Kun huonot päivät päihittävät hyvät...

Jarkko Martikaisen Myrsky on ollut kovassa kuuntelussa tämän viikon. Tässä viikossa ei ollut mitään hyvää. Tahdon kotiin ja heti. Olen taas vaihteeksi ollut kipeänä, tällä kertaa oireet ovatkin jo olleet semmoista luokkaa, että jos tämä ei Suomessa katoa, voisin jo alkaa huolestua. Ehkä tää on vaan psykosomaattista, ja koti-ikävä aiheuttaa mulle tajuttomia kramppeja, joiden takia ei saa yöllä unta. Olen kulkenut koko viikon ihme sumussa.  Aivot on käyneet tosi hitaalla ja motoriikkakin on alkanut kärsiä. Törmäilen minne sattuu ja portaissa kulkeminen on haastavaa. Mielestäni mulla ei ole ollut kuumetta (vaikka kuumemittaria en omistakaan), joten johtunee varmaankin unenpuutteesta. Sen muutaman kerran kun kävin lipastolla, muut kommentoi joka kerta, että näytätpä omituisen sairaalta. 

Noiden kommenttien seurauksena olenkin sitten pysytellyt loppuviikon lähinnä neljän seinän sisällä. Tai no kyllähän sitä aina jossain tulee ulkoiltua, mutta ei huvita yhtään mennä kavereiden kanssa minnekään,  mieluummin pysyttelen yksinäni. Tentteihin olen muka vähän lueskellut, mutta keskittymiskyky ei nyt ole ihan huipussaan. Ajatukset karkaa koko ajan muualle. Tänään harhauduin ostoksille, vaikka olin päättänyt, etten mitään enää osta, mutta pitihän mulla nyt sitten jotain kivaa saada uuden vuoden juhliin. Löysin kaksi ihanaa toppia, sellaisen sinisen ja vähän kimaltavan ja mustan lyhythihaisen hupparin, jossa hupun sisäpuoli on täynnä paljetteja. Hauska:). Löysin myös kivan mustan mekon ja koruja. Onhan siinä jo yhteen juhlaan tarpeeksi, eikö?

Päätin ruveta pakkaamaan tavaroitani. Pakkasin matkalaukun toiselle puolelle ne vaatteet, jotka voin jättää Suomeen ja toiselle puolelle semmosia käyttövaatteita, jotka tarvitsee raahata takaisin Ranskan kautta Luxiin. Rinkkaan pakkasin vain semmoisia vaatteita, joita en ajatellut käyttäväni ennen Luxemburgiin menoa. Mietin että kappas vaan, sain sittenkin vaatekaapillisen mahtumaan näihin kahteen. Mutta sitten vilkaisin pyykkipussia, ja totesin, että turha haave. Lisäksi pitäis saada mahtumaan kaikenmaailman kosmetiikkapullot ja -putelit, jotka vie aina yllättävän paljon tilaa. Kirjoja on myös tullut osteltua enemmän kuin olen ehtinyt lukemaan. Maanantaina pitänee lähteä metsästämään jotain laatikkoa, jossa saisin kamojani läheteltyä sinne Luxemburgiin jo etukäteen. Maksaa varmaan mansikoita se. Olishan mulla rahaa, ainakin jos en ois shoppaillu niitä tänään. Mun pitäis varmaan käydä jossain talousneuvonnassa, että oppisin säästämään tällaisia yllättäviä menoja varten. 

Eipähän tässä mitään asiaa nyt tullut, halusin vaan avautua jonnekin, kun ei ole nyt yhtään hyvä olla. Ehkä mä nyt tsemppaan kuiteskin nää viimeiset 5 kokonaista päivää enkä kuole ainakaan tänne Ranskanmaalle. Tahtoisin suklaata, mutta kauppa taitaa olla jo kiinnii :(. Ei hyvä. Jatkan siis tenttilukuja. Moikkista moi! Pian nähdään.

Jarkko Martikainen: Myrsky

kun huonot päivät päihittävät hyvät
ja kauniit kasvosi vääristyvät
etkä totuuksia osaa ominas pitää
eikä sydämessäsi liikahda mitään
etkä vierelles tahdo kutsua ketään
kun mietteesi mustimmat maan poveen vetää

kun voimattomuus on olemuksesi herra
etkä keskustella jaksa hetken verran
kun tuhoisa taivas on kaikkeutes yllä
minä näen sen hyvin ja käsitän kyllä
ja kanssasi kiroan elämän ilveet
ja luoksemme pyydän nuo synkimmät pilvet

ne pisaroi, tihuttaa, salamoi
myrskyn nostattaa
ja myrsky huuhtoo jälkesi niin
ettei suru voi löytää sinua

myös läheiseen ihmiseen pettyä saat
helpot huijaukset haaskalintua houkuttaa
niin tuo ystävä hyvä sun sydämees pesi
että hänelle uskoit myös luottamuksesi
hän luottamustas niinkuin jätteitä vaali
tuo ystävä niinkuin sika tai sakaali (syöpä tai spitaali)

sen myötä et helposti ihmiseen luota
vaan tulee se aamu kun et mieti tuota
kun turhuuden turhuutta mieti et illoin
ja yhtenä ylväänä nousemme silloin
ja jätämme kauaksi taaksemme heidät
ja nauramme kun myrsky tavoittaa meidät

ja pisaroi, tihuttaa, salamoi
myrsky nousta saa
se myrsky huuhtoo jälkesi niin
ettei suru voi löytää sinua

kun masennus makaa pedin pohjalla
ja kaipaus kolkuttelee sen alla
sinä pyörität mietteitä joissa oot maannut
toivoen ett' oisit takaisin saanut
ees muutamat minuutit, tunnit tai päivät
ja sanoa sanat jotka ilmaan jäivät

ja koskettaa elävää ihoa vielä
ja palata kotiin ja hän olis siellä
ja kertoa kuinka on rakkain ja parhain
ja yhdessä surra ett' lähti niin varhain
minä kanssasi kiroan elämän lakia
tummimmat pilvetkin itkee sen takia

ne pisaroi, tihuttaa, salamoi
myrskyn nostattaa
ja myrsky huuhtoo jälkesi niin
ettei suru voi löytää sinua

kun pelkäät että sulle jäi vain jämä
että petosta on ihmisen elämä
minä lakaisen roskat ja puhdistan pöydän
ja toivon rippeitä nurkista löydän
ja vien sinut parhaiden ystävien luokse
jotka eivät milloinkaan karkuun juokse

jotka avosylin sinut vastaanottaa
niin muistat myös sen että hyvyys on totta
ja unohdat pettymykset, turhat työskin
näet elämän arvon ja omasi myöskin
ja saapua saavat nuo synkimmät pilvet
ja ilmatarten inhottavimmat ilveet

ja pisaroi, tihuttaa, salamoi
myrsky nousta saa
myrsky huuhtoo jälkesi niin
ettei suru voi löytää sinua

PS. Kun aloin ajatella, että tosiaan enää viisi (5) kokonaista päivää täällä, mieleni kohentuikin kummasti :).