Joulun ihmemaa

Jouluaatto vasta meneillään, mutta minä olen jo saanut tarpeekseni tästä joulun ihmeestä. En taas kykene sulattamaan näitä kummia juttuja, jotka jouluun niin automaattisesti kuuluu ja siksipä sulkeudunkin aattoiltana omaan huoneeseeni pohtimaan syntyjä syviä. Mikä ei kyllä sinänsä ole ollenkaan huono juttu. Tässä kirjoitellessa syntyi erittäin antoisa mesekeskustelu ja taisinpa saada yöpaikankin järkkäiltyä tammikuun ekalle viikolle.

Meidän joulussa on kuitenkin monta epäkohtaa, jotka haluaisin tuoda nyt julki kaikille kahdelle blogini lukijalle (toinen lukija olen minä itse, toinen on kaksoispersoonani Irina, sanokaa hei Irinalle). Ensimmäinen epäkohta on joulukuusi. Itsehän toki rakastan moista hökötystä. Ei minulle joulua tulisi ilman. Kuitenkin se on joka vuosi kuivahtanut jo ennen kuin se taloon kannetaan ja puolet neulasista jää matkan varrelle. Koristeetkin on jotkut iänikuiset lapsena askarrellut tosi sympaattiset ja kuusenkynttilöiden toimimattomuuden huomaan joka vuosi vasta sen jälkeen kun olen urheasti saanut ne kiedottua kuusen ympärille. Lisäksi joulukuusi saa ihmiset aivastelemaan, mutta mielestäni se on vain hyvä juttu. Aukeaapahan hengitystiet :D.

Toinen epäkohta: jouluruoka. Joka vuosi pistetään pöytään samat pöperöt, vaikka onko ne nyt edes niin hyviä. Yhhyh, joku kinkku ja laatikot. Tänä vuonna meillä oli jostain oudosta päähänpistosta johtuen poroa. Tosin porossakin on jänteitä ja niitä muita ällöjä juttuja, joten en tykkää syödä sitäkään kovin paljoa. Liian vaivalloista kaivella siitä niitä syömäkelpoisia osia. Kala ja joulutortut on ihan kivoja.

Entäpä sitten nämä jouluaaton perinteet. Meillä nämä on onneksi vuosi vuodelta vähentyneet. Lähinnä käydään vaan hautausmaalla kynttilät sytyttämässä. Sinnekin kaikki suuntaa joka vuosi samaan aikaan ja pahimmassa ruuhkassa autoille ei löydy parkkipaikkaa ja kolarit ei oo kaukana, kun perheen isät pää punaisena tunkee perheautoillaan liian pieniin koloihin. Yksi perinne joulusaunan lisäksi vielä menettelee, mutta kauhulla olen kuunnellut kavereiden tarinoita, joissa joulun perinteet menee jo niin suorittamiseksi, että itku on kurkussa jos ollaan puoli tuntia aikataulusta myöhässä.

Onneksi meillä ei tosiaankaan ainakaan viime vuosina enää olla niin suorituskeskeisiä. Mutta se toisaalta on aiheuttanut tämän toisen närkästyksen aiheen. Nimittäin surkean TV-ohjelmatarjonnan. Kun ei oo mitään muutakaan tekemistä, ei pääse edes salille tai kauppoihin eikä jouluna jaksais edes tenttiin lueskella, niin olisihan se mukava oikaista itsensä sohvalle ja nauttia mukavasta jouluohjelmasta. Mutta ei ei ei, en jaksa enää kuunnella ja katsoa kun Katri Helena ja Tomi Metsäketo jollottaavat iänikuisia veisujaan telkkarissa. Yhyy. Ja radiossa kuuluu samaa soopaa. "Waaaaar iiiiis oooover....Lumi ooon jooo peeeeeeittänyt, kukat laaaaaaksoseeessa". Ainoa mitä kykenisin kunnolla sulattamaan on ehkä instrumentaaliversiot joistain viisuista ja Raskasta Joulua kokoelma (tai ainakin ne muutamat levyt joita oon kuullu) ja kauneimmat joululaulut kirkossa (joihin en kyllä tänä vuonna ehtinyt).

Edellä mainittujen lisäksi joulurauhaa tuhoaa toisinaan myös joululahjat, lumen tulo/lumettomuus (koskaan ei kelpaa), joulusiivous, joulukilot, joulukortit, tapaninpäivän vierailut ym. Itse aion lopettaa jouluchillailun huomenna ja aloitan tenttiluvut (nyt huijaan, aloitin sen jo viime yönä). Ja toivottavasti huomisiltana olisi lupa jo nähdä muitakin ihmisiä kuin rakkaita perheenjäseniä.

Ihmeellistä joulua kaikille!