Mitäs Luxissa onkaan viimeaikoina tapahtunut? Tällä viikolla olin melko paljon töissä, kun pojilla oli lomaa koulusta. Tarkoittaen sitä, että heräsin joka aamu kahdeksalta ja yritin keksiä päivisin tekemistä, ettei pojat tylsistyisi. Viikko meni tosi mukavasti. Tehtiin sellaisia juttuja, joita ei arkipäivisin yleensä ehdi. Käytiin uimassa, leffassa ja leivottiin suklaakeksejä. Torstaina käytiin ZigZagissa, joka on iso sisäleikkipaikka. Pojat oli ihan innoissaan ja kirmasi siellä hiki päässä neljä tuntia.
Viikko oli siis touhua täynnä, mistä syystä se vierähtikin taas uskomattoman nopeasti. Iltaisin kävin kavereiden kanssa keskustassa istuksimassa, kun tuntui siltä, ettei koko aikaa jaksa kotona olla. Liikuntaa ei tullut niin paljoa harrastettua, kun salille en ehtinyt, ja lenkille en voi mennä, kun meillä ei vieläkään tule lämmintä vettä. Ensi viikolla onneksi pääsen salille vaikka joka aamu, joten ei tarvi tuosta suihkuttelusta huolehtia.
Viikonloppu meni taas niinkuin voi arvata. Ensin mä olin että en oo kauaa, sit yöllä en jaksakaan lähteä viimeisellä bussilla, joten palaan kotiin sit lauantaina iltapäivällä :D Ihan perussetti. Olipa kyllä taas niin hauskaa, ettei haittaa, vaikka vähän univelkaa kertyikin. Lauantai-iltana olin onneksi rauhallisesti kotona poikien kanssa, mikä teki kyllä vaihteeksi hyvää. Sunnuntait on huonoja päiviä, kun bussi keskustaan menee vaan 4 kertaa päivässä, eikä oikein pääse minnekään menoihin mukaan.
Ensi viikolle ei ole mitään kovin jännää tiedossa. Perussetit ja kielikurssit pienillä lisämausteilla toivottavasti :). Sen sijaan kahden viikon päästä lähden Amsterdamiin viikonlopuksi. Pian alkaa taas matkakuume nousta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti