä juttu. Aukeaapahan hengitystiet :D.

Toinen epäkohta: jouluruoka. Joka vuosi pistetään pöytään samat pöperöt, vaikka onko ne nyt edes niin hyviä. Yhhyh, joku kinkku ja laatikot. Tänä vuonna meillä oli jostain oudosta päähänpistosta johtuen poroa. Tosin porossakin on jänteitä ja niitä muita ällöjä juttuja, joten en tykkää syödä sitäkään kovin paljoa. Liian vaivalloista kaivella siitä niitä syömäkelpoisia osia. Kala ja joulutortut on ihan kivoja.

Entäpä sitten nämä jouluaaton perinteet. Meillä nämä on onneksi vuosi vuodelta vähentyneet. Lähinnä käydään vaan hautausmaalla kynttilät sytyttämässä. Sinnekin kaikki suuntaa joka vuosi samaan aikaan ja pahimmassa ruuhkassa autoille ei löydy parkkipaikkaa ja kolarit ei oo kaukana, kun perheen isät pää punaisena tunkee perheautoillaan liian pieniin koloihin. Yksi perinne joulusaunan lisäksi vielä menettelee, mutta kauhulla olen kuunnellut kavereiden tarinoita, joissa joulun perinteet menee jo niin suorittamiseksi, että itku on kurkussa jos ollaan puoli tuntia aikataulusta myöhässä.

Onneksi meillä ei tosiaankaan ainakaan viime vuosina enää olla niin suorituskeskeisiä. Mutta se toisaalta on aiheuttanut tämän toisen närkästyksen aiheen. Nimittäin surkean TV-ohjelmatarjonnan. Kun ei oo mitään muutakaan tekemistä, ei pääse edes salille tai kauppoihin eikä jouluna jaksais edes tenttiin lueskella, niin olisihan se mukava oikaista itsensä sohvalle ja nauttia mukavasta jouluohjelmasta. Mutta ei ei ei, en jaksa enää kuunnella ja katsoa kun Katri Helena ja Tomi Metsäketo jollottaavat iänikuisia veisujaan telkkarissa. Yhyy. Ja radiossa kuuluu samaa soopaa. "Waaaaar iiiiis oooover....Lumi ooon jooo peeeeeeittänyt, kukat laaaaaaksoseeessa". Ainoa mitä kykenisin kunnolla sulattamaan on ehkä instrumentaaliversiot joistain viisuista ja Raskasta Joulua kokoelma (tai ainakin ne muutamat levyt joita oon kuullu) ja kauneimmat joululaulut kirkossa (joihin en kyllä tänä vuonna ehtinyt).

Edellä mainittujen lisäksi joulurauhaa tuhoaa toisinaan myös joululahjat, lumen tulo/lumettomuus (koskaan ei kelpaa), joulusiivous, joulukilot, joulukortit, tapaninpäivän vierailut ym. Itse aion lopettaa jouluchillailun huomenna ja aloitan tenttiluvut (nyt huijaan, aloitin sen jo viime yönä). Ja toivottavasti huomisiltana olisi lupa jo nähdä muitakin ihmisiä kuin rakkaita perheenjäseniä.

Ihmeellistä joulua kaikille!

Lunta tulvillaan

Kirjoitustahti senkuin kiihtyy. Nyt kirjoittelen tässä kynsilakkaa kuivatellessa, ja illan kemuja odotellessa. Tänäänpä olikin hassunhauska päivä. Oli viimeinen tentti. Oikeasti niitä olisi ollut kaksi, mutta jätin toisen väliin, kun en ehtinyt lukea ja aihekaan ei kiinnostanut tipan tippaa ja ei oo niin väliä jos muutama piste jääkin saamatta. Tentissä meni kyllä pikkuisen kissat ja koirat sekaisin. Sekoitin kaksi asiaa ihan totaalisesti keskenään ja kirjoitin vähän aiheen vierestä. Suomeksi oisin osannu, mutku ranskaksi ei nyt oikein irronnu. Muutenkin oli välillä vähän hankala tehdä noita tenttejä, kun piti yrittää muistella aina sanatarkasti mitä opettaja oli sanonut tai mitä muistiinpanoissa luki, kun ei osannut muotoilla ajatuksiaan omin sanoin, vaikka idean olisikin luennolla ymmärtänyt. 

Tentistä lähtiessäni tapahtui jotain ihmeellistä. Satoi nimittäin lunta. Se on kuulkaas todella harvinaista, että täällä sataa lunta, ei edes joka talvi. Lunta satoi ainakin 2 senttiä, ja siitäkös Tours meni paniikkiin. Kävin palauttamassa fillarin liikkeeseen josta olin sen vuokrannut ja hoitelin lipastolla joitain asioita. Ja itse pääsin vielä bussilla ihan kohtuullisesti kotiin, vaikka se olikin hidasta ja ahdasta, kun kukaan ei halunnut liukastella lumessa. Mutta kaverit kertoi, että illemmalla koko bussiliikenne oli menny jumiin. En voi käsittää että miksi, ei kai kahden sentin lumikerros niin voi haitata. Mutta busseja ei vaan tullut enää. Eräskin brittityttö oli joutunut ottamaan taksin kotiin (20e), kun ei ollut halunnut korkkareissa kipsutella 10 kilometriä :D. 

Hesarin sivuilta luin, että lentokoneliikenne oli myöskin takkuillut. Ja myös Suomeen menevät koneet oli olleet jotain 2 h myöhässä. Toivon, että huomenna kaikki olisi taas reilassa. Tosin ei kahden tunnin myöhässä olo vielä haittaisi, mutta jos yhtään enemmän, niin tulee ikävä yö Helsinki-Vantaan lentokentällä. Pitäisköhän ottaa varalta makuupussi mukaan? Olisi myös mukavaa päästä rautatieasemalle bussilla aamulla, kun Sesse painaa varmaan reilut 20 kiloa eikä huvittaisi sitä kannella ympäriinsä. Pelottaa hieman, että tämä on Sessen viimeinen matka. Se raukka kun on viime reissuillaan kokenut kovia, ja lohkeamia on vähän siellä sun täällä. Lisäksi Sessen hoitaja on tunkenut siihen alituisesti ylipainoa, mikä ei varmaan yhtään pidennä Sessen elinkaarta. Voi Sesse-parkaa. Pahinta on ehkä se, ettei Sesse ole edes minun oma, vaan isosiskolta lainattu. Anteeks Ulla, kyllä minä vielä ostan teille uuden matkalaukun. Ja ehkä rinkankin kun en raskis tuota nykyistä palauttaa :D.

Ai niin ja lumikatastrofiin vielä palatakseni. Hupaisinta oli ehkä se, että huomisen tentit on peruttu lumen takia! Siis että mitä!!?? Miksei Suomessa koskaan peruta tenttejä lumen takia? Ja miksei minulla koskaan käy niin hyvä munkki, että mun tentti peruttaisiin silloin kuin en oo ehtiny valmistua. 

Ja tentistä tulikin mieleeni, että tällä viikolla löysin vihdoin yhden sellaisen asian Ranskan yliopistoista, joka pitäisi saada meille Jyväskyläänkin. Nimittäin täällä tenttipaperit palautetaan opettajille anonyymeina. Yläkulmassa on sellainen lärpäke, johon kirjoitetaan nimi ja syntymäaika ja joka sitten suljetaan, ettei tentin tarkastaja voi nähdä mikä on kenenkin tenttipaperi. Näin varmistetaan se, ettei kenenkään nimi pääse vaikuttamaan arvosteluun, vaan kaikkia kohdellaan tasavertaisesti. Pitääkin ehdottaa tätä jonnekin opetuksen kehittämisryhmään. Ei sillä, en koe että minua olisi koskaan syrjitty, mutta voin hyvin kuvitella, että tällaista tapahtuu. Itsehän tosin sössin tämän anonyymiusperiaatteen kirjoittamalla koepaperiin tarkastan näkyviin isolla ERASMUS. Mutta meille on sanottu, että noin kannattaa tehdä, ja toivon, että ne vähän armahtais mua arvostelussa. Muuten ei taida olla hirmu mahkuja päästä mistään läpi. 

Nyt otan viinipullon ikkunalaudalta (kyllä, ikkunan ulkopuolelta, kun jääkaappi piti sulattaa jo eilen) ja lähden viimeistä kertaa moikkaamaan Toursin kaiffareita. Kynsilakkakin on jo tässä kuivunut kirjoitellessa. Pääsen myös ulkoiluttamaan uutta ihanaa toppiani ja korujani :D. Toivottavasti myös Antoine ja muut ranskikset pääsis vihdoinkin messiin. Lupasin tutustuttaa ne syksyn kuluessa muihin vaihtareihin, mutta kuinkas kävikään. Ei ne oo kertaakaan päässy vaihtaribileisiin (kun ovat niin kummiin aikoihin) eikä vaihtarit oo kertaakaan päässy niiden bileisiin (yleensä oon ollut pois kaupungista tai muuta syytä).

Huomiseen! Bisous!

Kylymä

Ja päivitystä pukkaa. Ei selkeestikään huomaa, että mulla puskee tenttiä ovista ja ikkunoista kun niin ahkerasti kirjoittelen tänne :D. Mutta oli mulla vähän asiaakin. Nimittäin tänään oli ensimmäinen pakkaspäivä. Oli muuten kylmä. Miinus 3 astetta ja pirun jäätävä tuuli. Kalsarit ja paksumpi pipo ja lapaset ja jotkut saappaat ei ois ollu yhtään hullumpi ajatus. Niitä ei ollut kuitenkaan juuri saatavilla aamulla puoli kasilta, kun suuntasin hyisessä säässä kohti kielikeskusta. 

Tänään oli ihan kunnon tenttipäivä. Aamulla oli ranskan suulliset ja kirjalliset tentit. Voi elämä mitä pelleilyä oli taas se kirjallinen koe. Italialaiset tytöt ihan avoimesti puhui mun takana italiaks koko tentin ajan, mitä ilmeisemmin yhdessä miettivät oikeita vastauksia. Ihmettelen miksei siitä voinut opettaja huomauttaa mitään. Koska ei tuo nuo oikeasti kovin reilua ole muita kohtaan. Ois itse tehny mieli huutaa että "Turpa kiinni!", mutta eipä se oisi varmaan auttanut :D. Apinat.

Njooh, tentit ei menny ihan täysin putkeen, mutta luulis että niistä nyt läpi silti pääsee. Psykan tentti oli kyllä ihan jännä. Siinä oli onneksi vain yksi kysymys, jota en kyllä ihan täysin ymmärtänyt kun se oli niin hienosti muotoiltu, subjunktiivia ja kaikkea. Luulen kuitenkin kirjoittaneeni melko lailla oikeasta aiheesta ja kyllä, muistin kirjoittaa tenttipaperiin isolla ERASMUS. Jospa ne vähän armahtais etten tajunnu :D.

Eipä tässä muuta, illan suunnitelmassa on ankaraa lukemista huomisen tenttiin. Vain 1 tentti huomenna, miten leppoisaa :). Torstaina olis sitten viimeiset kaks. Tosin toisen saatan ihan suosiolla skipata, kun muistiinpanoista löytyi pelkkää kaaviota kaavion perään. Tää oli oikeasti pahempi tapaus kuin eräs nimeltä mainitsematon Kaavio-Aro Jyväskylän psykan laitoksella.  Vähän vaikea lukea niitä ja en oikein muista mitä se ukkeli joskus silloin taannoin höpisi kun en vielä osannut tehdä muistiinpanoja.

Ja äiti sanoi että minun pitää mennä psykologille kun OON NIIN HULLU! :D. Mitä vielä??!! 

 

Kun huonot päivät päihittävät hyvät...

Jarkko Martikaisen Myrsky on ollut kovassa kuuntelussa tämän viikon. Tässä viikossa ei ollut mitään hyvää. Tahdon kotiin ja heti. Olen taas vaihteeksi ollut kipeänä, tällä kertaa oireet ovatkin jo olleet semmoista luokkaa, että jos tämä ei Suomessa katoa, voisin jo alkaa huolestua. Ehkä tää on vaan psykosomaattista, ja koti-ikävä aiheuttaa mulle tajuttomia kramppeja, joiden takia ei saa yöllä unta. Olen kulkenut koko viikon ihme sumussa.  Aivot on käyneet tosi hitaalla ja motoriikkakin on alkanut kärsiä. Törmäilen minne sattuu ja portaissa kulkeminen on haastavaa. Mielestäni mulla ei ole ollut kuumetta (vaikka kuumemittaria en omistakaan), joten johtunee varmaankin unenpuutteesta. Sen muutaman kerran kun kävin lipastolla, muut kommentoi joka kerta, että näytätpä omituisen sairaalta. 

Noiden kommenttien seurauksena olenkin sitten pysytellyt loppuviikon lähinnä neljän seinän sisällä. Tai no kyllähän sitä aina jossain tulee ulkoiltua, mutta ei huvita yhtään mennä kavereiden kanssa minnekään,  mieluummin pysyttelen yksinäni. Tentteihin olen muka vähän lueskellut, mutta keskittymiskyky ei nyt ole ihan huipussaan. Ajatukset karkaa koko ajan muualle. Tänään harhauduin ostoksille, vaikka olin päättänyt, etten mitään enää osta, mutta pitihän mulla nyt sitten jotain kivaa saada uuden vuoden juhliin. Löysin kaksi ihanaa toppia, sellaisen sinisen ja vähän kimaltavan ja mustan lyhythihaisen hupparin, jossa hupun sisäpuoli on täynnä paljetteja. Hauska:). Löysin myös kivan mustan mekon ja koruja. Onhan siinä jo yhteen juhlaan tarpeeksi, eikö?

Päätin ruveta pakkaamaan tavaroitani. Pakkasin matkalaukun toiselle puolelle ne vaatteet, jotka voin jättää Suomeen ja toiselle puolelle semmosia käyttövaatteita, jotka tarvitsee raahata takaisin Ranskan kautta Luxiin. Rinkkaan pakkasin vain semmoisia vaatteita, joita en ajatellut käyttäväni ennen Luxemburgiin menoa. Mietin että kappas vaan, sain sittenkin vaatekaapillisen mahtumaan näihin kahteen. Mutta sitten vilkaisin pyykkipussia, ja totesin, että turha haave. Lisäksi pitäis saada mahtumaan kaikenmaailman kosmetiikkapullot ja -putelit, jotka vie aina yllättävän paljon tilaa. Kirjoja on myös tullut osteltua enemmän kuin olen ehtinyt lukemaan. Maanantaina pitänee lähteä metsästämään jotain laatikkoa, jossa saisin kamojani läheteltyä sinne Luxemburgiin jo etukäteen. Maksaa varmaan mansikoita se. Olishan mulla rahaa, ainakin jos en ois shoppaillu niitä tänään. Mun pitäis varmaan käydä jossain talousneuvonnassa, että oppisin säästämään tällaisia yllättäviä menoja varten. 

Eipähän tässä mitään asiaa nyt tullut, halusin vaan avautua jonnekin, kun ei ole nyt yhtään hyvä olla. Ehkä mä nyt tsemppaan kuiteskin nää viimeiset 5 kokonaista päivää enkä kuole ainakaan tänne Ranskanmaalle. Tahtoisin suklaata, mutta kauppa taitaa olla jo kiinnii :(. Ei hyvä. Jatkan siis tenttilukuja. Moikkista moi! Pian nähdään.

Jarkko Martikainen: Myrsky

kun huonot päivät päihittävät hyvät
ja kauniit kasvosi vääristyvät
etkä totuuksia osaa ominas pitää
eikä sydämessäsi liikahda mitään
etkä vierelles tahdo kutsua ketään
kun mietteesi mustimmat maan poveen vetää

kun voimattomuus on olemuksesi herra
etkä keskustella jaksa hetken verran
kun tuhoisa taivas on kaikkeutes yllä
minä näen sen hyvin ja käsitän kyllä
ja kanssasi kiroan elämän ilveet
ja luoksemme pyydän nuo synkimmät pilvet

ne pisaroi, tihuttaa, salamoi
myrskyn nostattaa
ja myrsky huuhtoo jälkesi niin
ettei suru voi löytää sinua

myös läheiseen ihmiseen pettyä saat
helpot huijaukset haaskalintua houkuttaa
niin tuo ystävä hyvä sun sydämees pesi
että hänelle uskoit myös luottamuksesi
hän luottamustas niinkuin jätteitä vaali
tuo ystävä niinkuin sika tai sakaali (syöpä tai spitaali)

sen myötä et helposti ihmiseen luota
vaan tulee se aamu kun et mieti tuota
kun turhuuden turhuutta mieti et illoin
ja yhtenä ylväänä nousemme silloin
ja jätämme kauaksi taaksemme heidät
ja nauramme kun myrsky tavoittaa meidät

ja pisaroi, tihuttaa, salamoi
myrsky nousta saa
se myrsky huuhtoo jälkesi niin
ettei suru voi löytää sinua

kun masennus makaa pedin pohjalla
ja kaipaus kolkuttelee sen alla
sinä pyörität mietteitä joissa oot maannut
toivoen ett' oisit takaisin saanut
ees muutamat minuutit, tunnit tai päivät
ja sanoa sanat jotka ilmaan jäivät

ja koskettaa elävää ihoa vielä
ja palata kotiin ja hän olis siellä
ja kertoa kuinka on rakkain ja parhain
ja yhdessä surra ett' lähti niin varhain
minä kanssasi kiroan elämän lakia
tummimmat pilvetkin itkee sen takia

ne pisaroi, tihuttaa, salamoi
myrskyn nostattaa
ja myrsky huuhtoo jälkesi niin
ettei suru voi löytää sinua

kun pelkäät että sulle jäi vain jämä
että petosta on ihmisen elämä
minä lakaisen roskat ja puhdistan pöydän
ja toivon rippeitä nurkista löydän
ja vien sinut parhaiden ystävien luokse
jotka eivät milloinkaan karkuun juokse

jotka avosylin sinut vastaanottaa
niin muistat myös sen että hyvyys on totta
ja unohdat pettymykset, turhat työskin
näet elämän arvon ja omasi myöskin
ja saapua saavat nuo synkimmät pilvet
ja ilmatarten inhottavimmat ilveet

ja pisaroi, tihuttaa, salamoi
myrsky nousta saa
myrsky huuhtoo jälkesi niin
ettei suru voi löytää sinua

PS. Kun aloin ajatella, että tosiaan enää viisi (5) kokonaista päivää täällä, mieleni kohentuikin kummasti :).

Ça m'énerve!

Ça m'énerve on biisi joka soi täällä yökerhoissa ja tänään minun päässä. Suomeksi se tarkoittaa "Se suututtaa/hermostuttaa/ärsyttää minua". Ja tänään on ollut sellainen raivopäivä että päätin avautua tänne, kun ei ole ketään kenelle viitsisin mennä valittamaan. Tätä tuskin monikaan lukee, jotain voin rauhassa kirjoittaa mitä tahansa ilman että kenelläkään menee hermo turhanpäiväiseen kitinääni :D.

Ärsyttää ihan hitosti kielikeskuksen ranskan tunnit. Tänäänkään en kuullut kuin muutaman sanan ranskaa, kun hiton espanjalaiset ja saksalaiset mölöttää omaa kieltään minun ympärillä. Älkää prkl tulko ranskaan kavereidenne kanssa jos ei kiinnosta oppia kieltä tippaakaan. Ja sitten vielä tuntien jälkeen valitetaan kun ei oo mitään oppinu. Kykenin tänään iltapäivän toisella kaksoistunnilla puoliväliin asti keskittymään, mutta sitten meni hermo, sanoin opelle että pistän sähköpostissa tehtävät tulemaan, ja häippäsin salille purkamaan vitutustani.

Sitten ne käytöstavat, tai pikemminkin niiden puute. Luulis olevan jokapuolella maailmaa ihan kohteliasta pitää oma turpansa kiinni, kun toiset opiskelijat pitää omia esitelmiään. Mulla meinas tänään oikeasti napsahtaa päässä kun yritettiin pitää esitelmää, mutta kukaan ei viitsinyt kuunnella. Ja toisten esitelmistä oli mahdotonta kuulla myöskään mitään, kun joku apina minun takana sönköttää ällöttävää saksan kieltään. (Anteeksi kaikille saksan ystäville, mutta minulle saksan kuuleminen aiheuttaa nykyisin lähinnä oksennusrefleksin, johtuen juurikin ihmisistä jotka ei voi lopettaa hetkeksikään sen solkkaamista vaikka Ranskassa ollaan.)

Sitten nämä Toursin autoilijat, voi jestas sentään. Ne on perhana fillareille varattu ne kapeat kaistat siinä autotien vieressä. Siihen ei tartte tunkea odottamaan liikennevalojen vaihtumista. Senkin läskiperse ilmastontuhoajat! Toivottavasti saatte sakot seuraavan kerran kun parkkaatte autonne keskelle risteystä.

Ja sitten ne iänikuiset joululaulunrenkutukset. Voi erkki! Eihän tässä uskalla kauppaan enää mennä maitoa hakemaan kun jo kuuluu joku tekopirteä ällöttävä viisu. Hyi! Pahinta on se, että Toursin pääkadulle on asennettu kovaäänisiä, ja niistä kuuluu joululauluja koko ajan. Eikä edes sama joululaulu, vaan yhtäaikaa voi siis kuunnella kolmea eri laulua jos sattuu siihen keskelle.

Ja ne jouluvalot. Kohtuullisesti käytettynä jouluvalot on mukavia ja piristää pimeää talvea. Mutta täällä joku aivokääpiö oli keksinyt että hei, pistetään kuule koko aukio täyteen minijoulukuusia ja päällystetään ne pinkeillä vilkkuvilla jouluvaloilla. Ja vieressä olevaan isoon kuuseen heitetään siniset vilkkuvat jouluvalot, ne sopii niin hyvin yhteen. Onneksi en ole epileptikko, varmaan kuolisin. 

Mutta toisaalta, kukapa sinne keskustaan tähän aikaan vuodesta haluaisi mennäkään kun KOKO AJAN SATAA VETTÄ! Miten ällöttävää! Ihan oikeasti täällä on satanut muistaakseni joka päivä viimeisen parin viikon ajan. Perun sittenkin ajatukseni siitä, että haluaisin joskus asua Ranskassa. Hyi olkoon tätä säätä. Ja sitten vielä kehtaavatkin puhua Suomesta tyyliin "Miten siellä kukaan voi asua kun on niin kylmää ja pimeää". Meillä sentään sataa räntää ja lunta vaihtelevasti, mutta teillä vaan vettä. Sitä paitsi ei se kylmyys ole niin ällöttävää kuin loputon vesisade. 

Ai niin joo ja nyppii suunnattomasti myös se, että kaikki tentit pitää tehdä yhden tai kahden viikon aikana. MIKÄ JÄRKI SIINÄ ON? Niinkuin se jotain todistaisi oppimisesta, jos kykenee pänttäämään kaikki muistiinpanot lyhyessä ajassa ja kopioimaan ne tenttitilanteessa ja sitten unohtaa. Sitä paitsi väkisinkin osa tenteistä menee päällekkäin, ja sitten pitää arpoa että minne menisi. Eikö olisi parempi, että tentit jakautuisi tasaisesti ympäri vuotta ja olisi hyvin aikaa lueskella ja kertailla, ja jos ei jostain syystä elämäntilanne anna myöten tehdä tenttiä juuri joulukuussa, sen voi hyvin tehdä myös helmi- tai maaliskuussa. HÄH?

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä ärsytyksen aiheena on jo viidettä (5) kuukautta jatkuva yskä. Kolme kertaa olen käynyt lääkärissä. Virusta veikkaavat ja määrävät juomaan yskänlääkettä. Ja niin teen mutta kun ei auta. Nyt alkaa oikeesti jo sattumaan varsinkin liikkuessa, en tiedä johtuuko se vaan siitä että yskin niin paljon vai siitä oikeasta taudista joka siellä jyllää. En kuitenkaan noiden kolmen turhan reissun jälkeen enää millään kehtaa (=viitsi) mennä uudelleen lääkäriin itkemään, joten kokeilen josko Suomessa joku jaksaisi tutkata mikä on vikana. Tosin YTHS:ltä ilmoitettiin etten saa aikaa ja Suomussalmellakaan tuskin ollaan halukkaita minua tutkimaan, jos siellä nyt ylipäänsä on enää lääkäriäkään. Joten saattaa olla että kituuttelen sinne Luxemburgiin asti. Luulin että niin rikkaassa maassa ihan peruslääkäritkin olis ihan päteviä. Uusi mielenkiintoinen oire on myös se, että vasemman käden pikkusormi ja nimetön ovat olleet puuduksissa jotain viikon ajan. Outoa. Kovasti olen yrittänyt venytellä niskoja ja käsiä, mutta tunto ei vaan palaa. Mikä lie aivohalvaus. Toivottavasti ei nyt sentään näin nuorella iällä.

ÇA M'ÉNERVE! ÇA M'ÉNERVE! ÇA M'ÉNERVE! ÇA M'ÉNERVE! ÇA M'ÉNERVE!

Fête Des Lumières - Valojen juhla

Uutta raporttia pukkaa! Syy myöhäiseen kirjoitteluun on se, ettei enää nukuta, kun heräsin tänään iltapäivällä siinä yhden maissa ja nukuin äsken autossa viisi tuntia kun ei ollut muutakaan tekemistä. Viikonloppu vierähti mukavasti ja liian nopeasti Lyonissa. Olin reissussa Kain ja Davidin (kahden saksalaisvaihtarin) ja erään viimehetkellä mukaan lähteneen ihmetyypin kanssa. Olipa melko luksusta olla oikein auton kyydissä. Ja tuli se neljästään paljon halvemmaksikin kuin juna. 

Kyseessä oli siis Fête des Lumières eli Valojen juhla. Kyseinen tapahtuma järjestetään Lyonissa joka vuosi samoihin aikoihin. Ympäri kaupunkia oli rakennettu ihan mielettömän hienoja valohärpäkkeitä ja valoesityksiä. Noh, valot jäi kuitenkin nyt toissijaiseen asemaan, kun oli niin hauskaa seuraa. Yövyimme kahden ranskalaisen luona, jotka olin löytänyt CouchSurfingin kautta (niille jotka ei tunne, niin se on nettisivu, jossa on rekisteröityneenä ihmisiä ympäri maailmaa, ja siellä voi kysellä josko voisi yöpyä jonkun sohvalla milloin missäkin paikassa). Tämä oli ensimmäinen oikeas CouchSurffaukseni, ja tämän kokemuksen jälkeen aion tosiaan jatkaa moista harrastusta. Hélène ja Jonathan olivat mitä mainioimpia isäntiä. Kaupungista tosiaan löysi ne kaikista hienoimmat paikat, kun on paikallinen opas mukana. 

Saavuttiin Lyoniin siis perjantai-iltana. Tutustumisen ja pienoisen tankkauksen jälkeen suunnattiin  Lyonin yöhön, mikä oli kyllä huomattavasti mielenkiintoisempi kuin Toursissa. Tarkoitus oli suunnata illan mittaan tapaamaan muita Couchsurffaajia, mutta jo ensimmäinen baari oli niin hauska, ettei sieltä malttanutkaan lähteä ennen sulkemisaikaa. Ranskan malliin julkinen liikenne oli tietty lakossa juuri siihen aikaan vuodesta, kun kaupungissa on eniten ihmisiä, joten kävelimme kotiin mukavassa pakkassäässä. ( Ja tähän täytyy kommentoida että prkl, olin juuri edellisenä päivänä ostanut uuden LÄMPIMÄN talvitakin, mutten tietenkään sitä ottanut Lyoniin, kun ajattelin, että sehän on 500 km etelämmässä, ei siellä voi olla kylmä! Ja pah.)

Lauantaiaamuna heräsin jostain syystä tunteja muita aiemmin. Tiskailin ja laittelin muille aamupalaa. Ihan loistava keksintö oli sellainen masiina, millä tehtiin sellaisia pieniä creppejä eli vähän niinkuin lettuja. Minun täytyy saada moinen aparaatti Suomeen, tuon vaikka Ranskasta jos niitä ei Suomessa myydä. En oo ainakaan nähny. Klo. 15 syödyn "aamupalan" jälkeen suunnattiin katselemaan Lyonin nähtävyyksiä. Kiivettiin kaupungin korkeimmalle kukkulalle, jonka nimen jo unohdin, mutta josta näki kauas. Hämärä saapui pian ja kuuden aikoihin syttyi kaikki hienot valot. Kaupungilla oli väkeä ihan pipona, mutta sehän vain paransi tunnelmaa. Aikamme valoja ihasteltua suunnattiin kämpille hieman lämmittelemään. Illan suunnitelmana oli taas Couchsurffaajien bileet. Koska metro oli edelleen lakossa, käveltiin jonnekin lähiöön ihan mielettömän kauas ja kun lopulta pääsimme perille, ei sieltä mitään Couchsurffaajia löytynyt. Joko olimme liian myöhässä tai sitten paikkaa oli vaihdettu, eikä me vain oltu huomattu ilmoitusta. Mutta eipä se haitannut. Sieltä löytyi kuitenkin ihan mielettömät bileet ja sairaan hyvää musiikkia. Siksipä paluu tapahtui vasta aamuyöllä, ja sen takia heräilin tänään vasta iltapäivällä.

Onneksi Davidin taksi pelasi koko yön metron lakosta huolimatta, niin ei tarvinnut liiaksi rasittaa jalkojaan. Vasemmassa kuvassa aamupala ja ihku lettumasiina. Mulle samanlainen!

Pikkuruisesta väsymyksestä huolimatta jaksoimme vielä kierrellä tänäänkin kaupunkia ennen lähtöä. Kiipeiltiin vähän siellä sun täällä. Yritettiin myös vuokrata kaupunkipyörät, jotka olivat muka niin käteviä, mutta jostain syystä nämä logistiset ratkaisut eivät koskaan suosi minua ja yleensä jotain menee aina mönkään. En jaksa selittää koko juttua, mutta lopulta kuitenkin pojat saivat vuokrattua pyörät ja minä jäin kaupungille odottelemaan huoltomiestä, etten joutuisi maksamaan 150 euroa turhaan. Huoltomies saapui suhteellisen nopeasti ja hoiti pyörähomman kuntoon. Metro oli taas toiminnassa, mutta koska se oli juhlan takia ilmainen, siellä oli ihan mielettömät jonot ja ihmejärjestelyt ja lopulta saavuin kämpille tunnin myöhässä sovitusta aikataulusta :D.

Että näin. Muuta hauskaa ei viimeviikolla kai tapahtunutkaan. Nysväsin kämpillä ja muka luin tentteihin (=olin Feisbuukissa). Ai niin ja roikuin taas vaihteeksi illat Antoinen ja muiden ranskalaisten kämpillä. Kokkailtiin siellä parinakin iltana ja pelattiin videopelejä :D. Apua, mun pitää ehkä ostaa pleikkari sit kun palaan Suomeen. Opiskelu tuntuu vähän toivottomalta kun mitään ei jää päähän ja jotenkin on semmonen tunne jo etukäteen, etten kykene kirjoittamaan tenttivastauksiani tarpeeksi nopeasti kuitenkaan enkä varmaan pääse läpi yhdestäkään. Juu juu, tiedän, ettei näin pitäisi ajatella etukäteen, mutta ei nyt jaksa leikkiä reipasta ja pirteää opiskelijaa, kun ajatukset menee jo Jyväskylässä ja Suomussalmella ja Pietarissa ja Luxemburgissa. Nyt pitää tsempata ihan kympillä, ei olis enää paljoa jäljellä. 

Hmph, olen kyllä jo täysin kypsä Toursiin ja loputtomaan sateeseen. Enää 12 päivää Suomeen. Odotan innolla. Varmaan liiankin innolla, toivottavasti en pety kovin pahasti.

Terveisin väsynyt mutta onnellinen Eppu

Saku Sammakko viimeisellä matkallaan

Onnistuihan se viimein. Nimittäin sain tänään vihdoin itseäni niskasta kiinni ja aloitin opiskelun. Tai no aloitinhan sen jo viime viikolla, mutta sillä vauhdilla olisin ehkä sanut kaiken luettua joskus kolmen vuoden päästä. Tänään aloin soveltamaan käytäntöön Jarmon neuvoja ja johan alkoi tuottaa tulosta. Kännykkään vaan ajastinta päälle. Puoli tuntia lukua jonka jälkeen 10 minuuttia pakollista taukoa. Tuolleen jaksoin kököttää koko päivän kirjan ääressä. Jesh! 

Viikonloppu meni taas mukavissa merkeissä. Olin Albissa kyläilemässä. Albin tapaan aurinko paistoi ja lämmintä oli. Olipa kyllä aika gurmandi viikonloppu. Syötyä tuli enemmän kuin olisi ollut tarpeellista. Perjantai-iltana suunnattiin ravintolaan ja vihdoin tuli syötyä niitä kuuluisia sammakonreisiä. Ei ne mitenkään pahan makuisia olleet, mutta ei kyllä mitään uutta herkkuanikaan. Ensinnäkin ne oli uitettu mielettömässä määrässä suolaa ja rasvaa, mutta pahinta oli ehkä se niiden muoto ja ne luut ja nivelet ja räpylät. En tykkää syödä edes kanankoipia kun niissä on se luu sisällä, mutta noi sammakot oli ehkä asteen verran kammottavampi syötävä :D.

Lauantaina tehtiin pitsaa ja mutakakkua. Ja illalla vähän lämmiteltiin viintä. Yritettiin muka fiilistellä joulua, mutta eihän oikeesti voi olla mikään joulufiilis, jos ulkona on 20 astetta lämmintä ja palmut kasvaa. Pah. Haaveilen vähän väliä ihanasta Suomen talvesta, vaikka tiedän, ettei sekään mitään herkkua ole ja kaikilla kuulostaa olevan enemmän tai vähemmän kaamosmasennus. Ja tiedän, että jäädyn siellä kuoliaaksi, mutta silti vaan haaveilen. Enää 18 päivää...

Jahas, onkohan tässä muuta sitten tapahtunutkaan. Eipä kai. Eiku joo, torstai-iltana lähdin ihan sattumanvaraisesti yhden kaverin kanssa jonnekin kotibileisiin, mistä mulla ei ollu etukäteen mitään tietoa. Olipa hassunhauskaa törmätä siellä ranskanopettajaani :D. Aika harvoin tulee biletettyä opettajiensa kanssa. Ranskakin sujui paljon paremmin kuin esitelmiä pitäessä, pitää toivoa, että torstai-illan keskustelut otettaisiin huomioon kurssin arvostelussa. Huono puoli siinä oli, että en mennyt perjantaina kyseisen opettajan tunnille, kun olin jo matkalla Albiin. Olin ajatellut selittää olleeni sairas, mutta nyt ei taida mennä läpi. Vaikka sen verran rennolta tyypiltä vaikutti tämä meidän proffa, etteipä taida välittää muutamista poissaoloista.

Viime viikolla tapasin kyllä muitakin mielenkiintoisia ihmisiä. Kysyn vaan, että miksi ne ranskalaiset vasta nyt haluaa alkaa tutustumaan minuun, kun olen jo päättänyt lähteä pois. Olenhan minä samoissa paikoissa luurannut jo kolme kuukautta, ois voinu aikasemmin ilmoittaa että haluaakin tutustua, niin oisin ehkäpä viihtynyt täällä pidempäänkin. No eipä mittään, eiköhän sieltä Luxemburgistakin löydy jos jonkinmoista tallaajaa.

Kävin äsken kaupassa ja pisti silmään taas kauhistuttavat jouluvalaistukset. Miksei sinisiä ja erityisesti sinisiä ja vilkkuvia jouluvaloja ole kielletty laissa? Tai miksi kukaan ylipäänsä kuvittelee, että ne vois olla hienot ja ripustaa niitä minnekään? Buranalla karkotettu päänsärky palasi auttamattomasti takaisin niiden seassa talsiessa. Huomenillalla voisi suunnata keskustaan joulumarkkinoille ja toivoa, että siellä olisi kivemmat valot :).

Nyt vois lähteä cappistelemaan pariksi tunniksi. Nää maanantai-illat on melkein olleet mun viikon kohokohtia täällä. Tykkään vaan niin kovasti siitä porukasta, vaikka en niitä kovin hyvin tunnekaan. Oon taas vaihteeksi ainoa vaihtari koko poppoossa, mutta siellä se ei mitenkään haittaa, kun yleensä ei tartte niin kauheesti jutella. Ja eipä se meidän opettajakaan ole ranskalainen, niin sen kanssa on hauskaa jutella jotain ranskan tapaista. Ainoa harmin paikka on se, että minulla on vieläkin trauma jostain viimevuoden rymyämisestä, jonka seurauksena hajotin niskani aika pahasti. Nyt pelottaa tehdä mitään, missä on pienikin vaara satuttaa niskansa uudelleen. Taivaalle katselu on kuitenkin sen verran mukavaa, että en haluaisi kadottaa sitä kykyä uudestaan.

Pahoitteluni taas kuvien järkevästä sijoittelusta. Miksi ikinä teinkään blogini jonnekin kämäseen blogspotiin, eihän tästä tuu yhtikäs mitään. No meni jo...

Lähtolaskenta alkoi

Alle kuukausi enää Ranskaa jäljellä. On vähän sekavat fiilikset. Toisaalta olen ihan tosi iloinen, että pääsee pois ja toisaalta harmittaa kun pitää lähteä. Noh, eipä nyt passaa jäädä sitä murehtimaan. Kurssit tosiaan on nyt loppu ja tajusin, että minulla on kolme viikkoa aikaa ennen tenttejä kirjoittaa selviksi kaikki muistiinpanot ja ehkä yrittää vähän myös ajatella asioita ja löytää se ohuen ohut punainen lanka niistä luennoista jos sitä nyt ylipäänsä on olemassa. Tätä urakkaa ei kylläkään helpota se, että sain kirjastoon lainauskiellon kun saatoin ehkä vähän myöhässä palauttaa edelliset kirjat (joita en koskaan edes ehtinyt avata).

Tää viimeinen opiskeluviikko oli kyllä taas semmoinen sekamelska, ettei mitään järkeä. Luennoille oli hirmuisen vaikeaa päästä toisinaan. Joka päivä taisin onnistua jotenkin huvittavasti sössimään. Parhaiten jäi mieleen ehkä keskiviikkoilta, kun tulin salilta ja kovalla kiireellä kuivasin tukkaa, että ehdin syömään kaverin laittamaa päivällistä. Noh, tää mun hiustenkuivaaja oli joku hiton ilmaislahja matkahässäkkä mistä lie, sellainen antiikkinen, joka pitää hirmu melua muttei juurikaan kuivaa hiuksia. Kuitenkin se imaisi sisäänsä kunnon hiustukon jota ei kyllä sitten millään repimisellä saanut irti. Joten ei muuta kuin sakset avuksi. Irtosihan se lopulta, mutta nyt hiuksissa on epämääräinen lyhyt kohta jossain tuolla keskellä. Ei se onneksi näy. Jatkoin kuitenkin kuivaamista kun oli kiire, mutta se kuivaajan sisään jäänyt hiustukko taisi kuumeta liikaa ja kuului poksahdus ja kuivaaja olikin liekeissä. Että näin täällä. Enää minulla ei ole hiustenkuivaajaa, mutta varasin onneksi kampaajalle ajan heti seuraavalle päivälle kun palaan Suomeen :D

Viikonloppuna oltiin Pariisissa 25 muun vaihtarin kanssa ja mieleeni palasi nopeasti, miksi tykkään niin kovasti matkustaa yksin tai korkeintaan pienessä porukassa. Odottelua, odottelua, koko ajan odottelua. Aina on joku myöhässä eikä voida lähteä ilman. "Oppaammekin" oli lähes koko ajan pihalla. Yritin aina joukon perältä huudella, että "eikös kuitenkin hostelli ole tuolla toisessa suunnassa" ja "kyllä se on varmaan tuo toinen metron suunta", mutta aika harvoin sain viestini perille ja päädyin sitten aina vaan mutisemaan itsekseni "mitäs minä sanoin", kun oltiin puoli tuntia kävelty väärään suuntaan. 

Mutta oli ihan kiva reissu siitä huolimatta. Molempina päivinä meillä oli mukana kunnon oppaat ja varsinkin sunnuntain kierros Montmartrella oli ihan tosi kiinnostava (siitäkin huolimatta, että kierros alkoi tunnin myöhässä, kun opas odotteli meitä jossain toisessa paikassa). Montmartrelta löytyi vaikka mitä, minne en viime viikolla tajunnut kurkistaakaan. Jos joskus muuttaisin Pariisiin, niin muuttaisin kyllä ehdottomasti sinne mäelle. Lauantai-iltani pelastus oli Petri ja Petrin kaveri, jotka sattuivat samaan aikaan Pariisiin. Muuten olisin päätynyt taas jossain saksalalaisporukassa jonnekin pyörittelemään peukaloitani ja kuuntelemaan saksankielisiä keskusteluja. Hmph, oon huomannu, että olen jo alkanut vältellä tiettyjä porukoita täällä, koska en enää millään jaksa olla sellaisessa seurassa, jota ei kiinnosta tippaakaan puhua mitään muuta kuin sitä omaa äidinkieltään vaikka porukassa olisi muunmaalaisiakin. Olkoon keskenään. Kyllä kavereissa on kuitenkin tärkeämpää laatu kuin se määrä, joten taidan varmaan tän viimeisen kuukauden hengailla vain niiden kaikista mukavimpien ihmisen kanssa, jotka tekee toisinaan myös jotain muuta, kuin tuijottaa omaa napaansa.

Onnekseni löytyi tästä vaihtariporukasta vielä ihan huippuja uusiakin ihmisiä. Tapasin yhden tosi mukavan venäläisen vaihtarin, johon en ole koskaan aiemmin vielä täällä törmännyt. Sen kanssa lähinnä sitten hengailinkin. Tultiin ihan tosi hyvin juttuun ja harmiteltiinkin, kun ei olla aiemmin tavattu. Hassua miten sitä onkin koko elämänsä elänyt lähes silmät ummessa eikä ole tajunnut yhtään, mitä naapurimaassamme oikeasti tapahtuukaan.  

Äsken kotiinpalatessani oli sellainen myrsky ulkona, että tuuli nappasi sateenvarjoni ja heitti sen jonkun aidan yli. Olin kuitenkin niin väsyksissä, etten jaksanut sitä lähteä metsästämään, kun sen aidan yli ei päässyt kiipeämällä, joten annoin olla. Olinhan ehtinyt käyttää sitä jo kaksi kertaa :D. Huomenna on siis luvassa sateenvarjo-ostoksia ja samalla voisin jatkaa myös takin ja kenkien metsästystä.

Njääh, jotenka melko tylsää siis on ollut. Huomenna yritän taas tsempata ja aloittaa kunnon opiskelun. Yritän motivoida itseäni haaveilemalla siitä, miten mukavaa onkaan, jos voisi nostaa keväälläkin opintotukea, kun syksyn läpimenneistä tenteistä ropisee niin paljon pisteitä. Voisin matkustaa muissa maissa vaikka joka viikonloppu. Voisin myös yrittää hoitaa kaikenmaailman sopimusten lakkautukset ja perumiset ja ikävät paperihommelit. Perjantaina suuntana onkin Albi ja sammakonreidet :D. Sitä odotellessa.

Terveisin,

jouluporosta ja Luxemburgista haaveileva Eppu

Pariisi ja Luxemburg- huvittelua

Onpas ihana viikko taas takana. Tiistaina käväisin kerran ranskan tunnilla ja muu viikko olikin vapaata. Olin valmistautunut pitämään ihanan "Suomalainen jouluruoka"-esitelmäni, mutta vaihteeksi oli taas teknisiä ja ajanhallinnallisia ongelmia, joten se jäi nyt ensi viikkoon. Tai oikeastaan sitä seuraavaan viikkoon, koska kielikeskus pitää pedagogista taukoa ensi viikon. Sehän passaa mulle, koska luvassa on viimeinen psyko-viikko, ja tiedossa on rankkaa istuskelua työpsykan luennoilla. (Tai no rankkaa ja rankkaa. Olis se ehkä rankkaa, jos kykenis edes heräämään tarpeeks ajoissa että ehtis edes sinne luennolle.)

Tiistai-iltana kävin luistelemassa. Se oli ihan jotain muuta mitä olen aikaisemmin käsittänyt luistelulla. Juu, oli se ihan jäällä ja jalassa oli luistimet, mutta jäähallissa pauhasi musiikki ja diskovalot välkkyi :D. Ihan hauskaa siis. Monikaan ei edes osannut luistella, mikä on kai ihan ymmärrettävää jos ei oo Suomessa ikäänsä asunut, mutta siltikin se herätti minussa hienoista hilpeyttä.

Keskiviikkona oli kansallinen vapaapäivä, ilmeisestikin I Maailmansodan loppumisen muistopäivä taikka jotain sellaista. Eipä nuo ranskalaisetkaan oikein tienneet tarkalleen. Torstaiaamuna suuntana olikin Pariisi. Vähän jänskätti, miten kummassa selviän siellä yksinään, kun silloin lukioaikoina kun siellä käytiin ekan kerran, olin ihan pihalla. Mutta ilmeisesti olen hieman viisastunut niistä ajoista (tai sitten Pariisi on muuttunut helpommin käsiteltäväksi :D, suattaapi olla niinkin).   

Aloitin päivän mukavasti piknikillä Luxembourgin puistossa. Siellä löytyy jos jonkinmoista taideteosta. Hauskinta on kuitenkin yleensä seurailla vaan niitä ihmisiä jotka siellä hengailee, kaikenmoista sakkia sitä mahtuukin siihen kaupunkiin. Vahingossa melkein muuten lahjoitin rahani jollekin kuuromykkien järjestölle. Joku nainen tuli jonkun adressin näköisen kanssa mua vastaan ja aloin jo kirjoittamaan siihen nimeäni, kun ajattelin, että silleen siitä pääsee helpoiten eroon, mutta sitten huomasin, että siinä oliskin pitänyt jotain rahaa lahjoittaa. Juoksin karkuun. Ei sillä, että mulla olis jotain kuuromykkiä vastaan, mutta en ihan usko, että rahat menee välttämättä oikeaan tarkoitukseen, jos joku sitä jossain puistossa kerää.

Päivä jatkui ilmaisella turistikierroksella. Kävin Prahassakin silloin samanlaisen kierroksen ja täytyy sanoa, että on molemmissa ollu ihan hintansa väärti :D. Toi kierros kesti 3,5 tuntia ja siinä ehti nähdä ja kuulla kaikenmoista ja tutustua hauskoihin ihmisiin. Kierroksen jälkeen ihmettelin kuljeskelin Champs-Elyseetä pitkin Riemukaarelle. Ajattelin kysäistä paljonko sinne huipulle kiipeäminen maksaa ja se olikin ilmaista kaikille EU-kansalaisille (tai ainakin alle 26-vuotiaille), joten kiipesin sitten jokuset portaat sinne ylös. Hienot oli näkymät, eikä edes mun kameraa varastettu niinkuin taisi käydä eräälle epäonniselle psykoreilaajalle taannoin.

Tarkoitus oli mennä torstai-iltana Musée d'Orsayhin, mutta en löytänytkään heti metroasemaa tuolta Riemukaarelta lähtiessäni, joten olin niin myöhään liikenteessä, että päätin jättää sen seuraavaan kertaan. Metroilin Eiffel-tornille ja kävin ihastelemassa siellä juurella hirmuista valoshowta, joka oli tunnin välein. Rouva Eiffel-torni juhlisti kai synttärivuottaan ja välkkyi niin hirmuisesti, että epileptikolla olisi varmaan tehnyt pahaa. 

Lähdin vihdoin kohti Montmartrea ja hostellia. Jouduin tosin tekemään hirmuisen koukkauksen, kun olin aamulla jättänyt matkalaukkuni juna-asemalle säilöön. Onneksi noi metrot ja RER-junat on kuitenkin kohtuullisen helppoja käyttää ja jopa minä löysin perille. Hostellille päästyä ilmeni kuitenkin ongelma, koska olin varausta tehdessäni ilmoittanut, että saavun hostelliin klo.12. Ja niillä oli joku sääntö, että jos ei saavukaan kahden tunnin sisällä siitä mitä on ilmoittanu, ne peruu varauksen. Hah, itsehän saavuin vain 9 tuntia myöhässä. Melkein tuli hätä käteen, kun respan ukkeli väitti, ettei niillä muka oo vapaita huoneita. Väiteltiin siinä sitten aikamme ja yritin selittää, että olin unohtanut kokonaan niiden omituisen säännön. Lopulta kävi ilmi, että äijällä oli vaan tylsää, ja koska olin ainoa asiakas, joka osasi ranskaa, se vaan halusi jutella jonkun kanssa. Sain siinä sitten aikani höpöteltyä huoneen, ja vieläpä normaalihintaa halvemmalla. Ei se hostelli ollu edes täynnä, itse nukuin kuuden hengen huoneessa, jossa oli mun lisäksi vaan yksi toinen tyttö.

Riemukaarelta oli ihan kivat näkymät auringon laskettua :)

Perjantai-aamuna lähdin metsästämään Montmartrelta Suomi-kauppaa, jonka osoitteen olin bongannut jostain Pallontallaajien sivuilta. Elättelin jo toiveita, että sieltä voisi mahdollisesti löytyä Fazerin sinistä ja jotain muuta kivaa. No pah sanon minä. Kun pääsin sinne osoitteeseen, missä kaupan oli tarkoitus sijaita, näi ikkunassa vain jotain ihme romua, joka ei viitannu mitenkään Suomeen. Ikkunassa oli joku pieni lappu, jossa luki kyllä suomeksi, että kirpputori. Hmph, ja oli siellä joku ravintola, josta sai Lapin Kultaa ja lihapullia, mutta se oli onneksi kiinni.

Tolle mäelle kiipeäminen kävi kyllä ihan urheilusta...

Maleksin takaisin ja ihastelin matkallani Montmartren hurmaavia kapeita katuja. Otin suunnaksi Sacre Coeurin- kirkon. Ei ollu ihan helppo reitti, kun kadut ei siellä olekaan ihan viivoittimella vedettyjä ja ne koukkii vähän minne sattuu ja nimensä mukaisesti toi Montmartre on ihan kunnon mäen päällä, joten korkeuseroja löytyy. Löysin tieni kuuluisalle taiteilija-aukiolle, mutta se on kyllä niin ärsyttävä mesta, kun ne ukot vaan hyökkää kimppuun ja alkaa piirtämään niitä muotokuvia vaikka ei haluaisikaan. Lähdin äkkiä pois. Sacre Couerin portailla kuuntelin harpunsoittajaa, joka soitti ihan tosi hyvin Edith Piafia ja Oasista ynnä muuta kivaa. Aurinko paistoi ja oli mukavaa. Tutuistuin siellä portailla yhteen ranskalaiseen, joka lähti näyttää mulle Moulin Rougea ja muita paikkoja Montmartrella. Olisin tahtonut Amelien kahvilaan, mutta se oli remontissa.

Aikani kierreltyä otin metron keskustaan ja kävin Centre Pompidoussa modernin taiteen näyttelyssä. Se oli kyllä tosi mielenkiintoinen ja aikaa vierähtikin niin paljon, etten ehtinyt vilkaista yläkerran näyttelyä ollenkaan ja päivän hesarikin jäi lukematta. Siellä kirjastossa olisi siis voinut käydä Hesarin lukemassa. Olin kuitenkin päättänyt mennä illalla Louvreen, koska olin kuullut, että sinne pääsee ilmaiseksi vain perjantai-iltaisin. Ja sitä ennen halusin käydä Les Hallesin kauppakeskuksessa. Se oli kuitenkin suuri pettymys, kun ei se ollutkaan niin iso kuin olin muistellut eikä siellä edes ollut mitään erikoisia kauppoja, mitä ei Toursista löytyisi. Siispä istuskelin jossain kuppilassa sinne kuuteen asti, ja suuntasin Louvreen.

Louvressa kuitenkin huomasin, että itse asiassa museo on AINA ilmainen alle 26-vuotiaille EU-kansalaisille. Mutta toi perjantai-ilta osoittautui ihan hyväksi ajankohdaksi mennä sinne, koska yleensähän sinne saa jotain tunnin jonotella, jos tahtoo pyramidin kautta sisään, mutta nyt siellä ei ollut jonoja ollenkaan. Lippuakin jonotin ehkä 2 minuuttia, tosin ihan turhaan, koska kassalla nainen sanoi etten tartte edes lippua, kunhan vaan näytän henkkarit siinä sisäänkäynnin kohdalla. Helppoa kuin heinänteko.

Päivän kävely oli kuitenkin vienyt sen verran voimia, ettei enää kauheasti napannut juoksennella Louvressa. Kävin katsomassa ihan vain muutaman salin ja lähdin takaisin hostellille. Saan varmaan kaikkien taiteen ystävien vihat niskoilleni, mutta sanon silti, että Louvre on kyllä aika tylsä. Siis se linna on ihan hieno, mutta ne taideteokset alkaa hieman toistaa itseään. Jotain ihme muotokuvia toinen toisensa perään, välillä joku kukka-hedelmä-asetelma ja välillä jotain hulluja sotakuvia. Itse tykkään paljon enemmän modernista taiteesta, sillä on yleensä jotain sanottavaa ja sitä voi toisinaan jopa koettaa ymmärtää ja löytää siitä jotain merkityksiä. Noh, Mona Lisa tuli nähtyä taas, oli ihan pakko käydä se kattomassa. Se oli vaihtanu paikkaa viime kerrasta, jänskää.

Lauantaiaamuna suuntasin sitten aikaisin Luxemburgin suuntaan. Sinne pääsi Pariisista TGV:llä parissa tunnissa. Tulevan au pair perheeni äiti oli minua vastassa. Mentiin sitten niiden kotiin ja sain tutustua koko porukkaan. Ihan tosi mukavasti ottivat minut vastaan ja poikien kanssa tultiin hyvin toimeen. Minulla on siellä siis hoidettavana 5-vuotiaat kaksospojat. Pojat halusivat heti esitellä minulle koko talon ja kaikki miljoona leluaan. Ja eivätpä ne paljoa ujostelleet vaan kömpivät heti syliin, ja siinä sitten luettiin kaikenmaailman dinosauruskirjat ja Mauri Kunnaksen ritarikirja. Käytiin koko perheen voimin syömässä ja ostoksilla ja illalla poikien mentyä nukkumaan juteltiin paljon vanhempien kanssa, syötiin ja juotiin vähän viintä.

Sunnuntaina kävin perheen nykyisen au pairin kanssa Punaisen Ristin joulumarkkinoilla tekemässä edukkaita laukkulöytöjä. Sitten palattiin kotiin syömään ja käytiin poikien kanssa vielä leikkipuistossa. Sitten olikin minun jo aika suunnata takaisin Toursiin. Viikonloppu Luxemburgissa meni kyllä niin kivasti ja perhe vaikutti niin mukavalta, että odotan jo innolla tammikuuta, että pääsen vaihtamaan maisemaa. Varmasti tulee kyllä ikävä Ranskaa, mutta voisinpa silti kuvitella, että maisemanvaihdos ja tulevat päivittäiset rutiinit ja aikataulut eivät tee minulle yhtään pahaa.

Tänään oli sitten hieman käynnistymisvaikeuksia tämän viikon suhteen. Nukuin vahingossa pommiin, enkä ehtinyt ensimmäiselle luennolle, vaikka olin vannonut itselleni, että tämän viimeisen viikon opiskelen kunnolla. Vesijumppakin jäi väliin, kun paleltaa niin perhanasti. Tämä jatkuva tauti on selkeästi vaatinut veronsa, kun koko ajan väsyttää ihan hitosti. Antibiootit ei auttaneet poskiontelotulehdukseen ja pää tuntuu olevan täynnä räkää. Ja yskin koko ajan kuin tupakka-akka olisin ja ääni kuulostaa Paula Koivuniemeltä. Jesh. Mutta kaikesta huolimatta tsemppasin, kävin iltapäivän luennolla. Capoeira jää kyllä väliin, kun pää on halkeamispisteessä. Korkeintaan leffaan menen tänään jos sinnekään.

Älkäähän hautautuko lumeen siellä Suomessa. Lähettäkää tännekin vähän lunta, minä kaipaan joulumieltä. Melkein se meinaa tulla välillä jos kuulee kaupassa joululauluja tai jotain, mutta ei se oikein ilman lunta tunnu miltään. Pistäkää pipo päähän kun meette ulos ja muistakaa heijastin!

PS. Rakas joulupukki, tuo mulle uudet villasukat. Ne kivat Arjan tekemät raitasukat on jo puhkikuluneet. Kovassa käytössä ovat siis olleet.

Maassa maan tavalla

Kylläpä taas näiden kahden kuluneen viikon jälkeen kelpaa olla ylpeä suomalaisesta koulusta ja koulutuksesta.  Oon aika tiiviisti viettäny aikaani tuolla yliopistolla ja välillä ihan suu auki ihmettelen näiden ranskalaisten tapaa opiskella. Nehän laitetaan kouluun joskus kolmevuotiaina ja tämä näiden järjestelmä tuottaa näköjään sellaisia robotteja ettei oo tosikaan. Siis robotteja, jotka kykenee kirjoittamaan muistiin kaiken, mitä proffa sanoo ja sitten ilmeisesti tentissä toistamaan sen saman asian. 

Henkilöstöjohtamisen kurssilla meillä on tosi hauska ja nuori proffa, joka on ite opiskellu Kanadassa ja on nyt ekaa vuotta töissä Ranskassa. Se ei siis vielä ole oppinut talon tavoille, eli siis yksinkertaisesti vain lukemaan sitä mitä on sanottavana ja antaa opiskelijoiden kirjoittaa ylös. Tänään se jakoi meille ihan normaalin artikkelin, joita Jyväskylässä on tottunu jo aika hyvin lukemaan. Mun iloksi se oli vielä englanniksi. Tarkoituksena oli lukaista artikkeli ja sitten keskustella siitä. Ajattelin, että onpa mukavaa saada vähän vaihtelua. Mutta ranskalaiset kolleganini menivätkin ihan jumiin, että "Mitä ihmettä, eihän nyt englanniksi voi ymmärtää!" Noh, proffa auttoi niitä joidenkin vaikeiden sanojen kanssa ja kaikki saivat sen lopulta enemmän tai vähemmän luettua.

Siinä sitten keskusteltiin jotain yleistä tuloksista ja jossain vaiheessa proffa sattui ohimennen kysymään, että onhan tämä regressio-käsite kaikille selvä. Ja jengi pudistaa päätään. Siinä vaiheessa oli minun vuoro järkyttyä ja olla suu ammollaan. Kuitenkin kurssi oli ihan maisteritason kurssi ja kaikki muutkin kuin minä olivat jo vähintään kolme vuotta roikkuneet yliopistolla. Huh huh, siinä sitten käytiin läpi regressiot ja korrelaatiot ja riippumattomat ja riippuvat muuttujat :D. Muille kuin psykalaisille tiedoksi, että nämähän on tosiaan niin perussettiä, että ne opiskellaan muistaakseni jo lukiossa ja Suomessa et vaan voi päästä psykaa lukemaan yliopistoon jos et niitä pääsykokeessa tiedä. Mutta tosiaan sain sellaisen käsitykse, että se oli monille ensimmäinen kerta kun ne luki mitään oikeaa tieteellistä artikkelia. Ainakaan englanniksi. 

Proffakin oli jotenkin huvittunut tämänpäiväisestä kurssista. Kaikki menee hyvin niin kauan, kun opiskelijat saa rauhassa tehdä muistiinpanojaan. Mutta jotenkin minusta tuntuu, että ne ei kauheasti ajattele mitään samalla kuin kirjoittavat. Hauska esimerkki, yleensä proffa toistaa saman asian kahdella/kolmella eri tavalla, jotta kaikki varmasti ymmärtää. Jos järkevästi ajattelee, niin eihän siinä ole mitään järkeä kirjoittaa samaa asiaa kolmella eri tavalla, jos ymmärtää jo sen ensimmäisen asian. Silti opiskelijat aina pyytää kuitenkin toistamaan juuri sana sanalta jos eivät ehtineet kirjoittaa vaikka sitä toista lausetta. Hmph. Ja parasta ehkä on, että kun proffa kysyy jotain, kukaan ei koskaan huomaa, että se oli kysymys. Sitten tulee pitkä ja vaivaantunut hiljainen hetki tai sitten porukka alkaa löpisemään omia juttujaan. Harmillista, ettei minun kielitaito kuitenkaan niin hyvä ole, että uskaltaisin avata suuni isossa luentosalissa, koska yleensä asiaa kyllä riittäisi. Varsinkin tänään, kun käytiin läpi joitain suomalaisia tutkimuksia.

Toinen suuri huvituksen aihe minulle oli viime viikolla geropsykan kurssi. Ihan maisteritason kurssi sekin. Proffa kysyi, että kuinka moni on kuullut tällaisesta Eriksonin psykososiaalisesta kehitysteoriasta. Minun lisäkseni ehkä 10 ihmistä nosti käden. Kun kysyttiin kuinka moni ei ole kuullut, yli puolet jengistä nostaa käden. Siinä vaiheessa loksahti taas minulta suu auki. Miten kukaan psykan opiskelija voi välttyä kuulemasta Eriksonista. Muistan jo joskus lukiossa piirtäneeni siitä jotain kauniita kuvioita ja pyramideja ja muita. Eihän se kertaus tietenkään mulle pahaa tehnyt, mutta jotenkin sitä aina miettii, että mitä ihmettä nämä ranskalaiset sitten ovat opiskelleet kolme vuotta yliopistossa, jos eivät edes perusteorioita, tilastotiedettä tai muutakaan perusshaibaa. Tai ehkä ne onkin käyneet sen läpi, mutta ne on vaan kirjoittaneet kaiken ylös kuuntelematta mitään ja käyneet kirjoittamassa sen tenttiin ja unohtaneet. Voipi olla niinkin.

Lopuksi voisin todeta, että kyllä nyppii todella pahasti jos en pääse tenteistä läpi ihan vain surkean kielitaitoni ja hitaan kirjoittamisen takia. Koska olen varma, että tiedän kyllä kaikki asiat mitä näillä kursseilla on käsitelty ja ehkä vähän enemmänkin. Tästä tuli nyt taas tämmönen "kiviäkin kiinnostaa"- kirjoitus, mutta ihanpa se on sama. Kunhan vaan jonnekin pääsin avautumaan ja ylistämään ihanaa yliopistoamme.

Huomenna Angersiin. Se on semmoinen kaupunki tuossa vieressä. Mukavaa vähän käydä taas muuallakin kuin yliopistolla. Hyvät viikonloput Suomeen älkääkä jäätykö tai sairastuko sikainfluenssaan tai kolaroiko autoillanne kun lunta sataa. Mistä tulikin vielä mieleeni, että itse itselleni määräämä antibioottikuuri alkaa potkia, enää ei satu niin kovasti päähän. Yskä vaan pahenee, mutta jospa siihen ei kuolis. Moi! 

Weekend à Bordeaux

Hiphei!

Olipas muksa viikonloppu! Pitkästä aikaa sain puhua suomea sydämeni kyllyydestä. Tapahtumapaikkana oli siis Bordeaux tuolla Lounais-Ranskassa . Lähtö oli aikaisin lauantai-aamuna ja jouduin heräämään jo kuudelta, jotta ehdin junaan. Pitäisi ilmeisesti harrastaa tuota junailua useamminkin, koska jostain ihmeen syystä mieleni ei tehnytkään nukkua, vaan tein koko kolmen tunnin junamatkan ajan koulutehtäviä. Loistokasta! 

Bordeauxissa (en tiedä miten tuo pitäisi kirjoittaa, koska se lausutaan [bordoossa]) Hilla oli minua vastassa ja käppäiltiin sitten keskustaan heittämään minun laukku kämpille. Pian törmäsimmekin Kuopion vieraisiin ja niiden kanssa pööpöiltiin ympäri kaupunkia. Bordeaux oli ihan erilainen kuin Tours. Tosi kaunista sielläkin oli, kaikenmoisia ihania pikkukujia ja vielä ihanampia pikkuputiikkeja. Mutta suihkulähteitä siellä ei ollu. Paitsi yksi, mistä tuli vaaleanpunaista vettä.

Ei oikein jaksanut mitään järjestelmällistä turistikierrosta tehdä, niin mentiin vähän siellä sun täällä. Oltain menty "risteilylle", mutta se olikin vain sunnuntaisin ja sunnuntaina satoi jo vettä. Lauantai-iltana juhlittiin vähän Halloweenia ja syötiin hauskoja ruokia. Yökerhoonkin oltais menty, mutta ovella huomattiin, että meiltä ehkä puuttui jotain olennaisia asusteita (esim.korkkarit), joten mentiinkin itävaltalaisten kanssa Hillan kämpille syömään suklaakeksejä :D. (Aamulla kun heräsin ennen muita, olin kovin huvittunut ajatellessani sanaa yökerho. Miettikääpäs itse. Yökerho. Lapsillekin pitäis järjestää yökerhoja jotta aikuiset voisi mennä yökerhoon.)

Sunnuntaina syötiin aamupalaksi ihanaa pakastepitsaa, josta olen jo kaksi kuukautta haaveillut. Itselläni kun ei ole täällä uunia, niin päätin heti hyödyntää tilaisuutta, kun näin Hillan ja kämppisten uutuus-hifikeittiön. Sitten jaksoikin pitsan voimalla kiertää Salvador Dali näyttelyn melkein kokonaan. Vihdoinkin pääsin ihastelemaan sitä Dalia, kun sen näyttelyitä tuntui elokuussa olevan joka kaupungissa (ainakin Bruggessa, Brysselissä ja Prahassa), mutta koskaan minulla ei ollut aikaa tai energiaa sinne mennä. Siinäpä se päivä vierähtikin. Kahvit ehdittiin hörpätä Kuopiolaisten kanssa ja sitten pitikin jo kiitää juna-asemalle. 

Ja kuulkaas, en enää Suomessa valittaisi siitä VR:n törttöilystä kun on kerran kokeillut SNCF:ää. Menomatkahan meni siis ihan hyvin ja paluumatkakin melkein. Mutta juuri jotain 2 minuuttia ennen junan pysähtymistä Saint Pierre de Corpsin asemalle, jossa minun siis piti vaihtaa junaa, se päättikin pysähtyä keskelle ei mitään. Ei mitään käsitystä mitä tapahtui. Ei kai ne nyt lakkoon voi mennä sunnuntai-iltana. Siinä sit seistä törötettiin jotain puoli tuntia. Missasin jatkojunan. Noh, lopulta päästiin Saint Pierre de Corpsiin ja siellä oli paljon muitakin, jotka tahtoivat Toursiin, joka on siis vain 5 minuutin junamatkan päässä. Ja Toursiin menevä juna saapuikin pian ja kiipesin kyytiin. Katselin siinä ikkunasta ulos, ja huomasin, että ilmoitustaulun teksti vaihtuikin, eikä tämä juna menekään Toursiin. Äkkiä ulos, etten päädy takaisin Poitiersiin, ja uutta junaa etsimään. Katsoin taululta, että raiteelta 2 näyttäisi lähtevän oikea juna, ja menin sinne odottelemaan. Ihmettelin, miksei siellä ole ketään muita. Aikani kummasteltua menin uudestaan tutkailemaan taulua ja eihän se ollutkaan raide 2 vaan raide Z, joka löytyi siis loogisesti raiteiden 1 ja 2 välistä :D. Haha, palikoita nämä ranskalaiset joskus. 

Lopulta päädyin kuitenkin oikeaan junaan Tosin mitään lippua en ostanut. Oletin, että se on varmaan ok matkustaa sillä lipulla, jonka junan missasin niiden oman mokailun takia. Toursiin saapuessa vettä tuli suoraan sanottuna kuin Esterin pers**stä, ja yöbussi oli jo mennyt, joten ei muuta kuin kävellen kotiin. Harmillista, että olin aikaisemmin unohtanut rakkaan keltaisen eläinsateenvarjoni jonnekin, joten kastuin siis aika läpikotaisin. Ja Carrefourista ostamani uusi laukku osoittautui hyvin vedenpitämättömäksi, ja kotiin tultua alkoi sitten laukussa olleen läppärin ja kirjan kuivausoperaatio. Hyvinhän tämä vielä toimii. 

Ensi viikolla olisi luvassa paljon opiskelua. Tosin huomisaamun kurssi näyttää nyt kovasti jäävän väliin, kun yliopiston sivu ei suostu aukeamaan, enkä pääse katsomaan, missä hitossa se luento edes on. En ehkä jaksa sattumalta lähteä etsimään, kun vaihtoehtoina on ainakin kolme eri kampusta ja kymmeniä eri luentosaleja. Joten jos ei sivu aukea pian, niin aamulla nukun sitten pitkään.

Tämmöstä tänne. Luxembourgin suunnitelmat etenee. Sain varmistettua, että saan tän kämpän ainakin irtisanottua joulun jälkeen. Ja kahden viikon päästä suuntaan jo moikkaamaan uutta isäntäperhettäni. Nyt unta palloon. Moroo! 

Linnainfluenssa

Nyt iski hypokondria! Olin tänään ranskan tunnilla ja vieressä oleva kaveri oli hirveessä taudissa, yski ja ääni oli käheä ja kuumettakin sillä kuulemma oli. Okkei no itsekin kyllä yskin koko ajan edelleen, mutta kaikki ovat siihen jo tottuneet. Yritin olla hengittämättä sinne suuntaan ja vältin millään muotoa koskemasta mihinkään siihen sen tavaroihin. Mutta sitten tauolla unohdin ja vahingossa tarjosin sille keksin mun keksipakkauksesta. Voi ei! Takuulla on nyt mullaki sikainfluenssa, päätäkin on särkeny iltapäivästä saakka. Voi perhanan perhana. Miten minä muka jostain tentistä pääsen läpi, kun en luennoillekaan pääse. 

Ei mulla oikeastaan sitä tuota pitänyt tänne tulla kertomaan, vaan se, että kävin viikonloppuna vihdoin linnassa (Chambord oli linnan nimi). Ja anteeksi nyt vain, ei se edes ollut niin kovin hieno vaikka kaikki hehkuttaa, että oi kun on kaunista ja blaa blaa blaa. Eihän se rumakaan millään muotoa ollut, mutta ei siellä ollut oikein mitään nähtävää ja sisällä oli pirun kylmä, mieluummin hengailin ulkona, vaikka vettä satoikin. Audioguidekin oli tylsä kuin mikä. Hohhoijaa. Luxemburgin linna oli NIIIIN paljon hienompi. Ai niin ja kävinhän minä Villandryssa joskus aikaisemmin, mutta oli niin kaunis päivä, ettei jaksanut  raahautua linnaan asti sisälle, vaan hengailin puutarhassa ja söin viinirypäleitä :D

Ylemmät kuvat on siis Villandrysta, jossa kävin joku aika sitten. Alempi todistaa, että kävin oikeasti Chambordissa, vaikka jossain parvekkeella viluissani hengailinkin. Ei varmaan kovin hyvin tuosta kuvasta saa selvää, mutta olen aivan ihastunut uuteen violettiin syystakkiini :)

Hauskinta linnareissussa oli se, että tämäkin bussikuski oli ihan hukassa. En tiedä onko tämä yleinen ongelma Ranskassa, mutta ei sillä ollut mitään käsitystä missä mentiin ja kierreltiin ympäriinsä etsimässä oikeaa reittiä. Ei se haittaa, maisemat oli kivoja (kivempia kuin itse linna) ja tykkään istua bussissa.

Kävin tänään asukastoimistolla moikkaamassa yrmyä tätiä. Kävin siis ilmoittamassa, että lähdenkin jo joulukuussa kesäkuun sijasta. Pelkäsin, että luvassa ei välttämättä ole maailman hauskin keskustelu, joten tsemppasin itseäni koko matkan pihan poikki, viritin kasvoilleni valtavan hymyn ja perille päästyäni esitin mahtavalla ranskankielellä asiani. Ja ihme tapahtui, yrmy täti hymyili takaisin :D Ja päivä pelastui. Lisäksi sain vihdoin piilarini Suomesta, nyt näen taas paremmin. Ja kävin ostamassa torilta ihania tuoreita hedelmiä ja porkkanoita. Nams nams.  

Hahah, ja aiheutin hämmennystä ranskan tunnilla kertomalla, että Suomessa syödään poroa. Reaktiot on aina yhtä hauskoja. " Ai joulupukin poroa!!??" No just sitä, että repikää siitä. Äiti, jos meillä on enää pakastimessa poroa niin sitä sitten joulupöytään kinkun sijasta. Haluan nauttia joulusta oikein kunnolla syömällä sen ilkeän joulupukin poron. Eipähän pääse ensi jouluna säikyttelemään maailman lapsia tunkemalla savupiipusta sisään.

Juu ei tässä muuta tällä kertaa. Voisin käydä huomisten kielioppitehtävien kimppuun. Bonne nuit! 

Parhaat ideat syntyy aamuyön pikkutunneilla

Jaahas. Pitää kai tännekin kirjoitella jotain. Jos vaikka sais vaihtoraportin korvattua blogia kirjoittamalla. Suurin osa mitä oon täällä puuhannu on kyllä blogiin kelpaamatonta materiaalia, joten yritän nyt hieman kaunistella asioita :).

Alkoi tosissaan sen verran nyppiä tuo paikallinen yliopisto, että olin jo miettimässä palaavani takaisin Suomeen jos ei ala systeemit muuttua paremmaksi. Yksi yö sitten katselin työkkärin sivuilta ilmoituksia ja silmään pisti ilmoitus, jossa haettiin au pairia Luxemburgiin. Oih, Luxemburg unelmieni kaupunki, jossa kaikki on niin kaunista ja roskikset ihanasti maan alla :D.

Ajattelin notta voisihan tuota laittaa viestiä sinnepäin. Että luultavasti sinne on sata muutakin hakijaa. Kirjoitin yöllä pikku sepustuksen, en edes mitään kunnollista hakemusta. Seuraavana päivänä sain mailin, että "Ole kuulolla, soitamme sulle lähiaikoina". Jaiks, löpisin sitten puhelimessa jotain hassua Kaenuun murteella (olen unohtanut, kuinka puhutaan normaalia suomea). Perheen äiti vaikutti tosi mukavalta. Ja kaiken lisäksi hän oli Oulusta kotoisin ja oli ollut Ylä-Kainuussa kesätöissä! Ei voi olla. Itsekin olin siellä joskus yläasteella jotain tyhmiä "Varokaa heikkoja jäitä"- juttuja kirjoittelemassa ja galluppia tekemässä :D. Puhuin myös perheen isän kanssa. Vähän tökki puhua puhelimessa ranskaa skottilaisen kanssa, mutta ihan hyvin se meni. Niin ja puhelun lopuksi sanottiin, että jos tosiaan haluan sinne tulla niin olen tervetullut. Pesti olis auki heti tammikuun alusta.

Olen nyt sitten ihan tosissaan sinne lähdössä, koska vaikka tää paikka onkin kiva, ei tästä ehkä kuitenkaan saa irti niin paljoa kuin haluaisi. Kurssit yliopistolla on aika hyödyttömiä, kun nää tosiaan opiskelee neljäntenä vuotena samoja juttuja kuin Suomessa ekana ja tokana vuotena. Ja vaikka kavereita riittäis joka sormelle ja varpaalle, ei mulla totta puhuen tule tätä kauheasti ikävä. Ehkä eniten harmittaa se, ettei ehkä tule opittua ranskaa niin hyvin kuin olis mahdollista. Mutta kyllähän Luxemburgissakin puhutaan ranskaa, pitää sit sieltä etsiä joku porukka jonka kanssa puhua ranskaa.

Nyt alkaa sitten taas samanmoinen paperisota mikä oli hetki sitten tänne tullessa. Voin kuvitella, ettei oo ihan helppoa irtisanoa vuokrasopimusta, jonka oon tehny kesäkuun loppuun saakka. Ja pitää palauttaa mun rakas keltainen fillari jo nyt, vaikka maksoin sen jo vuodeksi. Mietin kyllä oliskohan mahdollista ottaa se mukaan Luxemburgiin, ja käydä palauttamassa keväällä :D. Mutta eipä ne luxusihmiset siellä Luxusmäellä taida millään fillareilla kulkea. Mut varmaan hakattais :D. Samaten kaikki pankki- ja nettisopimukset on tehty kesäkuuhun asti. Pankkitili ei niin kauheesti maksa, sen voisin pitää auki ihan siltä varalta jos tulisin kesäksi Disneylandiin töihin. Nettiliittymän ajattelin myydä jollekin vähän halvemmalla, jos se vaan käytännössä on mahdollista. Tää on siis langaton netti, joten luulen, että mistä tahansa asunnosta voi kirjautua mun tunnuksilla sisään. Olen kyllä unohtanut tunnukset, mutta kai ne jostain saa selville.

Yääh, ja yliopistolle pitää sumplia hommat. En ole muistanut lähettää Jyväskylän lipastolle minkäänlaista lappusta, että mitä kursseja täällä duunailen. Enkä ole kyllä muistanut edes paikallisille kursseille vielä ilmoittautua. Toivon nyt kovasti, että saisin jollain ihmeen kaupalla kaikki kurssit läpi, niin voisin hyvillä mielin nostaa opintotukea keväälläkin, vaikka en opiskelekaan.

Hmph, en nyt oikein edes muista mitä oon puuhaillu täällä viime aikoina muuta kuin yrittänyt löytää keinoja miten päästä pois :D. Haha, ei tää nyt oikeesti oo niin kauhee paikka kuin annan ymmärtää. Kaupunki on ihan tosi kaunis ja ihmiset mukavia, mutta jotenkin en nyt vaan tunne kovinkaan kuuluvani tänne. Ei sillä että sen enempää varmaan kuuluisin Luxemburgiinkaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä ennen kuin kokeilee. Mulla on ollu ihan tosi vähän kursseja yliopistolla, tälläkin viikolla vaan 8 tuntia ranskaa. Yleensä nukun puolille päivin, päivisin hengailen jossain kuntosalilla tai kaupungilla ja iltaisin istuskelen kavereilla tai kuppiloissa. Ja leffassa käynti on niin halpaa, että minusta on tullut ihan suurkuluttaja. Ihan rentoa elämää siis. Huomenna pitää herätä aikaisin aamulla. Lähdetään katsomaan jotain linnaa. En kyllä jaksa olla kauheen kiinnostunu näistä linnareissuista, mutta kaippa sitä pitää edes muutamassa vierailla ennen lähtöä. Ensi viikonloppuna lähden sit moikkaa Hillaa Bordeauxiin. Albiinkin oli tarkoitus mennä poikia moikkaamaan, mutta se reissu saattaa nyt vähän lykkääntyä, kun menen ehkä siellä Luxemburgissa käymään seuraavana viikonloppuna.

Ai niin. Tänään löysin vihdoin ruokaa! En tajua miten en oo sitä aiemmin nähny, mutta ihan tossa parin minuutin kävelyn päässä on ihana hippikauppa, josta löytyi soijarouhetta ja soikasuikaletta ja kaikenmaailman papuja ja siemeniä ja kaikkea mitä kuvitella voi. Nam nam. Ostin vain kaksi pussia soijamömmöjä, kun laukku oli täynnä kirjoja, mutta menen takuulla sinne uudestaan ensi viikolla. Ja teinkin jo ekan soijasuikaleruokahärpäkkeen. Ei kyllä ollu erityisen maukasta kun maustevalikoima on niin köyhä, mutta silti olin iloinen :).

Tämmösiä kuulumisia tällä kertaa. Pahoittelen, etten voinut kirjoittaa mitään jänskää seikkailua. Mutta eiköhän sellaisiakin vielä saada aikaan tässä syksyn mittaan. Terkkuja Suomeen kaikille mussuille.

Ja äiti! Jos kerta palkkasit oikeesti jonkun ihmisen asentamaan sulle skypen, niin etköhän voisi joskus sitten käyttääkin sitä :D.

Ilma on kauniimpi kuin aikoihin, miksi itkisin...

En osaa päättää mitä kirjoittaisin. On taas tapahtunu niin paljon (ainakin mun pään sisällä), mutta en tiedä mitkä asiat olisi hyvä pitää omana tietonaan ja mitkä jakaa teille kaikille. Noh, Suomessa tapahtui kaikkea paskaa, ja luulis, että olen nyt ihan hajalla, mutta oikeastaan alan koko ajan enemmän ja enemmän viihtyä täällä. 

Suurin syy viihtymiseeni on se, että tutustuin ihan mahtaviin ihmisiin viime viikolla. Yliopisto siis järkkäs kaikille halukkaille oman ranskalaisen kaverin. Osalla vaihtareista tämä ranskalainen ei kuitenkaan ollut erityisen kiinnostunut tekemään mitään eikä välttämättä edes tapaamaan. Mulla kävi kuitenkin loistava tuuri. Tää mun kaiffari on joku maailman ystävällisin ja mukavin tyyppi. Se oli itse viime vuonna Kanadassa vaihdossa ja oli tutustunu joihinkin pohjoismaalaisiin ihmisiin ja nyt se oli ihan innoissaan kun sai kaverin Suomesta :D. Tutustuin aluksi siihen ja myhemmin myös sen kavereihin. Ihan loistavaa porukkaa koko sakki ja kaikki oli niin outoa, kun ne osasikin puhua englantia ja pystyi jopa puhumaan ihan oikeesti monenlaisista asioista eikä pelkästään säästä niinkuin monesti käy minun ranskantaidoillani :D. Usein ranskalaisista saa kuvan, ettei niitä oikein kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin, mutta tässä porukassa se ei onneksi todellakaan pitänyt paikkaansa. 

Toursissa on myös eräs yhdistys, joka yhdistää ranskalaisia perheitä ja ulkomaalaisia opiskelijoita. Sunnuntaina sitten tapasin oman perheeni. Perheeseen kuului isä, äiti ja kolme lasta (12-, 9- ja 3-vuotiaat). He kutsuivat minut ja erään italialaisen vaihtarin kotiinsa. Oli hauskaa tutustua ihan oikeaan ranskalaiseen elämään. Parasta oli ehkä puhua sen pikkuisen 3-vuotiaan kanssa :D. Opin monia uusia sanoja. Syötiin omenapiirakkaa ja suklaakakkua. Nams. Muuten kaikki meni ihan loistavasti, mutta sitten tapahtui eräs juttu, joka on todella häirinnyt minua siitä saakka. Nimittäin tää perheen äiti löi poikaansa. Ei siis mitenkään kovaa, mutta silleen pienesti läpsäytti. Olen huomannut kaupassa käydessäni, että monet vanhemmat lyövät lapsiaan kun ne ei tottele, mutta luulin, että tää ilmiö on vaan täällä mun lähiössä, joka on kai kaupungin köyhimpiä. Mutta ei, tämä minun perheeni oli kuitenkin ihan korkeastikoulutettu ja ihan keskituloinen, joten siitä ei ollukaan kyse. Ilmeisesti siis ihan yleinen kasvatusmetodi Ranskassa (?). Mutta jotenkin se jäi vaivaamaan, koska Suomessahan moinen on kiellettyä, enkä todellakaan ole usein nähnyt lapsia julkisesti lyötävän ja jos olen nähnyt niin olen varmaan sanonut asiasta vanhemmalle. Ekan kerran kun kaupassa näin yhden äidin lyövän lastaan, meinasin mennä räyhäämään sille, että mitä vittua, mutta sitten muistin, ettei kielitaitoni ehkä riitä moiseen :D. Sittemmin oon huomannu, että se onkin ihan normaalia. 

Jotta sellaista tänne tällä kertaa. Tällä viikolla on vapaa viikko. Psykan kursseja ei siis ole, ainoastaan muutama ranskan kurssi. Aloitin vapaaviikon vesijumpalla ja kämpän siivoamisella. En ole oikein jaksanut/viitsinyt ostaa kunnollisia siivousvälineitä, joten siivoustuokiossa sai käyttää luovuuttaan. Nyt en enää tukehdu pölyyn. Nyt voisin hakea kaupasta sapuskaa ja illalla onkin cappis-treenit, jee!

Opiskelua (?)

Ensimmäinen opiskeluviikko alkaa pikkuhiljaa olla pulkassa. Tiesin jo ennen tänne tuloa, että täällä opiskelu tehdään hieman eri tavalla kuin kotopuolessa, mutta haluan silti avautua siitä :D. Ensinnäkin sain heittää hyvästit ihanille akateemisille varteille ja puolentoista tunnin mittaisille luennoille. Lyhin luento täällä on ollut kolme tuntia. Se on kuulkaas näin aloittelijalle aika rankkaa, kun pitää koko ajan keskittyä täysillä, että ymmärtäisi edes jotakin. Toiseksi on hieman ikävä sitä, että voi netistä tulostaa luentorungon ja kirjoitella siihen omia muistiinpanoja luennon aikana jos siltä tuntuu. Ehei, ei täällä käytetä powerpointteja, ei edes piirtoheitintä löydy kaikkialta. Täällä luennot hoituu siten, että opettaja puhuu luokan edessä, ja opiskelijat kirjoittaa ylös kaiken. KAIKEN! Hieman ihmetyttää miten niiden kädet ja niskat kykenee siihen, kun monta tuntia raapustaa  kynällä ihan hillitöntä tahtia. Itsehän en kykene kirjoittamaan mitään, koska jos yritän miettiä miten joku sana kirjoitetaan oikein, unohdan kuunnella samalla. Putkiaivo.

Mutta ei se mitään. Minun uusi vesijumppakaveri on ihan mieletön opiskelija. Sillä on luennolla mukana nauhuri ja se nauhoittaa kaiken opettajan sanoman ja tekee samalla pienesti muistiinpanoja. Ja kotona se kirjoittaa kaiken tärkeän tietokoneella ja lähettää muistiinpanonsa myös tälle avuttomalle vaihtarille, joka ei itse osaa :). Mainiota. Sitten opettelen ne muistiinpanot joskus lähempänä tenttiä ja yritän muistaa kaikki tärkeät jutut. Tentteihin ei siis tarvitse ilmeisesti lukea kirjoja, vaan riittää, että muistaa ulkoa kaiken, mitä opettaja on sanonut. Että näin...

Onneksi asiat ei ole kuitenkaan mitenkään vaikeita. Kurssin aiheena oli Ikääntyneiden ihmisten kehitys. Luulin, että luvassa olisi ollut jotain uutta, mutta olen opiskellut samat asiat jo joskus toisena opiskeluvuotena. Tää on kuitenkin neljännen vuoden kurssi, joten ihmettelen mitä ihmettä ne ranskalaiset opiskelijat on opiskelleet viimeiset kolme vuotta ja ihmettelen myöskin sitä, milloin ne aikoo opiskella jotain käytännöllistä, mitä tarvitaan kun psykologiksi ryhtyy. No eipä ole oikeastaan minun ongelma.

Ranskaakin olisin halunnut opiskella, mutta täällä kielikeskus ei yllättäen toimi ihan yhtä hyvin kuin toivoisi. Olin tänään infotilaisuudessa, jossa kerrottiin, mitä kursseja on mahdollista ottaa ja milloin. Meidät oli jo valmiiksi jaettu neljään eri ryhmään ja jokaiselle ryhmälle oli eri kurssit, joista pystyi valitsemaan. No, katsoin oman ryhmäni aikataulut ja huomasin, että kaikki kurssit on yhtä aikaa psykan kurssien kanssa. Noh, kysyin josko olisi mahdollista vaihtaa ryhmää, koska haluaisin kuitenkin vähän ranskaakin oppia kun kerta täällä olen. EEEIEIEI! Ryhmää ei missään tapauksessa voi vaihtaa. Ne on jo tehty valmiiksi ja niitä ei muuteta. Jos haluan siis mennä ranskan kurssille, minun pitää kuulemma luopua psykan kursseista tai vaihtaa niitä. WTF??!! En oo vaihtamassa enää toista kertaa psykan kurssivalintojani. Eikä se mitään auttaisi, koska joka tapauksessa minulla on joka toinen viikko täynnä luentoja ja joka toinen viikko vapaata. Elikkä en sitten varmaan käy yhtään ranskan kurssia. Eipä sillä, helpommin saa varmaan pisteitä noista psykan kursseista. Mutta kyllähän se tietysti saattaisi helpottaa tenteistä selviytymistä, jos pikkuisen muistelisi kielioppia tai kävisin jonkun kirjoituskurssin. Täytyy varmaan ostaa sit joku kielioppikirja ja opetella itse.

Huomenna olisi vielä yksi "lyhyt" kolmen tunnin luento. Proffa vähän vihjaili, että tehdään toisillemme älykkyystestit, että nähdään, miten se toimii. Kiva kiva,  kaikki psykan opiskelijat (ainakin Suomessa) tietää, että tommoset testit pitäis tehdä omalla äidinkielellä. Saan tulokseksi varmaan ameeban älykkyysosamäärän, kun en varmaan edes ymmärrä kysymyksiä ranskaksi, saati että ehtisin niihin vastata. Mutta eipä se niin vakavaa ole. 

Sunnuntaina menen varmaan vihdoinkin katsomaan jotain näistä lukuisista linnoista, joita on täällä ympäriinsä. Ensi viikolla on taas kurssiviikko, eli kiirettä pitää. Kaiken lisäks mun kurssi on lääketieteellisessä tiedekunnassa. Pelottaa vähän...

Ilo pitkästä itkusta

Jee jee! Kyllä tämä tästä näköjään iloksi muuttui. Viime viikolla olin jokseenkin ärsyyntynyt koko kaupunkiin ja maahan ja välillä mietin pitäiskö ostaa tuhat litraa bensaa ja sytyttää koko roska tuleen. No ei nyt sentään mutta melkein.

Mutta myötätuuli alkoi puhaltaa eilen, kun osallistuin sellaiselle pyöräretkellä, jossa mentiin mielettömän isolla (=liian isolla) porukalla ympäri kaupunkia katsomassa paikkoja. Okei, olin nähnyt ne paikat jo aiemmin, mutta oli vaan niin kivaa tukkia autoilijoiden reittejä mielettömässä pyöräkulkueessa :D.

Ja tänään oli melkeinpä täydellinen päivä. Heräsin aikaisin aamusta metsästämään laukkuani. Päätin mennä bussilla, koska paikka oli aika kaukana, enkä fillarillani olisi sitä laukkua mitenkään saanut roudattua. Hassua kyllä, bussikuski ei ollut koskaan aiemmin ajanut kyseistä reittiä ja oli ihan eksyksissä. Bussissa oli kaksi muuta matkustajaa minun lisäksi eivätkä hekään tunteneet oikeaa reittiä. Harhailtiin sitten ihan ihme reittejä pitkin jossain Toursin laitamilla :D.

Lopulta pääsin Chronopostin toimistolle asti ja sain laukkuni. Olin varmaan enemmän innoissani kuin jouluna, kun pääsin avaamaan laukun kotona ja tutkimaan mitä kaikkea olinkaan sinne pakannut. Hihii, nyt on vaatteita taas enemmän kuin vaatekaappiin mahtuu. Ja olihan sinne vähän synttärilahjaakin päätynyt :). Om nom ja purkkaa viisi pussia. Toivottavasti pärjään sillä kolme viikkoa. 

Kun olin nätisti järjestellyt uudet tavarani (no vanhojahan ne oli, mutta en ollut nähnyt niitä pariin kuukauteen), suuntasin vesijumppaan. Kyllä äiti! Luit oikein! Vesijumppaan. Se oli ehkä typerin laji ikinä, mutta kuitenkin ihan sikahauskaa. Repeilin vaan koko tunnin ajan, koska ohjaaja oli ehkä maailman omituisin. Se näytti ihan mieheltä.

Jeejee, nyt vesijumppaan siis joka maanantai puoliltapäivin. Vesijumpan jälkeen olikin aika kiitää ensimmäiselle luennolle täällä. Aika jänskää. Kurssi oli joku Ikääntyneiden ihmisten kehitys tai jotain vastaavaa suomeksi. En kyllä tajunnut läheskään kaikkea, mutta sen verran tajusin, että se mistä oli kyse, ei kyllä ole mitenkään hyödyllistä opetella. Mutta silti kaikki ranskalaiset kirjoitti ylös kaiken mitä proffa sanoi. Pah. Itse en kyennyt kirjoittamaan juuri mitään, kun kaikki keskittymiskyky meni kuuntelemiseen, mutta kysyin yhdeltä tytöltä jos voisin kopsailla hänen muistiinpanot (se tyttö oli mun kanssa samassa vesijumpassa :D). Vaikka en kaikkea ymmärtänytkään vielä, jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis siitä kurssista, koska proffa oli tosi kiva ja neuvoi mitä kirjoja kannattaa lukea jos ei ihan kaikkea tajua kuuntelemalla. Ja kysyi se myös että pitääkö puhua hitaammin. Mutta en tietenkään viitsinyt sanoa että joo :D. Se oli ihan fiiliksissä kun kurssilla oli pari vaihtaria ja kyseli kaikkea miten mikäkin homma Suomessa menee. No en minä tiennyt sen paremmin kuin sekään, mutta lupasin googlettaa :)

Kurssin jälkeen polkaisin fillarilla himbeen, heitin vähän pastaa (vaihteeksi) naamariin ja lähdin capoeiratunnille. Olipas kyllä hauskaa. Se on ihan yliopistoliikunnalla siis, harmillisesti vain kerran viikossa. Mutta kai sekin on parempi kuin ei mitään. Tunnin jälkeen missasin bussin takaisin kotiin, koska epähuomiossa tönötin väärällä pysäkillä, joten jouduin kävelemään kotiin. Eipä se nyt niin hirveesti haitannu, mitä nyt jalat oli vähän jumissa tunnin jälkeen.

Nonni, ei tässä tekstissä nyt mitään asiaa ollu. Halusin vaan ilmoittaa, ettei täällä sittenkään oo niin hirveetä kuin mitä aiemmat tekstit ja muut avautumiset on antanu ymmärtää. Nyt hyvää yötä. Bonne nuit.   

Reppureissussa

Voihan nöyhtä. Kirjoitin tässä yksi ilta pitkähkön tekstin siitä, mitä tapahtui ennen kuin saavuin Ranskaan. Ja kun yritin lisäillä kuvia, netti jumi, ja mun teksti katosi bittiavaruuteen. Mur. Täytyypä siis aloittaa alusta.  

Kuinka siis päädyinkään Ranskaan? Matka oli melko mutkainen. En siis suinkaan tullut lentokoneella Suomesta Pariisiin, vaan ehdin elokuun aikana kierrellä vähän siellä sun täällä. Joskus viime keväänä aloin miettiä, lähtisinkö Belgiaan kielikurssille ennen vaihtovuottani. Kielikeskuksen kautta kurssi ei maksanut juuri mitään ja olin kuullut edellisvuoden osallistujilta, että kurssi on oikeasti hyvä. Siinä vaiheessa, kun tajusin, ettei minulla ole kesätyötä eikä edes asuntoa elokuussa, päätin, että Belgiaan on mentävä.

Kolmen viikon aikana ihastuin Belgiaan ihan täysillä. Olihan Liège melko nuhjuinen paikka ja varsinkin roskankeräyspäivinä kadut löyhkäsi todella pahalle :D. Mutta silti, ihan loistava paikka. Asuimme erään rouvan omistamassa kolmen huoneen asunnossa viiden muun suomalaistytön kanssa. Vaikka asunnon varustelu ei ollut huippuluokkaa, vaikka jaoinkin yhden vessan ja yhden suihkun viiden muun kanssa, vaikka lattian raoista näkikin alakerran ravintolaan, vaikka sähköt toisinaan katkesivat iltaisin tykkäsin ihan mielettömästi siitä kämpästä :D. Se oli todella...hmmm...originelli. Ja sympaattinen :). Oi, ja belgialainen suklaa. Ihan taivaallista. Ja sitä sai joka paikasta ja halvalla. Ja vohveleita ja frittejä. Om nom nom. Ja mikä oudointa, aloin tykkäämään oluesta. Kummaa miten Suomessa juodaan vaan Lapin Kultaa ja Koffia, vaikka olisi olemassa niin paljon parempiakin vaihtoehtoja. Parasta oli ehkä olutbaari, jonka valikoimasta löytyi 800 erilaista olutta. Minä haluan takaisin Liègeen niin pitkäksi aikaa, että ehdin maistelemaan niitä kaikkia :D. Oluen lisäksi Liègessä juodaan myös paikallista erikoisuutta peketiä, mutta siitä ei se enempää...

Kaikkien näiden herkkujen lisäksi Belgiassa oli myös muita hyviä puolia. Oli ihan mielettömän halpaa ja helppoa matkustaa junalla Belgiassa. Vaikka kielikurssin takia en nyt ihan jokapaikkaan jaksanutkaan revetä, ehdin kuitenkin käymään Antwerpissä, Bruggessa, Brysselissä, Luxembourgissa ja Maastrichtissa. Sain siis koko Benelux-maat kerättyä samalla reissulla :). Kaiken muun hyvän lisäksi belgialaiset olivat mielestäni todella ystävällisiä ja ihania. Vähän alkoi harmittamaan, kun pitikin lähteä opiskelemaan Ranskaan enkä voinut jäädä sinne. 

Niin ja tämän reissun päätarkoituksenahan ei ollut olut eikä suklaa, vaan se ranskan opiskelu. Niille jotka eivät Belgiaa tunne tiedoksi, että maa on vähän niinkuin jakautunut kahtia. Rikkaassa pohjoisosassa puhutaan flaamia (joka siis on vähän niinkuin hollantia, ellei jopa sama kieli, en päässyt tästä ihan varmuuteen) ja köyhemmässä eteläosassa puhutaan ranskaa. Ranskankieliset on jokseenkin fanaattisia kielestään ja tahtovat opettaa sitä myös ulkomaalaisille.

Kurssi oli kyllä todella opettavainen, sillä opetus erosi kovin paljon siitä, mihin Suomessa on tottunut. Suomessahan siis ranskankin kursseilla on tapana puhua suomea, jos asiat käy liian vaikeaksi. Onneksi kurssilla oli paljon myös muita kuin suomalaisia, joten eipä paljon auttanut jos yritit suomea puhua. Opettajamme Celine oli ihan huippu, eikä antanut suomalaisten istua vierekkäin,ettemme puhuisi suomea :D. Vaikka kurssia kutsuttiin "intensiivikurssiksi", ei se nyt mitenkään mahdottoman rankaksi ainakaan meille suomalaisille käynyt. Meillä oli siis paljon vähemmän tunteja kuin muilla. Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin olimme kurssilla vain klo.9-11 ja tiistaisin ja torstaisin 9-13.30. Mutta todella hyvin niiden kolmen viikon aikana ehti oppia ranskaa. Itselläni kieli oli sinne saapuessa täysin hukassa, mutta sieltä lähtiessä olo oli paljon varmempi, eikä enää jänskättänyt niin paljoa tulla yksin Ranskaan.

Puolet tästä porukasta on ensi vuoden Ranskassa vaihdossa. Otan osaa.

Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan, ja kolme viikkoa vierähti todella nopeasti. Lähes kaikki muut kurssilaiset suuntasivat takaisin Suomeen. Minä en ollut ajatellut tarpeeksi ajoissa, että siinä välissä ehtisi käydä Suomessa, joten en ollut ostanut lentolippua. Minulla ei ollut myöskään asuntoa, joten ajattelin tehdä pienen eurooppakierroksen ennen Ranskaan menoa. Ensimmäisenä suuntasin Euroopan pääkaupunkiin Brysseliin, koska se oli lähellä enkä ollut ehtinyt nähdä kaupunkia kovinkaan paljon aikaisemmalla kerralla. Brysseli ei ehkä päässyt suosikkipaikkojeni listalle, mutta kyllä sieltäkin löytyi ihan kivoja juttuja kun vähän jaksoi etsiä. Tosin vatsatauti ei ehkä ollut kivoin löytämäni asia Brysselissä :D. Mutta siitäkin selvittiin. 

                        Manneken Pisin tyttöystävä <3

Matka jatkui Amsterdamiin, jossa tapasin Marin, joka oli matkalla Groningeniin viettämään omaa vaihtovuottaan. Hostellimme sijaitsi juurikin kuuluisalla Punaisten lyhtyjen alueella. Kaiken kaikkiaan koko Amsterdam oli todella hämmentävä kaupunki. Valitettavasti aikaa ei ollut paljon, ja suuri osa siitäkin ajasta kului juna-asemalla lippuja jonotellessa. Nukkumisesta ei hostellissa tullut mitään, koska ikkunan alla oli rakennustyömaa käynnissä läpi yön :D. Mutta kivaa oli silti. Täytyypi kyllä mennä uudestaan Amsterdamiin tän vuoden aikana. Eihän sinne ole edes pitkä matka.

Damissa hyppäsin yöjunaan, joka puksutteli Berliiniin. Makoisasti nukutun yön (NOT!) jälkeen olin Berliinissä jo aamulla klo.5. Otin juna-asemalla vielä pikku torkut rinkan päällä, ja suuntasin jo heti kahdeksalta aamulla nähtävyyksien kimppuun. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä vältyin mielettömän pitkiltä jonoilta ja ruuhkilta. Hostelli Berliinissä oli ihan huippu. Yö maksoi vain 9 euroa ja hintaan kuului iso ja makoisa aamupala. (Jos joku etsii hostellia Berliinistä, suosittelen St.Christopheriä Rosa-Luxembourg-Strassella :).  Tapasin siellä myös muita reissaajia, joiden kanssa kiertelin kaupungilla seuraavana päivänä.  Törmäsin Berliinissä Hillaan, joka myös oli matkalla Ranskaan vaihtoon ja tietysti Peksiin ja Juhanaan, joiden reili alkoi olla jo loppumetreillä. Tällä kertaa emme menneet piknikille (kuten Bruggessa), mutta hauskaa oli siitä huolimatta. 

                                            Berliinin muuri

Reilikortissa oli vielä päiviä jäljellä, joten mietiskelin minne suuntaisin seuraavaksi. Kysäisin huvikseni Jukalta minne menisin ja se sanoi, että mene Prahaan. Jotenka menin Prahaan. Saapuessani Prahaan olin kartaton ja yllättäen hostellin löytäminen oli jokseenkin hankalahkoa. Aikani harhailtua muistin, että Starbucksista saa karttoja, joten suuntasin sinne. Kummasti helpotti suunnistamista. Prahassa oli paljon nähtävää ja minulla oli taas liian vähän aikaa. Yritin kahden päivän aikana nähdä kaiken ja juoksin koko ajan paikasta toiseen. Aika uuvuttavaahan se loppujen lopuksi oli. 

Prahasta otin yöjunan takaisin Amsterdamiin, josta jatkoin Groningeniin katsomaan miten Mari pärjäilee. Ja hyvinhän se pärjäili. Tungin mukaan kaikenmaailman vaihtaribileisiin. Nukuin kaksi yötä Marin lattialla ilman patjaa. Muuten ei mitään ongelmaa, mutta vähän kylmä meinasi tulla. Vihdoin koitti syyskuun ensimmäinen päivä ja oli aika suunnata kohti Toursia. Matkasuunnitelmani oli melko monimutkainen, koska en halunnut maksaa ylimääräistä TGV-junista, kun reililipussa oli vielä matkustuspäiviä jäljellä. Suunnitelmani oli lähteä Groningenista aamukuudelta, vaihtaa junaa 7 kertaa päivän aikana ja saapua Toursiin hyvissä ajoin ennen neljää, jotta ehtisin hakea avaimen asuntooni.

Heheh, no ei ollu ihan niin helppoa. Jo Brysselissä perhanan juna oli niin paljon myöhässä, että missasin seuraavan vaihdon. Täytyi siis vaihtaa suunnitelmaa. Meinasi iskeä pieni paniikki, kun tajusin, että olen Toursissa vasta yöllä ja ettei hostelliin enää pääse niin myöhään ja luulin, että joudun taas nukkumaan jossain juna-asemalla. Onneksi Jukka soitti juuri sopivaan aikaan ja rauhoituin hieman ja kykenin taas ajattelemaan järkevästi. Soitin hostelliin ja selitin junaongelmani ja ne lupasivat päästää minut yöllä sisälle. 

Vihdoin 16 tunnin matkustamisen jälkeen saavuin Toursiin. Olin jälleen kerran kartaton eikä hirveästi napannnut lähteä kävellen etsimään hostellia, joten otin suosiolla taksin. Hostellissa kaaduin suoraan sänkyyn ja heräsin aamulla aikaisin, koska halusin saada pian avaimen asuntooni. Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia asunnon saaminen kävikin todella helposti, vaikka minulla ei ollutkaan kaikkia tarvittavia papereita. Asukastoimistolla vaan pyysivät toimittamaan paperit seuraavaan viikkoon mennessä. 

Sellainen oli siis Epun matka Jyväskylästä Toursiin. Moni kysyi, miten uskallan yksin matkustaa, mutta en kyllä kohdannut matkallani mitään erityisen pelottavaa. Ainoa mikä harmittaa on se, että joku pirulainen varasti minun matkakaiuttimen. Se ei kyllä ollut mitenkään arvokas, koska sain sen ilmaiseksi samalla kun ostin uuden puhelimen, mutta siltikin :D. Yksin reissaaminen oli kivaa, koska sai itse päättää, minne mennä ja mitä tehdä. Ja hostelleissa tuli myös tutustuttua enemmän muihin reissaajiin. Kyllä välillä tietysti toivoi, että olisi ollut seuraa, mutta suurimmaksi osaksi tykkäsin kyllä kovasti olla itsekseni. Nyt olen kyllä iloinen, että on taas pysyvä kämppä, eikä tartte joka päivä miettiä, missä nukkuisi seuraavan yön. Mutta vähän kyllä kutkuttelisi hypätä junaan ja lähteä tutkailemaan uusia paikkoja.

Huomenna alkaa vihdoin kurssit yliopistolla, mikä tarkoittaa, että olen ensi viikon melko kiireinen. Myös liikuntakurssit alkaa, jee! Sain valita vain kolme kurssia, valitsin vesijumppaa, capoeiraa ja jotain fitness-hommelia :D. Vesijumppa ja capoeira on molemmat maanantaina, joten saattaa olla pikkuisen väsy huomisiltana, kun ottaa huomioon, että en oo urheillu moneen kuukauteen ja yliopistollakin kurssi kestää 4 tuntia.

Pahoittelen tekstin katkonaisuutta ja huonoa suomenkieltäni, mutta netti tökki taas ihan urakalla, ja jouduin kirjoittamaan jotkut pätkät useaan kertaan, koska ne katosivat aina vähän väliä. Opinpahan, etten kirjoita kerralla näin pitkiä jorinoita, vaan pitäydyn lyhyemmissä raporteissa. Ja vaikka Blogger toisin väittääkin, nyt on 20.päivä sunnuntai eikä 18.päivä perjantai. Eli huomenna on maanantai enkä ole hullu :)

Raportoin taas lisää joskus ensi viikolla. A bientôt.

Un tour à Tours

Täällä sitä nyt ollaan, Ranskanmaalla. Toursissa. Tours on n. 140 000 asukkaan kaupunki Ranskan keskellä. Pariisiin pääsee TGV:llä tunnissa ja hitaammalla junalla kahdessa tunnissa. Ihan hyvä sijainti siis. Tours on tunnettu siitä, että täällä puhutaan puhdasta ranskaa, eli siis näillä ei ole mitään kummaa aksenttia. Se on hyvä minulle, sillä ranskaa on vaikea ymmärtää ilman aksenttiakin. Tours oli myös Ranskan pääkaupunki joskus vuonna miekka ja kirves.

Saavuin tänne reilut kaksi viikkoa sitten, mitä ennen hengailin kuukauden Belgiassa ja vähän siellä sun täällä. Kirjoitan siitä ihan oman tekstin joskus myöhemmin. Asun opiskelija-asunnossa melko lähellä keskustaa. Asunto on Ranskan mitta-asteikolla ihan jees :). Tilaa on paljon, huikeat 18 m^2 ja ihan oma kylppärikin mulla on.  Ja keittokomero mikälie. Ruotsin lahja maailmalle, Ikea, löytyy ihan lyhyen bussimatkan päästä, minkä ansiosta tämä kämppä on nyt edes pikkuisen siedettävämmän näköinen. Ei tätä kyllä millään muotoa voi kodikkaaksi sanoa, mutta kelvannee vuodeksi. 

Kaksi viikkoa olen nyt siis pyörinyt täällä. Ne kaksi viikkoa ei ehkä olleet ihan maailman helpoimpia. Olin jo aikaisemmin kuullut huhuja, että ranskalaisilla on ihan oma tapansa hoitaa asioita ja olen nyt parin viikon ajan saanut tutustua tähän erikoiseen tapaan. Pääpiirteissään se menee näin: Ensin menet jonnekin luukulle kysymään asiasta. Sieltä sinut ohjataan toiselle luukulle ja luultavasti vielä kolmannelle, joka on kuitenkin suljettu. Palaat kolmannelle luukulle seuraavana päivänä, ja sinut ohjataan takaisin ensimmäiselle tiskille jne. Saat asian hoidettua vasta sitten, kun kohdalle sattuu avulias ihminen, jolla on hyvä päivä ja joka jaksaa ottaa asiasi hoidettavakseen. Asian luonteesta riippuen prosessiin kuluu aikaa muutamista päivistä muutamiin viikkoihin. Ei ole tietenkään aivan varmaa, että joka paikassa asiat hoidetaan näin hankalasti, mutta kokemukseni mukaan tämä teoria pätee n. 70 % tapauksista. 

Virallisten asioiden hoitamisen lisäksi olen yrittänyt tutustua muihin vaihtareihin aina kun siihen on ollut tilaisuus. Toursissa hoidetaan vaihtarihommatkin eri lailla kuin muualla. Monissa muissa kaupungeissahan on tapana, että vaihtareille järkkäillään monennäköistä ohjelmaa, että ne integroituisivat eivätkä olisi ihan hukassa. Noh, ei meillä nyt mitään semmosta. Kansainvälisten asioiden toimistossa on yksi ukkeli, joka hoitaa meidän Erasmusten asioita, mutta ei siitä nyt kovasti ole ollut apua minkään asian suhteen. Onneksi on Facebook, minkä välityksellä on voitu sopia tapaamisia ym. muiden vaihtereiden kanssa. Muuten se olisikin aika vaikeeta tavata täällä ketään, koska kurssit alkaa milloin alkaa ja mun kanssa samoilla kursseilla on ehkä vaan yksi vaihtari jos sitäkään. Ai niin joo, olihan meillä viime viikolla ranskan "intensiivikurssi", missä pystyi tapaamaan vaihtareita. Siellä tosiaan tutustui moniin ihmisiin. Täällä on tosi paljon saksalaisia ja italialaisia, joitakin espanjalaisia ja englantilaisia, kourallinen muita kansalaisuuksia ja yksi suomalainen :D. Se on ihan jees, tuleepa ainakin puhuttua paljon ranskaa, mutta välillä meinaa pikkuisen mennä hermo jos oot yksin vaikka saksalaisten seurassa ja ne alkaa puhua saksaa keskenään. Pelottaa että vuoden päästä osaan saksaa paremmin kuin ranskaa.

Pahoittelen tätä ensimmäistä tekstiäni, josta tuli sillisalaatti. Olisi varmaan pitänyt aloittaa aikaisemmin blogin kirjoitus, ettei tarvitsisi tiivistää yhteen tekstiin miljoonaa asiaa. Huomasin myös, että olen unohtanut, miten suomea kirjoitetaan. Ehkäpä se palautuu mieleen kun kirjoittelen taas lisää lähipäivinä. Tarkoituksena on kirjoittaa ainakin yksi teksti aiheesta "Näin vuokraat polkupyörän Ranskassa" :D. Nyt suuntana on lääkäri, jonka toivon ratkaisevan jo kuusi viikkoa kestäneen taudin mysteerin. Ei! Se ei ole sikainfluenssaa. Se on vaan yskä. Mutta ärsyttävä sellainen ja tahdon siitä eroon.

Au revoir!