Sairasta autoilua

Oon kuulkaas aloittanu uuden blogimerkinnän monen monituista kertaa ja joka kerta oon sen pyyhkiny pois, kun ei ookaan ollu mitään (järkevää) sanottavaa. Voisin kuitenkin jotain yrittää kirjoitella, vaikka mitään isoja tässä ei olekaan ehtinyt tapahtua. Päivät menee edelleen samaan malliin. Poikien kanssa tullaan hyvin toimeen, vaikka välillä onkin vähän vääntöä siitä, kuka on pomo. Onneksi saivat au pairikseen minut, koska joku muu saattais jopa suostua niiden tahtoon, koska sen verran voimakasluontoisia ovat. Mutta ainakin yhtä voimakastahtoinen olen minäkin, ja koska sen lisäksi olen vielä aikuinen ja minulla on monenlaiset keinot (uhkaus, kiristys ja lahjonta :D) käytössä, yleensä minä voitan.

Muutaman kerran olen nyt täällä uskaltautunut auton rattiin. Se onkin ollut jännää. Bussilla mennessä reitti tuntuu niin helpolta ja kuvittelen muistavani jokaisen ristauksen, mistä pitää kääntyä. Sit kun onkin itse ratissa, niin huomaa että kappas, tässä onkin viisi eri tietä joista pitäis sit valita. No valitsin sitten summassa vaan jonkun (=väärän), ja olin hukassa. Eipä hätää. Aloin kaivella navigaattoria laukun pohjalta, jotta se kertoisi tieni kotiin. Mukavasti oli tiellä mustaa jäätä ja jäistä tihkua satoi tuulilasiin. Varmasti muut moottoritiellä kulkijat arvostivat tätä tolloa, joka hidastelee keskellä tietä etsien karttaa ja puhuu samaan aikaan puhelimessa. Bensavalokin paloi iloisesti ja ilmoitti, että tällä bensamäärällä ajetaan kuulkaas enää 0 km. Et näin. Ihmeitä kuitenkin tapahtuu: löysin kuin löysinkin tieni kotiin huoltoaseman kautta ja hoksasin jopa tankata dieseliä, enkä näin ollen hajottanut autoa. Hyvä minä!

Pitäis kai harjoitella vähän tuota ajamista täällä, mutta kun sää on ollu sellanen et vuorotellen sataa lunta, vettä, räntää ja jäistä tihkua, niin eipä paljon napostele lähteä rattiin, kun joka päivä luen muutenkin lehdestä montako kolaria oli minäkin päivänä. En halua itse päätyä noihin tilastoihin, joten suosin mieluummin luotettavaa (?) bussia. Bussi on tosiaan kulkenut suhteellisen kivasti aina, paitsi viime perjantaina, kun lunta tuli kuin täti-Esterin takamuksesta. Olin kaupunkiin ravintolaan menossa kiva mekko päällä. Bussi tuli lopulta 50 minuuttia myöhässä, missä vaiheessa olin jo sen verran jäätynyt, etten enää loppuiltana sulanut. Lähdinkin sit ajoissa kotia.

Sen mukavan perjantai-illan ja seuraavan lauantain röytämisen seurauksena olen nyt taas vaihteeksi kipiänä. Poskiontelotulehdus taas, kohta tätä vois alkaa jo krooniseksi kutsua. Muuten tää ei niin suuremmin haittaa elämää, mutta nyppii kun en pääse salille, josta oon niin paljon maksanut. Ja välillä olis tarvetta huutaa pojille esim. ulkona ollessa, mutta mites huudat kun kurkusta lähtee vaan pihinää :).

Tänään tuli taas hieman palkkaa, ja odotan jo innolla, kun lähdetään lauantaina tuonne Saksan puolelle shoppailemaan. Luxissa on vähän ankeeta shoppailla, kun keskustassa on suurimmaksi osaksi vain pieniä putiikkeja, joihin mulla ei ole mitään asiaa. Trierissä on kuulemma ihan kivoja kauppoja ja on siellä toivon mukaan hieman halvempaakin kuin täällä.

Puolentoista viikon päästä olenkin sitten taas onnellisesti Suomen maassa. Eipä kyllä muuten oo Suomeen ikävä, mutta kavereita olis mukava nähdä ja ehkä käydä saunassa. Raejuustoa syön ehkä kaksi kiloa. Ja juon rasvatonta maitoa. Ja käyn apteekissa. Tälläset suunnitelmat mulla on lomaviikolle. Minnekään alpeille oo lähdössä, mieluummin Jyväskylään pieneen kerrostalokaksioon Ninan luokse loisimaan :).