Joulun ihmemaa

Jouluaatto vasta meneillään, mutta minä olen jo saanut tarpeekseni tästä joulun ihmeestä. En taas kykene sulattamaan näitä kummia juttuja, jotka jouluun niin automaattisesti kuuluu ja siksipä sulkeudunkin aattoiltana omaan huoneeseeni pohtimaan syntyjä syviä. Mikä ei kyllä sinänsä ole ollenkaan huono juttu. Tässä kirjoitellessa syntyi erittäin antoisa mesekeskustelu ja taisinpa saada yöpaikankin järkkäiltyä tammikuun ekalle viikolle.

Meidän joulussa on kuitenkin monta epäkohtaa, jotka haluaisin tuoda nyt julki kaikille kahdelle blogini lukijalle (toinen lukija olen minä itse, toinen on kaksoispersoonani Irina, sanokaa hei Irinalle). Ensimmäinen epäkohta on joulukuusi. Itsehän toki rakastan moista hökötystä. Ei minulle joulua tulisi ilman. Kuitenkin se on joka vuosi kuivahtanut jo ennen kuin se taloon kannetaan ja puolet neulasista jää matkan varrelle. Koristeetkin on jotkut iänikuiset lapsena askarrellut tosi sympaattiset ja kuusenkynttilöiden toimimattomuuden huomaan joka vuosi vasta sen jälkeen kun olen urheasti saanut ne kiedottua kuusen ympärille. Lisäksi joulukuusi saa ihmiset aivastelemaan, mutta mielestäni se on vain hyvä juttu. Aukeaapahan hengitystiet :D.

Toinen epäkohta: jouluruoka. Joka vuosi pistetään pöytään samat pöperöt, vaikka onko ne nyt edes niin hyviä. Yhhyh, joku kinkku ja laatikot. Tänä vuonna meillä oli jostain oudosta päähänpistosta johtuen poroa. Tosin porossakin on jänteitä ja niitä muita ällöjä juttuja, joten en tykkää syödä sitäkään kovin paljoa. Liian vaivalloista kaivella siitä niitä syömäkelpoisia osia. Kala ja joulutortut on ihan kivoja.

Entäpä sitten nämä jouluaaton perinteet. Meillä nämä on onneksi vuosi vuodelta vähentyneet. Lähinnä käydään vaan hautausmaalla kynttilät sytyttämässä. Sinnekin kaikki suuntaa joka vuosi samaan aikaan ja pahimmassa ruuhkassa autoille ei löydy parkkipaikkaa ja kolarit ei oo kaukana, kun perheen isät pää punaisena tunkee perheautoillaan liian pieniin koloihin. Yksi perinne joulusaunan lisäksi vielä menettelee, mutta kauhulla olen kuunnellut kavereiden tarinoita, joissa joulun perinteet menee jo niin suorittamiseksi, että itku on kurkussa jos ollaan puoli tuntia aikataulusta myöhässä.

Onneksi meillä ei tosiaankaan ainakaan viime vuosina enää olla niin suorituskeskeisiä. Mutta se toisaalta on aiheuttanut tämän toisen närkästyksen aiheen. Nimittäin surkean TV-ohjelmatarjonnan. Kun ei oo mitään muutakaan tekemistä, ei pääse edes salille tai kauppoihin eikä jouluna jaksais edes tenttiin lueskella, niin olisihan se mukava oikaista itsensä sohvalle ja nauttia mukavasta jouluohjelmasta. Mutta ei ei ei, en jaksa enää kuunnella ja katsoa kun Katri Helena ja Tomi Metsäketo jollottaavat iänikuisia veisujaan telkkarissa. Yhyy. Ja radiossa kuuluu samaa soopaa. "Waaaaar iiiiis oooover....Lumi ooon jooo peeeeeeittänyt, kukat laaaaaaksoseeessa". Ainoa mitä kykenisin kunnolla sulattamaan on ehkä instrumentaaliversiot joistain viisuista ja Raskasta Joulua kokoelma (tai ainakin ne muutamat levyt joita oon kuullu) ja kauneimmat joululaulut kirkossa (joihin en kyllä tänä vuonna ehtinyt).

Edellä mainittujen lisäksi joulurauhaa tuhoaa toisinaan myös joululahjat, lumen tulo/lumettomuus (koskaan ei kelpaa), joulusiivous, joulukilot, joulukortit, tapaninpäivän vierailut ym. Itse aion lopettaa jouluchillailun huomenna ja aloitan tenttiluvut (nyt huijaan, aloitin sen jo viime yönä). Ja toivottavasti huomisiltana olisi lupa jo nähdä muitakin ihmisiä kuin rakkaita perheenjäseniä.

Ihmeellistä joulua kaikille!

Lunta tulvillaan

Kirjoitustahti senkuin kiihtyy. Nyt kirjoittelen tässä kynsilakkaa kuivatellessa, ja illan kemuja odotellessa. Tänäänpä olikin hassunhauska päivä. Oli viimeinen tentti. Oikeasti niitä olisi ollut kaksi, mutta jätin toisen väliin, kun en ehtinyt lukea ja aihekaan ei kiinnostanut tipan tippaa ja ei oo niin väliä jos muutama piste jääkin saamatta. Tentissä meni kyllä pikkuisen kissat ja koirat sekaisin. Sekoitin kaksi asiaa ihan totaalisesti keskenään ja kirjoitin vähän aiheen vierestä. Suomeksi oisin osannu, mutku ranskaksi ei nyt oikein irronnu. Muutenkin oli välillä vähän hankala tehdä noita tenttejä, kun piti yrittää muistella aina sanatarkasti mitä opettaja oli sanonut tai mitä muistiinpanoissa luki, kun ei osannut muotoilla ajatuksiaan omin sanoin, vaikka idean olisikin luennolla ymmärtänyt. 

Tentistä lähtiessäni tapahtui jotain ihmeellistä. Satoi nimittäin lunta. Se on kuulkaas todella harvinaista, että täällä sataa lunta, ei edes joka talvi. Lunta satoi ainakin 2 senttiä, ja siitäkös Tours meni paniikkiin. Kävin palauttamassa fillarin liikkeeseen josta olin sen vuokrannut ja hoitelin lipastolla joitain asioita. Ja itse pääsin vielä bussilla ihan kohtuullisesti kotiin, vaikka se olikin hidasta ja ahdasta, kun kukaan ei halunnut liukastella lumessa. Mutta kaverit kertoi, että illemmalla koko bussiliikenne oli menny jumiin. En voi käsittää että miksi, ei kai kahden sentin lumikerros niin voi haitata. Mutta busseja ei vaan tullut enää. Eräskin brittityttö oli joutunut ottamaan taksin kotiin (20e), kun ei ollut halunnut korkkareissa kipsutella 10 kilometriä :D. 

Hesarin sivuilta luin, että lentokoneliikenne oli myöskin takkuillut. Ja myös Suomeen menevät koneet oli olleet jotain 2 h myöhässä. Toivon, että huomenna kaikki olisi taas reilassa. Tosin ei kahden tunnin myöhässä olo vielä haittaisi, mutta jos yhtään enemmän, niin tulee ikävä yö Helsinki-Vantaan lentokentällä. Pitäisköhän ottaa varalta makuupussi mukaan? Olisi myös mukavaa päästä rautatieasemalle bussilla aamulla, kun Sesse painaa varmaan reilut 20 kiloa eikä huvittaisi sitä kannella ympäriinsä. Pelottaa hieman, että tämä on Sessen viimeinen matka. Se raukka kun on viime reissuillaan kokenut kovia, ja lohkeamia on vähän siellä sun täällä. Lisäksi Sessen hoitaja on tunkenut siihen alituisesti ylipainoa, mikä ei varmaan yhtään pidennä Sessen elinkaarta. Voi Sesse-parkaa. Pahinta on ehkä se, ettei Sesse ole edes minun oma, vaan isosiskolta lainattu. Anteeks Ulla, kyllä minä vielä ostan teille uuden matkalaukun. Ja ehkä rinkankin kun en raskis tuota nykyistä palauttaa :D.

Ai niin ja lumikatastrofiin vielä palatakseni. Hupaisinta oli ehkä se, että huomisen tentit on peruttu lumen takia! Siis että mitä!!?? Miksei Suomessa koskaan peruta tenttejä lumen takia? Ja miksei minulla koskaan käy niin hyvä munkki, että mun tentti peruttaisiin silloin kuin en oo ehtiny valmistua. 

Ja tentistä tulikin mieleeni, että tällä viikolla löysin vihdoin yhden sellaisen asian Ranskan yliopistoista, joka pitäisi saada meille Jyväskyläänkin. Nimittäin täällä tenttipaperit palautetaan opettajille anonyymeina. Yläkulmassa on sellainen lärpäke, johon kirjoitetaan nimi ja syntymäaika ja joka sitten suljetaan, ettei tentin tarkastaja voi nähdä mikä on kenenkin tenttipaperi. Näin varmistetaan se, ettei kenenkään nimi pääse vaikuttamaan arvosteluun, vaan kaikkia kohdellaan tasavertaisesti. Pitääkin ehdottaa tätä jonnekin opetuksen kehittämisryhmään. Ei sillä, en koe että minua olisi koskaan syrjitty, mutta voin hyvin kuvitella, että tällaista tapahtuu. Itsehän tosin sössin tämän anonyymiusperiaatteen kirjoittamalla koepaperiin tarkastan näkyviin isolla ERASMUS. Mutta meille on sanottu, että noin kannattaa tehdä, ja toivon, että ne vähän armahtais mua arvostelussa. Muuten ei taida olla hirmu mahkuja päästä mistään läpi. 

Nyt otan viinipullon ikkunalaudalta (kyllä, ikkunan ulkopuolelta, kun jääkaappi piti sulattaa jo eilen) ja lähden viimeistä kertaa moikkaamaan Toursin kaiffareita. Kynsilakkakin on jo tässä kuivunut kirjoitellessa. Pääsen myös ulkoiluttamaan uutta ihanaa toppiani ja korujani :D. Toivottavasti myös Antoine ja muut ranskikset pääsis vihdoinkin messiin. Lupasin tutustuttaa ne syksyn kuluessa muihin vaihtareihin, mutta kuinkas kävikään. Ei ne oo kertaakaan päässy vaihtaribileisiin (kun ovat niin kummiin aikoihin) eikä vaihtarit oo kertaakaan päässy niiden bileisiin (yleensä oon ollut pois kaupungista tai muuta syytä).

Huomiseen! Bisous!

Kylymä

Ja päivitystä pukkaa. Ei selkeestikään huomaa, että mulla puskee tenttiä ovista ja ikkunoista kun niin ahkerasti kirjoittelen tänne :D. Mutta oli mulla vähän asiaakin. Nimittäin tänään oli ensimmäinen pakkaspäivä. Oli muuten kylmä. Miinus 3 astetta ja pirun jäätävä tuuli. Kalsarit ja paksumpi pipo ja lapaset ja jotkut saappaat ei ois ollu yhtään hullumpi ajatus. Niitä ei ollut kuitenkaan juuri saatavilla aamulla puoli kasilta, kun suuntasin hyisessä säässä kohti kielikeskusta. 

Tänään oli ihan kunnon tenttipäivä. Aamulla oli ranskan suulliset ja kirjalliset tentit. Voi elämä mitä pelleilyä oli taas se kirjallinen koe. Italialaiset tytöt ihan avoimesti puhui mun takana italiaks koko tentin ajan, mitä ilmeisemmin yhdessä miettivät oikeita vastauksia. Ihmettelen miksei siitä voinut opettaja huomauttaa mitään. Koska ei tuo nuo oikeasti kovin reilua ole muita kohtaan. Ois itse tehny mieli huutaa että "Turpa kiinni!", mutta eipä se oisi varmaan auttanut :D. Apinat.

Njooh, tentit ei menny ihan täysin putkeen, mutta luulis että niistä nyt läpi silti pääsee. Psykan tentti oli kyllä ihan jännä. Siinä oli onneksi vain yksi kysymys, jota en kyllä ihan täysin ymmärtänyt kun se oli niin hienosti muotoiltu, subjunktiivia ja kaikkea. Luulen kuitenkin kirjoittaneeni melko lailla oikeasta aiheesta ja kyllä, muistin kirjoittaa tenttipaperiin isolla ERASMUS. Jospa ne vähän armahtais etten tajunnu :D.

Eipä tässä muuta, illan suunnitelmassa on ankaraa lukemista huomisen tenttiin. Vain 1 tentti huomenna, miten leppoisaa :). Torstaina olis sitten viimeiset kaks. Tosin toisen saatan ihan suosiolla skipata, kun muistiinpanoista löytyi pelkkää kaaviota kaavion perään. Tää oli oikeasti pahempi tapaus kuin eräs nimeltä mainitsematon Kaavio-Aro Jyväskylän psykan laitoksella.  Vähän vaikea lukea niitä ja en oikein muista mitä se ukkeli joskus silloin taannoin höpisi kun en vielä osannut tehdä muistiinpanoja.

Ja äiti sanoi että minun pitää mennä psykologille kun OON NIIN HULLU! :D. Mitä vielä??!! 

 

Kun huonot päivät päihittävät hyvät...

Jarkko Martikaisen Myrsky on ollut kovassa kuuntelussa tämän viikon. Tässä viikossa ei ollut mitään hyvää. Tahdon kotiin ja heti. Olen taas vaihteeksi ollut kipeänä, tällä kertaa oireet ovatkin jo olleet semmoista luokkaa, että jos tämä ei Suomessa katoa, voisin jo alkaa huolestua. Ehkä tää on vaan psykosomaattista, ja koti-ikävä aiheuttaa mulle tajuttomia kramppeja, joiden takia ei saa yöllä unta. Olen kulkenut koko viikon ihme sumussa.  Aivot on käyneet tosi hitaalla ja motoriikkakin on alkanut kärsiä. Törmäilen minne sattuu ja portaissa kulkeminen on haastavaa. Mielestäni mulla ei ole ollut kuumetta (vaikka kuumemittaria en omistakaan), joten johtunee varmaankin unenpuutteesta. Sen muutaman kerran kun kävin lipastolla, muut kommentoi joka kerta, että näytätpä omituisen sairaalta. 

Noiden kommenttien seurauksena olenkin sitten pysytellyt loppuviikon lähinnä neljän seinän sisällä. Tai no kyllähän sitä aina jossain tulee ulkoiltua, mutta ei huvita yhtään mennä kavereiden kanssa minnekään,  mieluummin pysyttelen yksinäni. Tentteihin olen muka vähän lueskellut, mutta keskittymiskyky ei nyt ole ihan huipussaan. Ajatukset karkaa koko ajan muualle. Tänään harhauduin ostoksille, vaikka olin päättänyt, etten mitään enää osta, mutta pitihän mulla nyt sitten jotain kivaa saada uuden vuoden juhliin. Löysin kaksi ihanaa toppia, sellaisen sinisen ja vähän kimaltavan ja mustan lyhythihaisen hupparin, jossa hupun sisäpuoli on täynnä paljetteja. Hauska:). Löysin myös kivan mustan mekon ja koruja. Onhan siinä jo yhteen juhlaan tarpeeksi, eikö?

Päätin ruveta pakkaamaan tavaroitani. Pakkasin matkalaukun toiselle puolelle ne vaatteet, jotka voin jättää Suomeen ja toiselle puolelle semmosia käyttövaatteita, jotka tarvitsee raahata takaisin Ranskan kautta Luxiin. Rinkkaan pakkasin vain semmoisia vaatteita, joita en ajatellut käyttäväni ennen Luxemburgiin menoa. Mietin että kappas vaan, sain sittenkin vaatekaapillisen mahtumaan näihin kahteen. Mutta sitten vilkaisin pyykkipussia, ja totesin, että turha haave. Lisäksi pitäis saada mahtumaan kaikenmaailman kosmetiikkapullot ja -putelit, jotka vie aina yllättävän paljon tilaa. Kirjoja on myös tullut osteltua enemmän kuin olen ehtinyt lukemaan. Maanantaina pitänee lähteä metsästämään jotain laatikkoa, jossa saisin kamojani läheteltyä sinne Luxemburgiin jo etukäteen. Maksaa varmaan mansikoita se. Olishan mulla rahaa, ainakin jos en ois shoppaillu niitä tänään. Mun pitäis varmaan käydä jossain talousneuvonnassa, että oppisin säästämään tällaisia yllättäviä menoja varten. 

Eipähän tässä mitään asiaa nyt tullut, halusin vaan avautua jonnekin, kun ei ole nyt yhtään hyvä olla. Ehkä mä nyt tsemppaan kuiteskin nää viimeiset 5 kokonaista päivää enkä kuole ainakaan tänne Ranskanmaalle. Tahtoisin suklaata, mutta kauppa taitaa olla jo kiinnii :(. Ei hyvä. Jatkan siis tenttilukuja. Moikkista moi! Pian nähdään.

Jarkko Martikainen: Myrsky

kun huonot päivät päihittävät hyvät
ja kauniit kasvosi vääristyvät
etkä totuuksia osaa ominas pitää
eikä sydämessäsi liikahda mitään
etkä vierelles tahdo kutsua ketään
kun mietteesi mustimmat maan poveen vetää

kun voimattomuus on olemuksesi herra
etkä keskustella jaksa hetken verran
kun tuhoisa taivas on kaikkeutes yllä
minä näen sen hyvin ja käsitän kyllä
ja kanssasi kiroan elämän ilveet
ja luoksemme pyydän nuo synkimmät pilvet

ne pisaroi, tihuttaa, salamoi
myrskyn nostattaa
ja myrsky huuhtoo jälkesi niin
ettei suru voi löytää sinua

myös läheiseen ihmiseen pettyä saat
helpot huijaukset haaskalintua houkuttaa
niin tuo ystävä hyvä sun sydämees pesi
että hänelle uskoit myös luottamuksesi
hän luottamustas niinkuin jätteitä vaali
tuo ystävä niinkuin sika tai sakaali (syöpä tai spitaali)

sen myötä et helposti ihmiseen luota
vaan tulee se aamu kun et mieti tuota
kun turhuuden turhuutta mieti et illoin
ja yhtenä ylväänä nousemme silloin
ja jätämme kauaksi taaksemme heidät
ja nauramme kun myrsky tavoittaa meidät

ja pisaroi, tihuttaa, salamoi
myrsky nousta saa
se myrsky huuhtoo jälkesi niin
ettei suru voi löytää sinua

kun masennus makaa pedin pohjalla
ja kaipaus kolkuttelee sen alla
sinä pyörität mietteitä joissa oot maannut
toivoen ett' oisit takaisin saanut
ees muutamat minuutit, tunnit tai päivät
ja sanoa sanat jotka ilmaan jäivät

ja koskettaa elävää ihoa vielä
ja palata kotiin ja hän olis siellä
ja kertoa kuinka on rakkain ja parhain
ja yhdessä surra ett' lähti niin varhain
minä kanssasi kiroan elämän lakia
tummimmat pilvetkin itkee sen takia

ne pisaroi, tihuttaa, salamoi
myrskyn nostattaa
ja myrsky huuhtoo jälkesi niin
ettei suru voi löytää sinua

kun pelkäät että sulle jäi vain jämä
että petosta on ihmisen elämä
minä lakaisen roskat ja puhdistan pöydän
ja toivon rippeitä nurkista löydän
ja vien sinut parhaiden ystävien luokse
jotka eivät milloinkaan karkuun juokse

jotka avosylin sinut vastaanottaa
niin muistat myös sen että hyvyys on totta
ja unohdat pettymykset, turhat työskin
näet elämän arvon ja omasi myöskin
ja saapua saavat nuo synkimmät pilvet
ja ilmatarten inhottavimmat ilveet

ja pisaroi, tihuttaa, salamoi
myrsky nousta saa
myrsky huuhtoo jälkesi niin
ettei suru voi löytää sinua

PS. Kun aloin ajatella, että tosiaan enää viisi (5) kokonaista päivää täällä, mieleni kohentuikin kummasti :).

Ça m'énerve!

Ça m'énerve on biisi joka soi täällä yökerhoissa ja tänään minun päässä. Suomeksi se tarkoittaa "Se suututtaa/hermostuttaa/ärsyttää minua". Ja tänään on ollut sellainen raivopäivä että päätin avautua tänne, kun ei ole ketään kenelle viitsisin mennä valittamaan. Tätä tuskin monikaan lukee, jotain voin rauhassa kirjoittaa mitä tahansa ilman että kenelläkään menee hermo turhanpäiväiseen kitinääni :D.

Ärsyttää ihan hitosti kielikeskuksen ranskan tunnit. Tänäänkään en kuullut kuin muutaman sanan ranskaa, kun hiton espanjalaiset ja saksalaiset mölöttää omaa kieltään minun ympärillä. Älkää prkl tulko ranskaan kavereidenne kanssa jos ei kiinnosta oppia kieltä tippaakaan. Ja sitten vielä tuntien jälkeen valitetaan kun ei oo mitään oppinu. Kykenin tänään iltapäivän toisella kaksoistunnilla puoliväliin asti keskittymään, mutta sitten meni hermo, sanoin opelle että pistän sähköpostissa tehtävät tulemaan, ja häippäsin salille purkamaan vitutustani.

Sitten ne käytöstavat, tai pikemminkin niiden puute. Luulis olevan jokapuolella maailmaa ihan kohteliasta pitää oma turpansa kiinni, kun toiset opiskelijat pitää omia esitelmiään. Mulla meinas tänään oikeasti napsahtaa päässä kun yritettiin pitää esitelmää, mutta kukaan ei viitsinyt kuunnella. Ja toisten esitelmistä oli mahdotonta kuulla myöskään mitään, kun joku apina minun takana sönköttää ällöttävää saksan kieltään. (Anteeksi kaikille saksan ystäville, mutta minulle saksan kuuleminen aiheuttaa nykyisin lähinnä oksennusrefleksin, johtuen juurikin ihmisistä jotka ei voi lopettaa hetkeksikään sen solkkaamista vaikka Ranskassa ollaan.)

Sitten nämä Toursin autoilijat, voi jestas sentään. Ne on perhana fillareille varattu ne kapeat kaistat siinä autotien vieressä. Siihen ei tartte tunkea odottamaan liikennevalojen vaihtumista. Senkin läskiperse ilmastontuhoajat! Toivottavasti saatte sakot seuraavan kerran kun parkkaatte autonne keskelle risteystä.

Ja sitten ne iänikuiset joululaulunrenkutukset. Voi erkki! Eihän tässä uskalla kauppaan enää mennä maitoa hakemaan kun jo kuuluu joku tekopirteä ällöttävä viisu. Hyi! Pahinta on se, että Toursin pääkadulle on asennettu kovaäänisiä, ja niistä kuuluu joululauluja koko ajan. Eikä edes sama joululaulu, vaan yhtäaikaa voi siis kuunnella kolmea eri laulua jos sattuu siihen keskelle.

Ja ne jouluvalot. Kohtuullisesti käytettynä jouluvalot on mukavia ja piristää pimeää talvea. Mutta täällä joku aivokääpiö oli keksinyt että hei, pistetään kuule koko aukio täyteen minijoulukuusia ja päällystetään ne pinkeillä vilkkuvilla jouluvaloilla. Ja vieressä olevaan isoon kuuseen heitetään siniset vilkkuvat jouluvalot, ne sopii niin hyvin yhteen. Onneksi en ole epileptikko, varmaan kuolisin. 

Mutta toisaalta, kukapa sinne keskustaan tähän aikaan vuodesta haluaisi mennäkään kun KOKO AJAN SATAA VETTÄ! Miten ällöttävää! Ihan oikeasti täällä on satanut muistaakseni joka päivä viimeisen parin viikon ajan. Perun sittenkin ajatukseni siitä, että haluaisin joskus asua Ranskassa. Hyi olkoon tätä säätä. Ja sitten vielä kehtaavatkin puhua Suomesta tyyliin "Miten siellä kukaan voi asua kun on niin kylmää ja pimeää". Meillä sentään sataa räntää ja lunta vaihtelevasti, mutta teillä vaan vettä. Sitä paitsi ei se kylmyys ole niin ällöttävää kuin loputon vesisade. 

Ai niin joo ja nyppii suunnattomasti myös se, että kaikki tentit pitää tehdä yhden tai kahden viikon aikana. MIKÄ JÄRKI SIINÄ ON? Niinkuin se jotain todistaisi oppimisesta, jos kykenee pänttäämään kaikki muistiinpanot lyhyessä ajassa ja kopioimaan ne tenttitilanteessa ja sitten unohtaa. Sitä paitsi väkisinkin osa tenteistä menee päällekkäin, ja sitten pitää arpoa että minne menisi. Eikö olisi parempi, että tentit jakautuisi tasaisesti ympäri vuotta ja olisi hyvin aikaa lueskella ja kertailla, ja jos ei jostain syystä elämäntilanne anna myöten tehdä tenttiä juuri joulukuussa, sen voi hyvin tehdä myös helmi- tai maaliskuussa. HÄH?

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä ärsytyksen aiheena on jo viidettä (5) kuukautta jatkuva yskä. Kolme kertaa olen käynyt lääkärissä. Virusta veikkaavat ja määrävät juomaan yskänlääkettä. Ja niin teen mutta kun ei auta. Nyt alkaa oikeesti jo sattumaan varsinkin liikkuessa, en tiedä johtuuko se vaan siitä että yskin niin paljon vai siitä oikeasta taudista joka siellä jyllää. En kuitenkaan noiden kolmen turhan reissun jälkeen enää millään kehtaa (=viitsi) mennä uudelleen lääkäriin itkemään, joten kokeilen josko Suomessa joku jaksaisi tutkata mikä on vikana. Tosin YTHS:ltä ilmoitettiin etten saa aikaa ja Suomussalmellakaan tuskin ollaan halukkaita minua tutkimaan, jos siellä nyt ylipäänsä on enää lääkäriäkään. Joten saattaa olla että kituuttelen sinne Luxemburgiin asti. Luulin että niin rikkaassa maassa ihan peruslääkäritkin olis ihan päteviä. Uusi mielenkiintoinen oire on myös se, että vasemman käden pikkusormi ja nimetön ovat olleet puuduksissa jotain viikon ajan. Outoa. Kovasti olen yrittänyt venytellä niskoja ja käsiä, mutta tunto ei vaan palaa. Mikä lie aivohalvaus. Toivottavasti ei nyt sentään näin nuorella iällä.

ÇA M'ÉNERVE! ÇA M'ÉNERVE! ÇA M'ÉNERVE! ÇA M'ÉNERVE! ÇA M'ÉNERVE!

Fête Des Lumières - Valojen juhla

Uutta raporttia pukkaa! Syy myöhäiseen kirjoitteluun on se, ettei enää nukuta, kun heräsin tänään iltapäivällä siinä yhden maissa ja nukuin äsken autossa viisi tuntia kun ei ollut muutakaan tekemistä. Viikonloppu vierähti mukavasti ja liian nopeasti Lyonissa. Olin reissussa Kain ja Davidin (kahden saksalaisvaihtarin) ja erään viimehetkellä mukaan lähteneen ihmetyypin kanssa. Olipa melko luksusta olla oikein auton kyydissä. Ja tuli se neljästään paljon halvemmaksikin kuin juna. 

Kyseessä oli siis Fête des Lumières eli Valojen juhla. Kyseinen tapahtuma järjestetään Lyonissa joka vuosi samoihin aikoihin. Ympäri kaupunkia oli rakennettu ihan mielettömän hienoja valohärpäkkeitä ja valoesityksiä. Noh, valot jäi kuitenkin nyt toissijaiseen asemaan, kun oli niin hauskaa seuraa. Yövyimme kahden ranskalaisen luona, jotka olin löytänyt CouchSurfingin kautta (niille jotka ei tunne, niin se on nettisivu, jossa on rekisteröityneenä ihmisiä ympäri maailmaa, ja siellä voi kysellä josko voisi yöpyä jonkun sohvalla milloin missäkin paikassa). Tämä oli ensimmäinen oikeas CouchSurffaukseni, ja tämän kokemuksen jälkeen aion tosiaan jatkaa moista harrastusta. Hélène ja Jonathan olivat mitä mainioimpia isäntiä. Kaupungista tosiaan löysi ne kaikista hienoimmat paikat, kun on paikallinen opas mukana. 

Saavuttiin Lyoniin siis perjantai-iltana. Tutustumisen ja pienoisen tankkauksen jälkeen suunnattiin  Lyonin yöhön, mikä oli kyllä huomattavasti mielenkiintoisempi kuin Toursissa. Tarkoitus oli suunnata illan mittaan tapaamaan muita Couchsurffaajia, mutta jo ensimmäinen baari oli niin hauska, ettei sieltä malttanutkaan lähteä ennen sulkemisaikaa. Ranskan malliin julkinen liikenne oli tietty lakossa juuri siihen aikaan vuodesta, kun kaupungissa on eniten ihmisiä, joten kävelimme kotiin mukavassa pakkassäässä. ( Ja tähän täytyy kommentoida että prkl, olin juuri edellisenä päivänä ostanut uuden LÄMPIMÄN talvitakin, mutten tietenkään sitä ottanut Lyoniin, kun ajattelin, että sehän on 500 km etelämmässä, ei siellä voi olla kylmä! Ja pah.)

Lauantaiaamuna heräsin jostain syystä tunteja muita aiemmin. Tiskailin ja laittelin muille aamupalaa. Ihan loistava keksintö oli sellainen masiina, millä tehtiin sellaisia pieniä creppejä eli vähän niinkuin lettuja. Minun täytyy saada moinen aparaatti Suomeen, tuon vaikka Ranskasta jos niitä ei Suomessa myydä. En oo ainakaan nähny. Klo. 15 syödyn "aamupalan" jälkeen suunnattiin katselemaan Lyonin nähtävyyksiä. Kiivettiin kaupungin korkeimmalle kukkulalle, jonka nimen jo unohdin, mutta josta näki kauas. Hämärä saapui pian ja kuuden aikoihin syttyi kaikki hienot valot. Kaupungilla oli väkeä ihan pipona, mutta sehän vain paransi tunnelmaa. Aikamme valoja ihasteltua suunnattiin kämpille hieman lämmittelemään. Illan suunnitelmana oli taas Couchsurffaajien bileet. Koska metro oli edelleen lakossa, käveltiin jonnekin lähiöön ihan mielettömän kauas ja kun lopulta pääsimme perille, ei sieltä mitään Couchsurffaajia löytynyt. Joko olimme liian myöhässä tai sitten paikkaa oli vaihdettu, eikä me vain oltu huomattu ilmoitusta. Mutta eipä se haitannut. Sieltä löytyi kuitenkin ihan mielettömät bileet ja sairaan hyvää musiikkia. Siksipä paluu tapahtui vasta aamuyöllä, ja sen takia heräilin tänään vasta iltapäivällä.

Onneksi Davidin taksi pelasi koko yön metron lakosta huolimatta, niin ei tarvinnut liiaksi rasittaa jalkojaan. Vasemmassa kuvassa aamupala ja ihku lettumasiina. Mulle samanlainen!

Pikkuruisesta väsymyksestä huolimatta jaksoimme vielä kierrellä tänäänkin kaupunkia ennen lähtöä. Kiipeiltiin vähän siellä sun täällä. Yritettiin myös vuokrata kaupunkipyörät, jotka olivat muka niin käteviä, mutta jostain syystä nämä logistiset ratkaisut eivät koskaan suosi minua ja yleensä jotain menee aina mönkään. En jaksa selittää koko juttua, mutta lopulta kuitenkin pojat saivat vuokrattua pyörät ja minä jäin kaupungille odottelemaan huoltomiestä, etten joutuisi maksamaan 150 euroa turhaan. Huoltomies saapui suhteellisen nopeasti ja hoiti pyörähomman kuntoon. Metro oli taas toiminnassa, mutta koska se oli juhlan takia ilmainen, siellä oli ihan mielettömät jonot ja ihmejärjestelyt ja lopulta saavuin kämpille tunnin myöhässä sovitusta aikataulusta :D.

Että näin. Muuta hauskaa ei viimeviikolla kai tapahtunutkaan. Nysväsin kämpillä ja muka luin tentteihin (=olin Feisbuukissa). Ai niin ja roikuin taas vaihteeksi illat Antoinen ja muiden ranskalaisten kämpillä. Kokkailtiin siellä parinakin iltana ja pelattiin videopelejä :D. Apua, mun pitää ehkä ostaa pleikkari sit kun palaan Suomeen. Opiskelu tuntuu vähän toivottomalta kun mitään ei jää päähän ja jotenkin on semmonen tunne jo etukäteen, etten kykene kirjoittamaan tenttivastauksiani tarpeeksi nopeasti kuitenkaan enkä varmaan pääse läpi yhdestäkään. Juu juu, tiedän, ettei näin pitäisi ajatella etukäteen, mutta ei nyt jaksa leikkiä reipasta ja pirteää opiskelijaa, kun ajatukset menee jo Jyväskylässä ja Suomussalmella ja Pietarissa ja Luxemburgissa. Nyt pitää tsempata ihan kympillä, ei olis enää paljoa jäljellä. 

Hmph, olen kyllä jo täysin kypsä Toursiin ja loputtomaan sateeseen. Enää 12 päivää Suomeen. Odotan innolla. Varmaan liiankin innolla, toivottavasti en pety kovin pahasti.

Terveisin väsynyt mutta onnellinen Eppu