Saku Sammakko viimeisellä matkallaan

Onnistuihan se viimein. Nimittäin sain tänään vihdoin itseäni niskasta kiinni ja aloitin opiskelun. Tai no aloitinhan sen jo viime viikolla, mutta sillä vauhdilla olisin ehkä sanut kaiken luettua joskus kolmen vuoden päästä. Tänään aloin soveltamaan käytäntöön Jarmon neuvoja ja johan alkoi tuottaa tulosta. Kännykkään vaan ajastinta päälle. Puoli tuntia lukua jonka jälkeen 10 minuuttia pakollista taukoa. Tuolleen jaksoin kököttää koko päivän kirjan ääressä. Jesh! 

Viikonloppu meni taas mukavissa merkeissä. Olin Albissa kyläilemässä. Albin tapaan aurinko paistoi ja lämmintä oli. Olipa kyllä aika gurmandi viikonloppu. Syötyä tuli enemmän kuin olisi ollut tarpeellista. Perjantai-iltana suunnattiin ravintolaan ja vihdoin tuli syötyä niitä kuuluisia sammakonreisiä. Ei ne mitenkään pahan makuisia olleet, mutta ei kyllä mitään uutta herkkuanikaan. Ensinnäkin ne oli uitettu mielettömässä määrässä suolaa ja rasvaa, mutta pahinta oli ehkä se niiden muoto ja ne luut ja nivelet ja räpylät. En tykkää syödä edes kanankoipia kun niissä on se luu sisällä, mutta noi sammakot oli ehkä asteen verran kammottavampi syötävä :D.

Lauantaina tehtiin pitsaa ja mutakakkua. Ja illalla vähän lämmiteltiin viintä. Yritettiin muka fiilistellä joulua, mutta eihän oikeesti voi olla mikään joulufiilis, jos ulkona on 20 astetta lämmintä ja palmut kasvaa. Pah. Haaveilen vähän väliä ihanasta Suomen talvesta, vaikka tiedän, ettei sekään mitään herkkua ole ja kaikilla kuulostaa olevan enemmän tai vähemmän kaamosmasennus. Ja tiedän, että jäädyn siellä kuoliaaksi, mutta silti vaan haaveilen. Enää 18 päivää...

Jahas, onkohan tässä muuta sitten tapahtunutkaan. Eipä kai. Eiku joo, torstai-iltana lähdin ihan sattumanvaraisesti yhden kaverin kanssa jonnekin kotibileisiin, mistä mulla ei ollu etukäteen mitään tietoa. Olipa hassunhauskaa törmätä siellä ranskanopettajaani :D. Aika harvoin tulee biletettyä opettajiensa kanssa. Ranskakin sujui paljon paremmin kuin esitelmiä pitäessä, pitää toivoa, että torstai-illan keskustelut otettaisiin huomioon kurssin arvostelussa. Huono puoli siinä oli, että en mennyt perjantaina kyseisen opettajan tunnille, kun olin jo matkalla Albiin. Olin ajatellut selittää olleeni sairas, mutta nyt ei taida mennä läpi. Vaikka sen verran rennolta tyypiltä vaikutti tämä meidän proffa, etteipä taida välittää muutamista poissaoloista.

Viime viikolla tapasin kyllä muitakin mielenkiintoisia ihmisiä. Kysyn vaan, että miksi ne ranskalaiset vasta nyt haluaa alkaa tutustumaan minuun, kun olen jo päättänyt lähteä pois. Olenhan minä samoissa paikoissa luurannut jo kolme kuukautta, ois voinu aikasemmin ilmoittaa että haluaakin tutustua, niin oisin ehkäpä viihtynyt täällä pidempäänkin. No eipä mittään, eiköhän sieltä Luxemburgistakin löydy jos jonkinmoista tallaajaa.

Kävin äsken kaupassa ja pisti silmään taas kauhistuttavat jouluvalaistukset. Miksei sinisiä ja erityisesti sinisiä ja vilkkuvia jouluvaloja ole kielletty laissa? Tai miksi kukaan ylipäänsä kuvittelee, että ne vois olla hienot ja ripustaa niitä minnekään? Buranalla karkotettu päänsärky palasi auttamattomasti takaisin niiden seassa talsiessa. Huomenillalla voisi suunnata keskustaan joulumarkkinoille ja toivoa, että siellä olisi kivemmat valot :).

Nyt vois lähteä cappistelemaan pariksi tunniksi. Nää maanantai-illat on melkein olleet mun viikon kohokohtia täällä. Tykkään vaan niin kovasti siitä porukasta, vaikka en niitä kovin hyvin tunnekaan. Oon taas vaihteeksi ainoa vaihtari koko poppoossa, mutta siellä se ei mitenkään haittaa, kun yleensä ei tartte niin kauheesti jutella. Ja eipä se meidän opettajakaan ole ranskalainen, niin sen kanssa on hauskaa jutella jotain ranskan tapaista. Ainoa harmin paikka on se, että minulla on vieläkin trauma jostain viimevuoden rymyämisestä, jonka seurauksena hajotin niskani aika pahasti. Nyt pelottaa tehdä mitään, missä on pienikin vaara satuttaa niskansa uudelleen. Taivaalle katselu on kuitenkin sen verran mukavaa, että en haluaisi kadottaa sitä kykyä uudestaan.

Pahoitteluni taas kuvien järkevästä sijoittelusta. Miksi ikinä teinkään blogini jonnekin kämäseen blogspotiin, eihän tästä tuu yhtikäs mitään. No meni jo...

Lähtolaskenta alkoi

Alle kuukausi enää Ranskaa jäljellä. On vähän sekavat fiilikset. Toisaalta olen ihan tosi iloinen, että pääsee pois ja toisaalta harmittaa kun pitää lähteä. Noh, eipä nyt passaa jäädä sitä murehtimaan. Kurssit tosiaan on nyt loppu ja tajusin, että minulla on kolme viikkoa aikaa ennen tenttejä kirjoittaa selviksi kaikki muistiinpanot ja ehkä yrittää vähän myös ajatella asioita ja löytää se ohuen ohut punainen lanka niistä luennoista jos sitä nyt ylipäänsä on olemassa. Tätä urakkaa ei kylläkään helpota se, että sain kirjastoon lainauskiellon kun saatoin ehkä vähän myöhässä palauttaa edelliset kirjat (joita en koskaan edes ehtinyt avata).

Tää viimeinen opiskeluviikko oli kyllä taas semmoinen sekamelska, ettei mitään järkeä. Luennoille oli hirmuisen vaikeaa päästä toisinaan. Joka päivä taisin onnistua jotenkin huvittavasti sössimään. Parhaiten jäi mieleen ehkä keskiviikkoilta, kun tulin salilta ja kovalla kiireellä kuivasin tukkaa, että ehdin syömään kaverin laittamaa päivällistä. Noh, tää mun hiustenkuivaaja oli joku hiton ilmaislahja matkahässäkkä mistä lie, sellainen antiikkinen, joka pitää hirmu melua muttei juurikaan kuivaa hiuksia. Kuitenkin se imaisi sisäänsä kunnon hiustukon jota ei kyllä sitten millään repimisellä saanut irti. Joten ei muuta kuin sakset avuksi. Irtosihan se lopulta, mutta nyt hiuksissa on epämääräinen lyhyt kohta jossain tuolla keskellä. Ei se onneksi näy. Jatkoin kuitenkin kuivaamista kun oli kiire, mutta se kuivaajan sisään jäänyt hiustukko taisi kuumeta liikaa ja kuului poksahdus ja kuivaaja olikin liekeissä. Että näin täällä. Enää minulla ei ole hiustenkuivaajaa, mutta varasin onneksi kampaajalle ajan heti seuraavalle päivälle kun palaan Suomeen :D

Viikonloppuna oltiin Pariisissa 25 muun vaihtarin kanssa ja mieleeni palasi nopeasti, miksi tykkään niin kovasti matkustaa yksin tai korkeintaan pienessä porukassa. Odottelua, odottelua, koko ajan odottelua. Aina on joku myöhässä eikä voida lähteä ilman. "Oppaammekin" oli lähes koko ajan pihalla. Yritin aina joukon perältä huudella, että "eikös kuitenkin hostelli ole tuolla toisessa suunnassa" ja "kyllä se on varmaan tuo toinen metron suunta", mutta aika harvoin sain viestini perille ja päädyin sitten aina vaan mutisemaan itsekseni "mitäs minä sanoin", kun oltiin puoli tuntia kävelty väärään suuntaan. 

Mutta oli ihan kiva reissu siitä huolimatta. Molempina päivinä meillä oli mukana kunnon oppaat ja varsinkin sunnuntain kierros Montmartrella oli ihan tosi kiinnostava (siitäkin huolimatta, että kierros alkoi tunnin myöhässä, kun opas odotteli meitä jossain toisessa paikassa). Montmartrelta löytyi vaikka mitä, minne en viime viikolla tajunnut kurkistaakaan. Jos joskus muuttaisin Pariisiin, niin muuttaisin kyllä ehdottomasti sinne mäelle. Lauantai-iltani pelastus oli Petri ja Petrin kaveri, jotka sattuivat samaan aikaan Pariisiin. Muuten olisin päätynyt taas jossain saksalalaisporukassa jonnekin pyörittelemään peukaloitani ja kuuntelemaan saksankielisiä keskusteluja. Hmph, oon huomannu, että olen jo alkanut vältellä tiettyjä porukoita täällä, koska en enää millään jaksa olla sellaisessa seurassa, jota ei kiinnosta tippaakaan puhua mitään muuta kuin sitä omaa äidinkieltään vaikka porukassa olisi muunmaalaisiakin. Olkoon keskenään. Kyllä kavereissa on kuitenkin tärkeämpää laatu kuin se määrä, joten taidan varmaan tän viimeisen kuukauden hengailla vain niiden kaikista mukavimpien ihmisen kanssa, jotka tekee toisinaan myös jotain muuta, kuin tuijottaa omaa napaansa.

Onnekseni löytyi tästä vaihtariporukasta vielä ihan huippuja uusiakin ihmisiä. Tapasin yhden tosi mukavan venäläisen vaihtarin, johon en ole koskaan aiemmin vielä täällä törmännyt. Sen kanssa lähinnä sitten hengailinkin. Tultiin ihan tosi hyvin juttuun ja harmiteltiinkin, kun ei olla aiemmin tavattu. Hassua miten sitä onkin koko elämänsä elänyt lähes silmät ummessa eikä ole tajunnut yhtään, mitä naapurimaassamme oikeasti tapahtuukaan.  

Äsken kotiinpalatessani oli sellainen myrsky ulkona, että tuuli nappasi sateenvarjoni ja heitti sen jonkun aidan yli. Olin kuitenkin niin väsyksissä, etten jaksanut sitä lähteä metsästämään, kun sen aidan yli ei päässyt kiipeämällä, joten annoin olla. Olinhan ehtinyt käyttää sitä jo kaksi kertaa :D. Huomenna on siis luvassa sateenvarjo-ostoksia ja samalla voisin jatkaa myös takin ja kenkien metsästystä.

Njääh, jotenka melko tylsää siis on ollut. Huomenna yritän taas tsempata ja aloittaa kunnon opiskelun. Yritän motivoida itseäni haaveilemalla siitä, miten mukavaa onkaan, jos voisi nostaa keväälläkin opintotukea, kun syksyn läpimenneistä tenteistä ropisee niin paljon pisteitä. Voisin matkustaa muissa maissa vaikka joka viikonloppu. Voisin myös yrittää hoitaa kaikenmaailman sopimusten lakkautukset ja perumiset ja ikävät paperihommelit. Perjantaina suuntana onkin Albi ja sammakonreidet :D. Sitä odotellessa.

Terveisin,

jouluporosta ja Luxemburgista haaveileva Eppu

Pariisi ja Luxemburg- huvittelua

Onpas ihana viikko taas takana. Tiistaina käväisin kerran ranskan tunnilla ja muu viikko olikin vapaata. Olin valmistautunut pitämään ihanan "Suomalainen jouluruoka"-esitelmäni, mutta vaihteeksi oli taas teknisiä ja ajanhallinnallisia ongelmia, joten se jäi nyt ensi viikkoon. Tai oikeastaan sitä seuraavaan viikkoon, koska kielikeskus pitää pedagogista taukoa ensi viikon. Sehän passaa mulle, koska luvassa on viimeinen psyko-viikko, ja tiedossa on rankkaa istuskelua työpsykan luennoilla. (Tai no rankkaa ja rankkaa. Olis se ehkä rankkaa, jos kykenis edes heräämään tarpeeks ajoissa että ehtis edes sinne luennolle.)

Tiistai-iltana kävin luistelemassa. Se oli ihan jotain muuta mitä olen aikaisemmin käsittänyt luistelulla. Juu, oli se ihan jäällä ja jalassa oli luistimet, mutta jäähallissa pauhasi musiikki ja diskovalot välkkyi :D. Ihan hauskaa siis. Monikaan ei edes osannut luistella, mikä on kai ihan ymmärrettävää jos ei oo Suomessa ikäänsä asunut, mutta siltikin se herätti minussa hienoista hilpeyttä.

Keskiviikkona oli kansallinen vapaapäivä, ilmeisestikin I Maailmansodan loppumisen muistopäivä taikka jotain sellaista. Eipä nuo ranskalaisetkaan oikein tienneet tarkalleen. Torstaiaamuna suuntana olikin Pariisi. Vähän jänskätti, miten kummassa selviän siellä yksinään, kun silloin lukioaikoina kun siellä käytiin ekan kerran, olin ihan pihalla. Mutta ilmeisesti olen hieman viisastunut niistä ajoista (tai sitten Pariisi on muuttunut helpommin käsiteltäväksi :D, suattaapi olla niinkin).   

Aloitin päivän mukavasti piknikillä Luxembourgin puistossa. Siellä löytyy jos jonkinmoista taideteosta. Hauskinta on kuitenkin yleensä seurailla vaan niitä ihmisiä jotka siellä hengailee, kaikenmoista sakkia sitä mahtuukin siihen kaupunkiin. Vahingossa melkein muuten lahjoitin rahani jollekin kuuromykkien järjestölle. Joku nainen tuli jonkun adressin näköisen kanssa mua vastaan ja aloin jo kirjoittamaan siihen nimeäni, kun ajattelin, että silleen siitä pääsee helpoiten eroon, mutta sitten huomasin, että siinä oliskin pitänyt jotain rahaa lahjoittaa. Juoksin karkuun. Ei sillä, että mulla olis jotain kuuromykkiä vastaan, mutta en ihan usko, että rahat menee välttämättä oikeaan tarkoitukseen, jos joku sitä jossain puistossa kerää.

Päivä jatkui ilmaisella turistikierroksella. Kävin Prahassakin silloin samanlaisen kierroksen ja täytyy sanoa, että on molemmissa ollu ihan hintansa väärti :D. Toi kierros kesti 3,5 tuntia ja siinä ehti nähdä ja kuulla kaikenmoista ja tutustua hauskoihin ihmisiin. Kierroksen jälkeen ihmettelin kuljeskelin Champs-Elyseetä pitkin Riemukaarelle. Ajattelin kysäistä paljonko sinne huipulle kiipeäminen maksaa ja se olikin ilmaista kaikille EU-kansalaisille (tai ainakin alle 26-vuotiaille), joten kiipesin sitten jokuset portaat sinne ylös. Hienot oli näkymät, eikä edes mun kameraa varastettu niinkuin taisi käydä eräälle epäonniselle psykoreilaajalle taannoin.

Tarkoitus oli mennä torstai-iltana Musée d'Orsayhin, mutta en löytänytkään heti metroasemaa tuolta Riemukaarelta lähtiessäni, joten olin niin myöhään liikenteessä, että päätin jättää sen seuraavaan kertaan. Metroilin Eiffel-tornille ja kävin ihastelemassa siellä juurella hirmuista valoshowta, joka oli tunnin välein. Rouva Eiffel-torni juhlisti kai synttärivuottaan ja välkkyi niin hirmuisesti, että epileptikolla olisi varmaan tehnyt pahaa. 

Lähdin vihdoin kohti Montmartrea ja hostellia. Jouduin tosin tekemään hirmuisen koukkauksen, kun olin aamulla jättänyt matkalaukkuni juna-asemalle säilöön. Onneksi noi metrot ja RER-junat on kuitenkin kohtuullisen helppoja käyttää ja jopa minä löysin perille. Hostellille päästyä ilmeni kuitenkin ongelma, koska olin varausta tehdessäni ilmoittanut, että saavun hostelliin klo.12. Ja niillä oli joku sääntö, että jos ei saavukaan kahden tunnin sisällä siitä mitä on ilmoittanu, ne peruu varauksen. Hah, itsehän saavuin vain 9 tuntia myöhässä. Melkein tuli hätä käteen, kun respan ukkeli väitti, ettei niillä muka oo vapaita huoneita. Väiteltiin siinä sitten aikamme ja yritin selittää, että olin unohtanut kokonaan niiden omituisen säännön. Lopulta kävi ilmi, että äijällä oli vaan tylsää, ja koska olin ainoa asiakas, joka osasi ranskaa, se vaan halusi jutella jonkun kanssa. Sain siinä sitten aikani höpöteltyä huoneen, ja vieläpä normaalihintaa halvemmalla. Ei se hostelli ollu edes täynnä, itse nukuin kuuden hengen huoneessa, jossa oli mun lisäksi vaan yksi toinen tyttö.

Riemukaarelta oli ihan kivat näkymät auringon laskettua :)

Perjantai-aamuna lähdin metsästämään Montmartrelta Suomi-kauppaa, jonka osoitteen olin bongannut jostain Pallontallaajien sivuilta. Elättelin jo toiveita, että sieltä voisi mahdollisesti löytyä Fazerin sinistä ja jotain muuta kivaa. No pah sanon minä. Kun pääsin sinne osoitteeseen, missä kaupan oli tarkoitus sijaita, näi ikkunassa vain jotain ihme romua, joka ei viitannu mitenkään Suomeen. Ikkunassa oli joku pieni lappu, jossa luki kyllä suomeksi, että kirpputori. Hmph, ja oli siellä joku ravintola, josta sai Lapin Kultaa ja lihapullia, mutta se oli onneksi kiinni.

Tolle mäelle kiipeäminen kävi kyllä ihan urheilusta...

Maleksin takaisin ja ihastelin matkallani Montmartren hurmaavia kapeita katuja. Otin suunnaksi Sacre Coeurin- kirkon. Ei ollu ihan helppo reitti, kun kadut ei siellä olekaan ihan viivoittimella vedettyjä ja ne koukkii vähän minne sattuu ja nimensä mukaisesti toi Montmartre on ihan kunnon mäen päällä, joten korkeuseroja löytyy. Löysin tieni kuuluisalle taiteilija-aukiolle, mutta se on kyllä niin ärsyttävä mesta, kun ne ukot vaan hyökkää kimppuun ja alkaa piirtämään niitä muotokuvia vaikka ei haluaisikaan. Lähdin äkkiä pois. Sacre Couerin portailla kuuntelin harpunsoittajaa, joka soitti ihan tosi hyvin Edith Piafia ja Oasista ynnä muuta kivaa. Aurinko paistoi ja oli mukavaa. Tutuistuin siellä portailla yhteen ranskalaiseen, joka lähti näyttää mulle Moulin Rougea ja muita paikkoja Montmartrella. Olisin tahtonut Amelien kahvilaan, mutta se oli remontissa.

Aikani kierreltyä otin metron keskustaan ja kävin Centre Pompidoussa modernin taiteen näyttelyssä. Se oli kyllä tosi mielenkiintoinen ja aikaa vierähtikin niin paljon, etten ehtinyt vilkaista yläkerran näyttelyä ollenkaan ja päivän hesarikin jäi lukematta. Siellä kirjastossa olisi siis voinut käydä Hesarin lukemassa. Olin kuitenkin päättänyt mennä illalla Louvreen, koska olin kuullut, että sinne pääsee ilmaiseksi vain perjantai-iltaisin. Ja sitä ennen halusin käydä Les Hallesin kauppakeskuksessa. Se oli kuitenkin suuri pettymys, kun ei se ollutkaan niin iso kuin olin muistellut eikä siellä edes ollut mitään erikoisia kauppoja, mitä ei Toursista löytyisi. Siispä istuskelin jossain kuppilassa sinne kuuteen asti, ja suuntasin Louvreen.

Louvressa kuitenkin huomasin, että itse asiassa museo on AINA ilmainen alle 26-vuotiaille EU-kansalaisille. Mutta toi perjantai-ilta osoittautui ihan hyväksi ajankohdaksi mennä sinne, koska yleensähän sinne saa jotain tunnin jonotella, jos tahtoo pyramidin kautta sisään, mutta nyt siellä ei ollut jonoja ollenkaan. Lippuakin jonotin ehkä 2 minuuttia, tosin ihan turhaan, koska kassalla nainen sanoi etten tartte edes lippua, kunhan vaan näytän henkkarit siinä sisäänkäynnin kohdalla. Helppoa kuin heinänteko.

Päivän kävely oli kuitenkin vienyt sen verran voimia, ettei enää kauheasti napannut juoksennella Louvressa. Kävin katsomassa ihan vain muutaman salin ja lähdin takaisin hostellille. Saan varmaan kaikkien taiteen ystävien vihat niskoilleni, mutta sanon silti, että Louvre on kyllä aika tylsä. Siis se linna on ihan hieno, mutta ne taideteokset alkaa hieman toistaa itseään. Jotain ihme muotokuvia toinen toisensa perään, välillä joku kukka-hedelmä-asetelma ja välillä jotain hulluja sotakuvia. Itse tykkään paljon enemmän modernista taiteesta, sillä on yleensä jotain sanottavaa ja sitä voi toisinaan jopa koettaa ymmärtää ja löytää siitä jotain merkityksiä. Noh, Mona Lisa tuli nähtyä taas, oli ihan pakko käydä se kattomassa. Se oli vaihtanu paikkaa viime kerrasta, jänskää.

Lauantaiaamuna suuntasin sitten aikaisin Luxemburgin suuntaan. Sinne pääsi Pariisista TGV:llä parissa tunnissa. Tulevan au pair perheeni äiti oli minua vastassa. Mentiin sitten niiden kotiin ja sain tutustua koko porukkaan. Ihan tosi mukavasti ottivat minut vastaan ja poikien kanssa tultiin hyvin toimeen. Minulla on siellä siis hoidettavana 5-vuotiaat kaksospojat. Pojat halusivat heti esitellä minulle koko talon ja kaikki miljoona leluaan. Ja eivätpä ne paljoa ujostelleet vaan kömpivät heti syliin, ja siinä sitten luettiin kaikenmaailman dinosauruskirjat ja Mauri Kunnaksen ritarikirja. Käytiin koko perheen voimin syömässä ja ostoksilla ja illalla poikien mentyä nukkumaan juteltiin paljon vanhempien kanssa, syötiin ja juotiin vähän viintä.

Sunnuntaina kävin perheen nykyisen au pairin kanssa Punaisen Ristin joulumarkkinoilla tekemässä edukkaita laukkulöytöjä. Sitten palattiin kotiin syömään ja käytiin poikien kanssa vielä leikkipuistossa. Sitten olikin minun jo aika suunnata takaisin Toursiin. Viikonloppu Luxemburgissa meni kyllä niin kivasti ja perhe vaikutti niin mukavalta, että odotan jo innolla tammikuuta, että pääsen vaihtamaan maisemaa. Varmasti tulee kyllä ikävä Ranskaa, mutta voisinpa silti kuvitella, että maisemanvaihdos ja tulevat päivittäiset rutiinit ja aikataulut eivät tee minulle yhtään pahaa.

Tänään oli sitten hieman käynnistymisvaikeuksia tämän viikon suhteen. Nukuin vahingossa pommiin, enkä ehtinyt ensimmäiselle luennolle, vaikka olin vannonut itselleni, että tämän viimeisen viikon opiskelen kunnolla. Vesijumppakin jäi väliin, kun paleltaa niin perhanasti. Tämä jatkuva tauti on selkeästi vaatinut veronsa, kun koko ajan väsyttää ihan hitosti. Antibiootit ei auttaneet poskiontelotulehdukseen ja pää tuntuu olevan täynnä räkää. Ja yskin koko ajan kuin tupakka-akka olisin ja ääni kuulostaa Paula Koivuniemeltä. Jesh. Mutta kaikesta huolimatta tsemppasin, kävin iltapäivän luennolla. Capoeira jää kyllä väliin, kun pää on halkeamispisteessä. Korkeintaan leffaan menen tänään jos sinnekään.

Älkäähän hautautuko lumeen siellä Suomessa. Lähettäkää tännekin vähän lunta, minä kaipaan joulumieltä. Melkein se meinaa tulla välillä jos kuulee kaupassa joululauluja tai jotain, mutta ei se oikein ilman lunta tunnu miltään. Pistäkää pipo päähän kun meette ulos ja muistakaa heijastin!

PS. Rakas joulupukki, tuo mulle uudet villasukat. Ne kivat Arjan tekemät raitasukat on jo puhkikuluneet. Kovassa käytössä ovat siis olleet.

Maassa maan tavalla

Kylläpä taas näiden kahden kuluneen viikon jälkeen kelpaa olla ylpeä suomalaisesta koulusta ja koulutuksesta.  Oon aika tiiviisti viettäny aikaani tuolla yliopistolla ja välillä ihan suu auki ihmettelen näiden ranskalaisten tapaa opiskella. Nehän laitetaan kouluun joskus kolmevuotiaina ja tämä näiden järjestelmä tuottaa näköjään sellaisia robotteja ettei oo tosikaan. Siis robotteja, jotka kykenee kirjoittamaan muistiin kaiken, mitä proffa sanoo ja sitten ilmeisesti tentissä toistamaan sen saman asian. 

Henkilöstöjohtamisen kurssilla meillä on tosi hauska ja nuori proffa, joka on ite opiskellu Kanadassa ja on nyt ekaa vuotta töissä Ranskassa. Se ei siis vielä ole oppinut talon tavoille, eli siis yksinkertaisesti vain lukemaan sitä mitä on sanottavana ja antaa opiskelijoiden kirjoittaa ylös. Tänään se jakoi meille ihan normaalin artikkelin, joita Jyväskylässä on tottunu jo aika hyvin lukemaan. Mun iloksi se oli vielä englanniksi. Tarkoituksena oli lukaista artikkeli ja sitten keskustella siitä. Ajattelin, että onpa mukavaa saada vähän vaihtelua. Mutta ranskalaiset kolleganini menivätkin ihan jumiin, että "Mitä ihmettä, eihän nyt englanniksi voi ymmärtää!" Noh, proffa auttoi niitä joidenkin vaikeiden sanojen kanssa ja kaikki saivat sen lopulta enemmän tai vähemmän luettua.

Siinä sitten keskusteltiin jotain yleistä tuloksista ja jossain vaiheessa proffa sattui ohimennen kysymään, että onhan tämä regressio-käsite kaikille selvä. Ja jengi pudistaa päätään. Siinä vaiheessa oli minun vuoro järkyttyä ja olla suu ammollaan. Kuitenkin kurssi oli ihan maisteritason kurssi ja kaikki muutkin kuin minä olivat jo vähintään kolme vuotta roikkuneet yliopistolla. Huh huh, siinä sitten käytiin läpi regressiot ja korrelaatiot ja riippumattomat ja riippuvat muuttujat :D. Muille kuin psykalaisille tiedoksi, että nämähän on tosiaan niin perussettiä, että ne opiskellaan muistaakseni jo lukiossa ja Suomessa et vaan voi päästä psykaa lukemaan yliopistoon jos et niitä pääsykokeessa tiedä. Mutta tosiaan sain sellaisen käsitykse, että se oli monille ensimmäinen kerta kun ne luki mitään oikeaa tieteellistä artikkelia. Ainakaan englanniksi. 

Proffakin oli jotenkin huvittunut tämänpäiväisestä kurssista. Kaikki menee hyvin niin kauan, kun opiskelijat saa rauhassa tehdä muistiinpanojaan. Mutta jotenkin minusta tuntuu, että ne ei kauheasti ajattele mitään samalla kuin kirjoittavat. Hauska esimerkki, yleensä proffa toistaa saman asian kahdella/kolmella eri tavalla, jotta kaikki varmasti ymmärtää. Jos järkevästi ajattelee, niin eihän siinä ole mitään järkeä kirjoittaa samaa asiaa kolmella eri tavalla, jos ymmärtää jo sen ensimmäisen asian. Silti opiskelijat aina pyytää kuitenkin toistamaan juuri sana sanalta jos eivät ehtineet kirjoittaa vaikka sitä toista lausetta. Hmph. Ja parasta ehkä on, että kun proffa kysyy jotain, kukaan ei koskaan huomaa, että se oli kysymys. Sitten tulee pitkä ja vaivaantunut hiljainen hetki tai sitten porukka alkaa löpisemään omia juttujaan. Harmillista, ettei minun kielitaito kuitenkaan niin hyvä ole, että uskaltaisin avata suuni isossa luentosalissa, koska yleensä asiaa kyllä riittäisi. Varsinkin tänään, kun käytiin läpi joitain suomalaisia tutkimuksia.

Toinen suuri huvituksen aihe minulle oli viime viikolla geropsykan kurssi. Ihan maisteritason kurssi sekin. Proffa kysyi, että kuinka moni on kuullut tällaisesta Eriksonin psykososiaalisesta kehitysteoriasta. Minun lisäkseni ehkä 10 ihmistä nosti käden. Kun kysyttiin kuinka moni ei ole kuullut, yli puolet jengistä nostaa käden. Siinä vaiheessa loksahti taas minulta suu auki. Miten kukaan psykan opiskelija voi välttyä kuulemasta Eriksonista. Muistan jo joskus lukiossa piirtäneeni siitä jotain kauniita kuvioita ja pyramideja ja muita. Eihän se kertaus tietenkään mulle pahaa tehnyt, mutta jotenkin sitä aina miettii, että mitä ihmettä nämä ranskalaiset sitten ovat opiskelleet kolme vuotta yliopistossa, jos eivät edes perusteorioita, tilastotiedettä tai muutakaan perusshaibaa. Tai ehkä ne onkin käyneet sen läpi, mutta ne on vaan kirjoittaneet kaiken ylös kuuntelematta mitään ja käyneet kirjoittamassa sen tenttiin ja unohtaneet. Voipi olla niinkin.

Lopuksi voisin todeta, että kyllä nyppii todella pahasti jos en pääse tenteistä läpi ihan vain surkean kielitaitoni ja hitaan kirjoittamisen takia. Koska olen varma, että tiedän kyllä kaikki asiat mitä näillä kursseilla on käsitelty ja ehkä vähän enemmänkin. Tästä tuli nyt taas tämmönen "kiviäkin kiinnostaa"- kirjoitus, mutta ihanpa se on sama. Kunhan vaan jonnekin pääsin avautumaan ja ylistämään ihanaa yliopistoamme.

Huomenna Angersiin. Se on semmoinen kaupunki tuossa vieressä. Mukavaa vähän käydä taas muuallakin kuin yliopistolla. Hyvät viikonloput Suomeen älkääkä jäätykö tai sairastuko sikainfluenssaan tai kolaroiko autoillanne kun lunta sataa. Mistä tulikin vielä mieleeni, että itse itselleni määräämä antibioottikuuri alkaa potkia, enää ei satu niin kovasti päähän. Yskä vaan pahenee, mutta jospa siihen ei kuolis. Moi! 

Weekend à Bordeaux

Hiphei!

Olipas muksa viikonloppu! Pitkästä aikaa sain puhua suomea sydämeni kyllyydestä. Tapahtumapaikkana oli siis Bordeaux tuolla Lounais-Ranskassa . Lähtö oli aikaisin lauantai-aamuna ja jouduin heräämään jo kuudelta, jotta ehdin junaan. Pitäisi ilmeisesti harrastaa tuota junailua useamminkin, koska jostain ihmeen syystä mieleni ei tehnytkään nukkua, vaan tein koko kolmen tunnin junamatkan ajan koulutehtäviä. Loistokasta! 

Bordeauxissa (en tiedä miten tuo pitäisi kirjoittaa, koska se lausutaan [bordoossa]) Hilla oli minua vastassa ja käppäiltiin sitten keskustaan heittämään minun laukku kämpille. Pian törmäsimmekin Kuopion vieraisiin ja niiden kanssa pööpöiltiin ympäri kaupunkia. Bordeaux oli ihan erilainen kuin Tours. Tosi kaunista sielläkin oli, kaikenmoisia ihania pikkukujia ja vielä ihanampia pikkuputiikkeja. Mutta suihkulähteitä siellä ei ollu. Paitsi yksi, mistä tuli vaaleanpunaista vettä.

Ei oikein jaksanut mitään järjestelmällistä turistikierrosta tehdä, niin mentiin vähän siellä sun täällä. Oltain menty "risteilylle", mutta se olikin vain sunnuntaisin ja sunnuntaina satoi jo vettä. Lauantai-iltana juhlittiin vähän Halloweenia ja syötiin hauskoja ruokia. Yökerhoonkin oltais menty, mutta ovella huomattiin, että meiltä ehkä puuttui jotain olennaisia asusteita (esim.korkkarit), joten mentiinkin itävaltalaisten kanssa Hillan kämpille syömään suklaakeksejä :D. (Aamulla kun heräsin ennen muita, olin kovin huvittunut ajatellessani sanaa yökerho. Miettikääpäs itse. Yökerho. Lapsillekin pitäis järjestää yökerhoja jotta aikuiset voisi mennä yökerhoon.)

Sunnuntaina syötiin aamupalaksi ihanaa pakastepitsaa, josta olen jo kaksi kuukautta haaveillut. Itselläni kun ei ole täällä uunia, niin päätin heti hyödyntää tilaisuutta, kun näin Hillan ja kämppisten uutuus-hifikeittiön. Sitten jaksoikin pitsan voimalla kiertää Salvador Dali näyttelyn melkein kokonaan. Vihdoinkin pääsin ihastelemaan sitä Dalia, kun sen näyttelyitä tuntui elokuussa olevan joka kaupungissa (ainakin Bruggessa, Brysselissä ja Prahassa), mutta koskaan minulla ei ollut aikaa tai energiaa sinne mennä. Siinäpä se päivä vierähtikin. Kahvit ehdittiin hörpätä Kuopiolaisten kanssa ja sitten pitikin jo kiitää juna-asemalle. 

Ja kuulkaas, en enää Suomessa valittaisi siitä VR:n törttöilystä kun on kerran kokeillut SNCF:ää. Menomatkahan meni siis ihan hyvin ja paluumatkakin melkein. Mutta juuri jotain 2 minuuttia ennen junan pysähtymistä Saint Pierre de Corpsin asemalle, jossa minun siis piti vaihtaa junaa, se päättikin pysähtyä keskelle ei mitään. Ei mitään käsitystä mitä tapahtui. Ei kai ne nyt lakkoon voi mennä sunnuntai-iltana. Siinä sit seistä törötettiin jotain puoli tuntia. Missasin jatkojunan. Noh, lopulta päästiin Saint Pierre de Corpsiin ja siellä oli paljon muitakin, jotka tahtoivat Toursiin, joka on siis vain 5 minuutin junamatkan päässä. Ja Toursiin menevä juna saapuikin pian ja kiipesin kyytiin. Katselin siinä ikkunasta ulos, ja huomasin, että ilmoitustaulun teksti vaihtuikin, eikä tämä juna menekään Toursiin. Äkkiä ulos, etten päädy takaisin Poitiersiin, ja uutta junaa etsimään. Katsoin taululta, että raiteelta 2 näyttäisi lähtevän oikea juna, ja menin sinne odottelemaan. Ihmettelin, miksei siellä ole ketään muita. Aikani kummasteltua menin uudestaan tutkailemaan taulua ja eihän se ollutkaan raide 2 vaan raide Z, joka löytyi siis loogisesti raiteiden 1 ja 2 välistä :D. Haha, palikoita nämä ranskalaiset joskus. 

Lopulta päädyin kuitenkin oikeaan junaan Tosin mitään lippua en ostanut. Oletin, että se on varmaan ok matkustaa sillä lipulla, jonka junan missasin niiden oman mokailun takia. Toursiin saapuessa vettä tuli suoraan sanottuna kuin Esterin pers**stä, ja yöbussi oli jo mennyt, joten ei muuta kuin kävellen kotiin. Harmillista, että olin aikaisemmin unohtanut rakkaan keltaisen eläinsateenvarjoni jonnekin, joten kastuin siis aika läpikotaisin. Ja Carrefourista ostamani uusi laukku osoittautui hyvin vedenpitämättömäksi, ja kotiin tultua alkoi sitten laukussa olleen läppärin ja kirjan kuivausoperaatio. Hyvinhän tämä vielä toimii. 

Ensi viikolla olisi luvassa paljon opiskelua. Tosin huomisaamun kurssi näyttää nyt kovasti jäävän väliin, kun yliopiston sivu ei suostu aukeamaan, enkä pääse katsomaan, missä hitossa se luento edes on. En ehkä jaksa sattumalta lähteä etsimään, kun vaihtoehtoina on ainakin kolme eri kampusta ja kymmeniä eri luentosaleja. Joten jos ei sivu aukea pian, niin aamulla nukun sitten pitkään.

Tämmöstä tänne. Luxembourgin suunnitelmat etenee. Sain varmistettua, että saan tän kämpän ainakin irtisanottua joulun jälkeen. Ja kahden viikon päästä suuntaan jo moikkaamaan uutta isäntäperhettäni. Nyt unta palloon. Moroo!