Ilo pitkästä itkusta

Jee jee! Kyllä tämä tästä näköjään iloksi muuttui. Viime viikolla olin jokseenkin ärsyyntynyt koko kaupunkiin ja maahan ja välillä mietin pitäiskö ostaa tuhat litraa bensaa ja sytyttää koko roska tuleen. No ei nyt sentään mutta melkein.

Mutta myötätuuli alkoi puhaltaa eilen, kun osallistuin sellaiselle pyöräretkellä, jossa mentiin mielettömän isolla (=liian isolla) porukalla ympäri kaupunkia katsomassa paikkoja. Okei, olin nähnyt ne paikat jo aiemmin, mutta oli vaan niin kivaa tukkia autoilijoiden reittejä mielettömässä pyöräkulkueessa :D.

Ja tänään oli melkeinpä täydellinen päivä. Heräsin aikaisin aamusta metsästämään laukkuani. Päätin mennä bussilla, koska paikka oli aika kaukana, enkä fillarillani olisi sitä laukkua mitenkään saanut roudattua. Hassua kyllä, bussikuski ei ollut koskaan aiemmin ajanut kyseistä reittiä ja oli ihan eksyksissä. Bussissa oli kaksi muuta matkustajaa minun lisäksi eivätkä hekään tunteneet oikeaa reittiä. Harhailtiin sitten ihan ihme reittejä pitkin jossain Toursin laitamilla :D.

Lopulta pääsin Chronopostin toimistolle asti ja sain laukkuni. Olin varmaan enemmän innoissani kuin jouluna, kun pääsin avaamaan laukun kotona ja tutkimaan mitä kaikkea olinkaan sinne pakannut. Hihii, nyt on vaatteita taas enemmän kuin vaatekaappiin mahtuu. Ja olihan sinne vähän synttärilahjaakin päätynyt :). Om nom ja purkkaa viisi pussia. Toivottavasti pärjään sillä kolme viikkoa. 

Kun olin nätisti järjestellyt uudet tavarani (no vanhojahan ne oli, mutta en ollut nähnyt niitä pariin kuukauteen), suuntasin vesijumppaan. Kyllä äiti! Luit oikein! Vesijumppaan. Se oli ehkä typerin laji ikinä, mutta kuitenkin ihan sikahauskaa. Repeilin vaan koko tunnin ajan, koska ohjaaja oli ehkä maailman omituisin. Se näytti ihan mieheltä.

Jeejee, nyt vesijumppaan siis joka maanantai puoliltapäivin. Vesijumpan jälkeen olikin aika kiitää ensimmäiselle luennolle täällä. Aika jänskää. Kurssi oli joku Ikääntyneiden ihmisten kehitys tai jotain vastaavaa suomeksi. En kyllä tajunnut läheskään kaikkea, mutta sen verran tajusin, että se mistä oli kyse, ei kyllä ole mitenkään hyödyllistä opetella. Mutta silti kaikki ranskalaiset kirjoitti ylös kaiken mitä proffa sanoi. Pah. Itse en kyennyt kirjoittamaan juuri mitään, kun kaikki keskittymiskyky meni kuuntelemiseen, mutta kysyin yhdeltä tytöltä jos voisin kopsailla hänen muistiinpanot (se tyttö oli mun kanssa samassa vesijumpassa :D). Vaikka en kaikkea ymmärtänytkään vielä, jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis siitä kurssista, koska proffa oli tosi kiva ja neuvoi mitä kirjoja kannattaa lukea jos ei ihan kaikkea tajua kuuntelemalla. Ja kysyi se myös että pitääkö puhua hitaammin. Mutta en tietenkään viitsinyt sanoa että joo :D. Se oli ihan fiiliksissä kun kurssilla oli pari vaihtaria ja kyseli kaikkea miten mikäkin homma Suomessa menee. No en minä tiennyt sen paremmin kuin sekään, mutta lupasin googlettaa :)

Kurssin jälkeen polkaisin fillarilla himbeen, heitin vähän pastaa (vaihteeksi) naamariin ja lähdin capoeiratunnille. Olipas kyllä hauskaa. Se on ihan yliopistoliikunnalla siis, harmillisesti vain kerran viikossa. Mutta kai sekin on parempi kuin ei mitään. Tunnin jälkeen missasin bussin takaisin kotiin, koska epähuomiossa tönötin väärällä pysäkillä, joten jouduin kävelemään kotiin. Eipä se nyt niin hirveesti haitannu, mitä nyt jalat oli vähän jumissa tunnin jälkeen.

Nonni, ei tässä tekstissä nyt mitään asiaa ollu. Halusin vaan ilmoittaa, ettei täällä sittenkään oo niin hirveetä kuin mitä aiemmat tekstit ja muut avautumiset on antanu ymmärtää. Nyt hyvää yötä. Bonne nuit.